"Miksi 3 000 hehtaarin tilalle Romaniassa pitäisi maksaa miljoona euroa tukia?" – italialainen cap-neuvottelija puolustaa EU:n mahdollista tukileikkuria
EU:n maatalouspolitiikka on Euroopan parlamentissa italialaisen viininviljelijän, europarlamentaarikko Herbert Dorfmannin, hyppysissä.
Europarlamentin jäsen Herbert Dorfmann kertoo oppineensa muutaman viikon takaisella maatalousvaliokunnan retkellä Suomessa paljon. "Oli hieno kokemus nähdä harvesteri työntouhussa metsässä ja suomalaisia metsäinnovaatioita."Keskustelu EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta (cap) leimahti käyntiin keskiviikkona Euroopan parlamentissa, kun Dorfmannin aihetta koskeva mietintö hyväksyttiin maatalousvaliokunnassa selvällä enemmistöllä.
Saksankielisestä Italiasta kotoisin oleva Dorfmann toimii neuvottelijana Euroopan parlamentin oma-aloitemietinnössä.
Italialaismeppi latelee mielipiteitään tiukasti tiskiin. Useista maatalousasioista hän on samoilla linjoilla Suomen hallituksen kanssa, ja hänen esityksensä on otettu myönteisesti vastaan myös MTK:ssa.
"Maataloutta tulee voida jatkaa kaikilla alueilla, niin Suomessa kuin siellä mistä olen itsekin kotoisin, vuoristoisessa Pohjois-Italiassa."
Uudistuvassa cap-politiikassa kiistakapulaksi on parlamentissa muodostunut suorien tukien jakaminen. Osa mepeistä toivoo, että kaikille EU:n jäsenmaille kohdennettaisiin tasatuki. Kokenut maatalouskonkari ei näytä hätkähtävän kritiikkiä mutta tietää, miten niskuroiville vastataan.
"Niin kauan kuin suora tuki on toimeentulotuki, meidän pitää katsoa taloudellisia tilanteita: Itä-Euroopan ja Suomen hintataso ei ole toisiinsa verrattavissa. Varojen tulee mennä niille, jotka oikeasti viljelevät eikä niille, jotka haluavat hyötyä systeemistä."
Maatalousvaliokunnan jäsen Elsi Katainen (kesk.) tuomitsi heti väläytykset tilakohtaisesta tukikatosta suorille tuille. Summaa tukikatolle ei raportissa ole kerrottu.
"Portti tuntemattomaan", Katainen kommentoi keskiviikkoisen valiokuntaäänestyksen jälkeen.
Raportööri on Kataisen kanssa eri mieltä. Dorfmannin mielestä tukikatto on olennainen osa keskustelua, jossa rahaa on unionissa uusien rahoitustarpeiden, kuten puolustuksen ja tutkimuksen, myötä vähemmän käytössä.
Puheissa olleet 60 000 euron tukirajat eivät hänestä horjuttaisi suurempienkaan tilojen taloutta.
"Jos meillä on vähemmän rahaa käytössä, miksi ihmeessä 3 000 hehtaarin tilalle Romaniassa pitäisi maksaa miljoona euroa tukia? Tarvitsemme politiikkaa, joka on selitettävissä tavalliselle kansalaiselle, eikä tämä ole sitä."
EU-valiokunnan cap-raportti vetoaa riittävään maatalouden rahoitukseen. Maatalousbudjetti pilarirakenteineen tulisi pitää ennallaan. Puheet maatalouspolitiikan kansallistamisesta saivat maatalousmepeiltä tiukan tuomion.
Suoriin tukiin ei meppien mukaan saisi tehdä heikennyksiä. Vielä enemmän Dorfmann kavahtaa suunniteltuja leikkauksia kansallisiin maaseutuohjelmiin. Maaseuturahoituksen on povattu laskevan yli kymmenen prosenttia nykyisestä.
"Jos jostain leikataan, niin ei ainakaan kansallisista maaseutuohjelmista", Dorfmann painottaa.
Italialaismeppi ei ylipäätään kannata Euroopan komission linjauksia, joissa Britannian EU-eron maksumiehiksi joutuvat viljelijät ja aktiiviset maatalousmarkkinat.
"Pyydämme komissiolta vahvaa budjettia, mutta tiedämme, että peli ei ole meidän käsissämme."
"Kai tämä on vain komission keino pelotella jäsenmaita: jos ette suostu maksamaan yhteiseen EU-kassaan lisää, niin maksakaa itse enemmän maaseuturahaa", Dorfmann pohtii.
Päätöksenteossa häntä hiertää eniten se, kuinka jäsenmaat puuttuvat Euroopan parlamentin toimintaan – erityisesti rahakysymyksissä.
"Hyvin perinteistä on, että mepeille kerrotaan, miten heidän tulisi äänestää. Meidän pitäisi hakea kuitenkin eurooppalaista näkemystä eikä antaa jäsenmaiden astua varpaillemme."
Seuraava cap-äänestys on toukokuun lopulla kaikkien parlamentin jäsenten kesken.
Otsikko korjattu 22.5. klo 10.19: 300 hehtaaria muutettu 3 000 hehtaariksi.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
