Kouvolankin rataa remontoidaan – kesäksi hurja suunnitelma
Kouvolaan suunnitellaan automaattista radan kastelujärjestelmää, joka olisi ilmeisesti raviradoilla ainut laatuaan koko Euroopassa!
Kesällä kelpaa. Kouvolan ravirata sai viime suvena uutta pintaa ja asianmukaiset kallistukset kaarteisiin. Torstaina radalla ei ravata kovan pakkasen vuoksi. Kuva: Sanna LiiriVermon ravirata tiedotti viime viikolla rataremonttinsa aikaistamisesta koronatauon johdosta. Tumput suorina ei ravaamisen jatkumista odotella Kouvolassakaan.
”Meillä on tapana tehdä pieni rataremontti joka vuosi. Syksyllä ajettiin karkeaa pintaa radan vedenläpäisykyvyn parantamiseksi, ja nyt kun ei tullut kunnon talvea ja rataa jouduttiin lanaamaan tavallista enemmän, pinta on mennyt hienoksi ja kivituhkaa on valunut kaarteissa ulkoradoilta sisälle. Nyt uusitaan pintaa ja korjataan kaarteiden kallistukset”, toiminnanjohtaja Arto Hytönen kuvailee tehtäviä toimenpiteitä.
”Hieno aines pöliseekin sen verran, että naapuritaloista alkoi tulla soittoja. Siinä mielessä koronatauko sattui hyvään aikaan.”
Kesäksi radalle on suunnitteilla isompi remontti: automaattinen kastelujärjestelmä.
”Sillä radalle olisi mahdollista kastella pohjakosteus yöaikaan, jolloin haihtuminen on vähäisempää kuin päivällä. Silloin rata on optimaalisen kimmoisa juosta. Ravien aikana ei tarvitse hoitaa kuin pelkkää pintaa, mikä vähentää autolla ajoa radalla”, Hytönen kehuu.
”Automaattinen kastelujärjestelmä vähentäisi tietysti myös radan hoitoon vaadittavaa työtä. Se palvelisi myös hiittipäivinä. Käsittääkseni sellaista ei ole millään muulla raviradalla koko Euroopassa.”
”Kilpailutus on käynnissä. Kustannusarvio on 50 000-70 000 euron luokkaa, ja meillä on hankkeeseen investointitukea”, Arto Hytönen lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


