Kilometrit eivät kerro kaikkea Suomen ruokavirroista
Ruualla lastatut rekat risteilevät Suomen teillä päivittäin valtavan matkan. Koko maan ruokkiminen vaatii logistisia satsauksia.Ruuan liikkuminen Suomessa on hankalasti hahmotettava aihe. Siksi sitä on tarpeen lähestyä jonkin käytännöllisen esimerkin kautta. Ruokavirroista kertovassa jutussa tarkasteltavaksi on otettu yhden yhtiön yksi tuote. Näin lukijan on helpompi hahmottaa elintarvikeketjun logistiikkaa.
Suomen ruokkimiseksi ruokaa on liikuteltava ja valmiita aterioita valmistavan yhtiön on ostettava ateriaan käytettävät raaka-aineet jostakin.
Kun yhden tuotteen kaikkien raaka-aineiden kulkema matka otetaan huomioon, kilometrejä kertyy. Siitäkin huolimatta, että yksittäiset raaka-aineet tulevat läheltä.
Kertyneet kilometrit tulee silti hahmottaa osana suurta kokonaisuutta; yhden aterian raaka-aineet eivät liiku yksinään. Suurten ruokamäärien liikkuessa yksittäisen aterian vaikutukset jäävät pieniksi, kuljetuista kilometreistä huolimatta.
Täytyy myös muistaa, että esimerkiksi Saarioisten käyttämät raaka-aineet ovat samoja, joita ihmiset ostavat koteihinsa. Tosin marketista ostettu makaronilaatikko valmistetaan suurissa erissä ja tehokkaasti. Ilmastovaikutus jää silloin pieneksi.
Lue myös itse juttu: Makaronilaatikko matkaa markettiin yli tuhat kilometriä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

