Uutiset

Rovaniemen soppa sakenee – nyt lähtee toimitusjohtaja!

Vajaa vuosi riitaisaksi osoittautunutta lappilaista raviurheilua riitti Anna Paavolalle.
Anu Leppänen
Rovaniemen raviradan toimitusjohtaja vaihtuu jälleen.

Anna Paavola sanoi itsensä irti Mäntyvaaran raviradan toimitusjohtajan tehtävästä eilen tiistaina ja kertoi asian ensimmäisenä uutisoineelle Hevosurheilulle joutuneensa painostuksen kohteeksi.

Tarkemmin Paavola ei paljastanut, millaista painostus oli ollut, mutta yhteistyön Rovaniemen Ravirata Oy:n puheenjohtajan Matti Rajaharjun kanssa hän vakuutti sujuneen mainiosti. Mistä sitten on kyse?

”Minäkin olen kuullut painostuksesta juttua, mutten tiedä tarkemmin. Täytyy selvitellä asioita. Minä en ole ainakaan painostanut. En missään nimessä”, taustayhdistys Rovaniemen Hevosystävien alkuvuodesta valittu puheenjohtaja Jarmo Mänty vakuuttaa.

Matti Rajaharju on Paavolan ratkaisusta pahoillaan, mutta vakuuttaa radan asioiden olevan toistaiseksi hyvässä hoidossa.

”Tällä hetkellä ei toimintaa tietysti juuri olekaan, ja vähät käytännön asiat pystyn hoitamaan itse”, hän sanoo.

”Mutta pitää kutsua osakeyhtiön hallitus koolle päättämään toimenpiteistä. Kuusi henkeä voi sentään vielä kokoontua.”

Hevosystävien kevätkokousta yli 10 hengen kokoontumiskielto lykkää sen sijaan hamaan tulevaisuuteen. Siinä pitäisi valita Rovaniemen Ravirata Oy:lle uusi hallitus, mikä ei olekaan ihan läpihuutojuttu.

Yhdistyksen viime kokouksessa valittu 9-henkinen valitsijamieslautakunta ei ole kokoontunut uudestaan ensimmäisen, tuloksettomaksi jääneen kokouksensa jälkeen. Toistaiseksi osakeyhtiöllä jatkaa vanha hallitus puheenjohtajanaan Rajaharju.

Rovaniemellä korona-aikalisä – ”Valinnat tehdään vasta vuosikokouksessa”

Mäntyvaaran raviradan toimintaa pyörittää Rovaniemen Hevosystävät ry:n 100-prosenttisesti omistama Rovaniemen Ravirata Oy. Osakeyhtiö perustettiin aikanaan verotussyistä. Käytännössä malli, jossa radan takana on yhdistys ja yhtiö ja niillä erilliset hallitukset, on osoittautunut pienelle radalle raskaaksi.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rovaniemen raviradan hallitus vaihtui puheenjohtajaa lukuun ottamatta – toinen iso vaihdos reilun vuoden sisään

Myös Arctic Horse Race -tapahtuma ilman yleisöä

Mikä on raviurheilussa rakkainta, mikä kriittisin epäkohta? Näin vastasivat Suomen Hippoksen hallitukseen pyrkivät

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video