Politiikka

Pääministeri Sanna Marin lupaa elvytysrahaa biotalouden ratkaisuihin – "Sopeutuksista keskustellaan vasta, kun suhdannetilanne muuttuu"

Korona sumentaa hallituksen näkymiä, mutta suosikki­pääministeri Sanna Marin uskoo hyvään elämään koko Suomessa.
Sanne Katainen
Pääministeri Sanna Marin viettää virka-asunnollaan Kesärannassa lähinnä viikonloppuja. Hän kantaa huolta Suomen ja maailman koronatilanteesta ja pitää myös presidentti Sauli Niinistön kannanottoja tervetulleina. ”Pidän erittäin tärkeänä, että hän on omilla ulostuloillaan muistuttanut ihmisiä siitä, että tässä ajassa tarvitaan yhteishenkeä ja vastuullisuutta.”

Pääministeripuolue SDP keikkuu ykkösenä kannatusmittauksesta toiseen. Käänne tapahtui jo Sanna Marinin joulukuussa 2019 alkaneella pääministerikaudella, vaikka hänestä tuli puolueen puheenjohtaja vasta tänä syksynä.

Ei ihme, sillä Marin on itse pääministerigallupien selvä suosikki myös seuraavalle kaudelle.

Miltä suosio tuntuu ja kuinka se vaikuttaa?

”Mittaukset ne ovat varmasti lehdistön näkökulmasta kiinnostavia, mutta kannatukset vaihtelevat voimakkaasti ja aika nopeastikin ja pyrin itse keskittymään asioihin”, Marin vastaa MT:n haastattelussa.

”Vierastan myös politiikan henkilökeskeisyyttä. Ihmiset äänestävät eduskuntavaaleissa puolueita, todelliset kannatukset mitataan vaaleissa ja hallitus muodostetaan vaalituloksen pohjalta.”

Perussuomalaiset ja Jussi Halla-aho ovat mittauksissa kakkosena. Puoluetta voi olla vaikea sivuuttaa jatkossa.

Olisitteko valmis samaan hallitukseen?

”Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa. Viime vaalien jälkeen talouspoliittiset linjat perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa olivat liian erilaiset. Myös arvopohja tietenkin poikkeaa merkittävästi perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien välillä”, Marin sanoo mainiten SDP:n arvoina tasa-arvon, solidaarisuuden ja ihmisten vapauden.

”Meille ihmisarvo on jakamaton.”

Hallitus nojaa valtiovarainministeriön ennusteisiin, joiden mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 4,5 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 2,6 prosenttia. Kuinka realistinen ennuste on?

”Ainoa asia joka tässä tilanteessa on varmaa, on epävarmuus. Emme tiedä, miten koronapandemia kulkee ja jos tautitilanne on edelleen paha eri puolilla maailmaa, se tulee väistämättä näkymään myös taloudessa. Joudumme elämään ja tekemään päätöksiä epävarmuuden keskellä.”

Marin kuvaa tilannetta ”erittäin hankalaksi” talouden ja työllisyyden näkökulmasta ja painottaa tukitoimien tärkeyttä. Hallituksen yrityksille jakamat koronatuet ovat Marinin mukaan toimineet.

”Tuista on ollut apua, ja me emme nähneet keväällä tai kesällä sellaista konkurssiaaltoa, joka ehkä muutoin olisi tullut. Mutta on selvää, että kun tilanne pitkittyy, se myös vaikeutuu yritysten, valtion, kuntien ja alueiden näkökulmasta.”

Hallitus käy parhaillaan laajaa keskustelua EU:lta tulevan elpymisrahan käytöstä. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on painottanut biotaloutta ja erityisesti biokaasua. Marin on samoilla linjoilla.

”Iso osa rahoituksesta tullaan käyttämään vihreään siirtymään ja sen osana myös bio- ja kiertotalouden ratkaisuihin”, hän sanoo ja lisää, että Suomi laittaa ilmastotoimiin enemmän kuin EU:n sopima vähimmäistaso. Se on vähintään kolmannes 750 miljardin euron elvytyspotista.

Sen sijaan hallitusohjelmaa ei kirjoiteta uudelleen, koska hallituspuolueilla ei ole siihen halua.

Hallitus ottaa kuitenkin muuttuneen tilanteen huomioon ja varaa rahaa koronan hoitoon, elvyttävään politiikkaan ja työllisyyteen, Marin sanoo. ”Myöhemmin keskustelemme mahdollisesti myös tulo- ja menosopeutuksista, mutta vasta, kun suhdannetilanne muuttuu.”

Työttömyysputken tukkimisesta Marin toteaa vain, että hallituksen tavoitteena on nostaa yli 55-vuotiaiden työllisyysastetta.

”Odotamme työmarkkinajärjestöiltä tästä ratkaisuja.”

Asutus koko Suomessa on tärkeää, pääministeri vakuuttaa.

”SDP:lle on aina ollut tärkeää, että kaikkialla Suomessa voidaan elää hyvää elämää ja että peruspalvelut toimivat riippumatta siitä, asuuko pienessä vai isossa kunnassa. Myös harvaan asuttujen alueiden ihmisillä on aika lailla ymmärrystä sille, että palvelut ovat kauempana.”

Autoilun maksuihin on tulossa muutoksia.

”Poliittisia ratkaisuja ei olla tehty. Ministeri Vanhasen pohdinta eri alueilla asuvien ihmisten huomioimisesta paremmin oli tärkeä avaus, samoin tarkastelu liikenneverkon ylläpidon vaikutuksesta kerättäviin maksuihin. Itse pidän tärkeänä oikeudenmukaisia maksuja.”

Pienituloisten omakotiasujien kukkarossa tuntuu hallituksen tekemä lämmitysöljyn veronkorotus. Se oli kirjattu hallitusohjelmaan eikä polttoaineiden hinta ole reaalisesti noussut kymmeneen vuoteen, Marin perustelee.

Biopolttoaineita taas saadaan puusta, jonka kaatomääristä on hallituksessa erilaisia näkemyksiä.

”Hallitus ei päätä hakkuista, vaan metsien käyttö määräytyy markkinaehtoisesti. Suomessa tulee ilman muuta olla tulevaisuudessakin elinvoimainen metsäteollisuus. Tärkeää on samanaikaisesti huomioida luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö.”

Metsäteollisuus jättäytyy pois työmarkkinaneuvottelupöydästä, mutta Marinin mukaan työehdoista ja palkoista on ”suotavaa” sopia jatkossakin työnantajan ja työntekijäpuolen välillä.

”Käsitykseni on, että tämä malli on tulevaisuuden malli myös metsäteollisuudessa.”

Marin ei näe Suomessa akuuttia tarvetta esimerkiksi minimipalkkalainsäädännölle eikä pelkää työpaikkojen huutolaismeininkiä.

”En näe sellaista uhkaa, koska sopijaosapuolena ovat edelleen palkansaajajärjestöt. Toki edessä voi olla vaikeampi kokonaisuus, kun sopimukset pirstoutuvat.”

Ay-liikkeen voima voi jopa vahvistua, Marin sanoo.

Entä pääministerin suhde toiseen kansansuosikkiin, presidentti Sauli Niinistöön? Koronanyrkistähän näytti keväällä kehkeytyneen jonkinlaista näkemyseroa.

”Asiallinen ja toimiva”, Marin vastaa. Hän muistuttaa, että valtaoikeuksissa toimitaan perustuslain mukaan. Liki puolet kansasta toivoo presidentille lisää valtaoikeuksia sisäpolitiikassa (MT:n kysely 16.10.2020).

Onko presidentti toiminut valtaoikeuksiensa puitteissa suhteessa hallitukseen?

”Ei minulla ole mitään sellaista käsitystä, etteikö hän olisi toiminut. Onko tällaisia arvioita jossakin esitetty? Itse en ole kokenut minkäänlaista epäselvyyttä toimivaltasuhteissa. Tasavallan presidentti saa tietenkin osallistua julkiseen keskusteluun, sitä varmasti odotetaankin.”

Marin sanoo kantavansa itsekin ”erittäin syvää huolta” koronatilanteesta, joka pahenee pitkin Eurooppaa.

”Tämä tulee väistämättä näkymään myös kuolemanta­pausten määrässä. Myös Suomen kasvavat tapausmäärät herättävät huolta ja tarvetta toimia.”

Hallitus on antanut alueille suosituksia, jotta ne uskaltavat tarttua toimiin. Kansalaisten näkökulmasta on voinut tuntua ristiriitaiselta, että heidän on sallittu matkustaa ja käydä baareissa, mutta samalla käyttäytymistä on paheksuttu.

”Tämä on haastava kokonaisuus”, Marin myöntää. Hän muistuttaa, että hallitusta sitoo oikeudellinen kehikko, mutta kansalaisilla on aina oikeus poistua ja palata Suomeen.

”Suomella on ollut Euroopan tiukimmat rajaliikenteen valvontatoimet, ja tautilanteemme on myös pysynyt verrattain hyvänä.”

Nyt kasvussa ovat kotoperäiset tapaukset ja ulkomailta tulevien osuus pienenee.

Marin kävi hiljattain viestipalvelu twitterissä THL:n johdon kanssa maskisuosituskeskustelua, suorastaan sanailua.

”En kutsuisi sitä sanailuksi. Kyse on ollut aivan normaalista keskustelusta ja sosiaalinen media on yksi alusta, jolla päättäjät ovat ihmisten tavoitettavissa ja voivat käydä julkista keskustelua. Ei sitä pidä kavahtaa.”

Kysymykseen luottamuksesta THL:n johtoon Marin vastaa pyytäneensä selvitystä laitoksen viime kevään kannoista.

”Selvitys annettiin, ja asia on minun puolestani loppuun käsitelty.”

Lue myös:

Pääministeri Marin haluaisi muuttaa maalle – esteenä yksi henkilö: "Jatkan keskustelua"

”Viime vaalien jälkeen talous­poliittiset linjat perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa olivat liian erilaiset. Myös arvopohja poikkeaa merkittävästi perussuomalaisten ja sosiaali­demokraattien välillä.”

Lue lisää

"Ei kukaan sano, että Ruotsissa tai Saksassa poljetaan työntekijöiden oikeuksia" - kokoomuksen Petteri Orpo vakuuttaa, ettei paikallinen sopiminen ole työntekijälle haitaksi

Turkistarhoilla vallitsee "tiukka ryhmäkuri" – kausityöntekijät testataan ja kokoontumisia vältellään myös vapaa-ajalla

Korona voi tarttua lemmikkeihin, muttei niistä ihmisiin kuten minkeistä – testaukset käynnissä Suomen turkistarhoilla

THL: Suomessa 297 uutta koronavirustartuntaa – savolaisessa pikkukunnassa jo 25 koronatartuntaa muutamassa päivässä