Luottamus taas kovalla koetuksella - Pääkirjoitus - Maaseudun Tulevaisuus
Pääkirjoitus

Luottamus taas kovalla koetuksella

Lidl ilmoitti tiistaina vetävänsä markkinoilta salmonellan takia tanskalaisen Skare Meatin kaupalle toimittaman naudanlihasta tehdyn jauhelihaerän. Tuote pyydettiin hävittämään tai käyttämään se hyvin kypsennettynä.

Asiasta tiedottaminen on pahasti myöhässä. Tuotteiden viimeinen käyttöpäivä oli jo toista viikkoa ilmoitusta aikaisemmin (4.8.). Lidl Suomen viestintäasiantuntijan Sanna Mämmin mukaan salmonella löytyi rutiinitesteissä, jotka aloitetaan tuotteen viimeisenä myyntipäivänä.

Hyvällä syyllä voi kysyä, miksi testit aloitetaan niin myöhään. Tulosten saaminenkin kestää oman aikansa. Ruokaturvallisuutta ei jälkijättöisellä testillä paranneta.

Salmonellan torjunta on vaativaa ja kallista, mutta kaikesta huolimatta siinä ei aina onnistuta. Skare Meatin tapaus on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä salmonellalöydös ei ollut kyseisen tavarantoimittajan jauhelihassa ensimmäinen.

Viime vuoden tammikuussa kerrottiin, että Suomen Lidlin myymästä tuontijauhelihasta löytyi jälleen salmonellaa. Tapaus oli lyhyen ajan sisään jo kolmas, kun saman merkin jauhelihasta löytyi salmonellaa. Kyseessä oli sama yritys kuin tälläkin kertaa.

Silloinen Lidl Suomen toimitusjohtaja Lauri Sipponen totesi Maaseudun Tulevaisuudelle, että ”luottamus toistuvasti salmonellaepäilyjen kohteeksi joutunutta lihaa toimittaneeseen tavarantoimittajaan on vakavasti koetuksella”. Lidl myös ilmoitti keskeyttävänsä yhteistyön kyseisen lihatalon kanssa, koska Sipposen mukaan ”toistuvia tuotevirheitä emme hyväksy oli lihan alkuperä mikä vain”. (MT 19.2.2019)

Sipponen perusteli yhteistyön keskeyttämistä myös sillä, että kaikessa liiketoiminnassa ja asiakassuhteissa toiminta perustuu luottamukseen. Nyt tätä palautunutta luottamusta koetellaan taas.

Luottamusta koetellaan myös suomalaista kauppaa ja elintarvikevalvontaa kohtaan. Ruokavirastolla on ollut tieto Lidlin jauhelihaerän salmonellasta, mutta virasto ei tiedottanut asiasta.

Lidl ilmoitti hiljattain aloittavansa ruuan ”halpuuttamisen”. Muut kauppaketjut ilmoittivat vastaavansa kilpailuun.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on huolissaan kauppaketjujen välisestä ruuan halpuuttamisen toisesta aallosta. Hän on pettynyt kauppojen toimintaa ja vaatii kaupoilta vastuullisuutta: ”Hyvistä puheista huolimatta vain hinta ratkaisee ja ruuvia kiristetään tuonnilla, joka ei täytä suomalaisen tuotannon vaatimuksia”.

Lepän mielestä kilpailuviranomaisilla olisi mahdollisuudet torjua halpatuonnin aiheuttamia riskejä ja markkinavääristymiä. Lepän mukaan Ruokaviraston pitää jatkossa aina tiedottaa salmonellatapauksista.

MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä on skandaali, että tuontilihan testitulokset saatiin vasta, kun tuotteet oli myyty ja syöty. Hänen mukaansa tapaus osoittaa räikeän kilpailuvääristymän ja syö pohjaa Suomen ruokamarkkinoiden salmonellavapaudelta.

Marttila vaatii kaupan lisäksi päätöksiä myös poliittisilta päättäjiltä. Heidän on tehtävä valintoja ja niiden mukaisia päätöksiä, jotta tuontiruoka täyttää suomalaisen ruuantuotannon vaatimukset. Toinen vaihtoehto on Marttilan mukaan, että hyväksymme salmonellan ja lakkaamme vaatimasta salmonellavapautta myös kotimaiselta ruualta.

Ruokaturvallisuus on Suomessa erittäin korkealla tasolla. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvä eikä annettu asia. Maatiloilla ja koko suomalaisessa ruokaketjussa tehdään ruuan turvallisuuden eteen paljon töitä joka päivä.

Kaikki työ ja siitä aiheutuneet kustannukset ovat turhia, jos joku ruokaketjun osa pettää. Kaupan ja viranomaisten selitysten sijaan tarvitaan oikeita tekoja.

Kaupan ja viranomaisten selitysten sijaan tarvitaan oikeita tekoja.

Lue lisää

Ethän ostanut tällaista jauhelihapakettia? Lidlin myymälöissä myynnissä olleessa tanskalaisessa naudanlihassa on taas havaittu salmonellaa

"Toisin kuin kuvitellaan, suomalaisen sianlihan suorat maataloustuet ovat vain 0–5 prosenttia liikevaihdosta – tulisiko markkinoilta poistaa ne tuotteet, joiden tuottaminen on täällä laitonta?"

Vastuullisuus ja eettisyys toteutettava käytännössä

Koirarekisterin ylläpitäjäksi kaavailtu Ruokavirasto suhtautuu hankkeeseen vastakarvaisesti – valtaosa lausunnonantajista puoltaa rekisteriä