Uutiset

Kaustinen hyvin pettynyt Oulun toimintaan Kuninkuusravien haussa – "keskitymme silti nyt ensin Festivaaliajoon"

Oli yhteistyön malli jatkossa mikä tahansa, sen tulisi muodostua sellaiseksi, että koko Suomi pysyy aktiivisena, arvioi ratojen tilannetta yleisemmin Jyri Saranpää Seinäjoelta.
Terhi Piispa-Helisten
Kuninkuusravien haussa Oulu ohitti samaan alueeseen kuuluvan Kaustisen, mikä aiheutti epäluottamusta pohjoisten ratojen väliseen yhteistyökuvioon.

"Hakujuttuun itsessään olemme tyytyväisiä, vaikka kaikenlaisia käänteitähän siinä oli. Ei ole valituilta (paikkakunnilta) pois, miten meidän kävi", kommentoi Suomen Hippoksen valtuuskunnan kokousta Kaustisen seudun raviseuran toiminnanjohtaja Jyri Ahonen.

Kaikenlaisiin käänteisiin kuuluu se, että maa- ja metsätalousministeriöltä pyydetty arvio Kaustisen ja Härmän ratojen yhteistyöstä valtiontuen näkökulmasta toimitettiin hakijoille vasta kolme kuukautta sen hankkimisen jälkeen eli samaan aikaan kuin kaikille muillekin valtuuskunnan kokouskutsun mukana.

Ahosen mukaan tapahtuma on itsessään hieno ja sen järjestäminen kiinnostaisi, mutta seuraavaan hakuun on niin pitkä aika – liki neljä vuotta, että vielä ei ole aika pohtia sinne asti.

Henkilökohtaisesti hän ihmettelee nyt tehdyissä Kuninkuusravivalinnoissa sitä, miksi Seinäjoki ei saa ottaa yleisöä tämän vuoden tapahtumaan niissä rajoissa, joissa se on koronaohjeet huomioiden mahdollista.

"Ihmiset haluaisivat sen nähdä. Lajin puolestahan tätä tehdään."

Käänteisiin kuuluu myös toinen, jolla sen sijaan voi olla nopeamminkin vaikutuksia. Kaustisen ja Härmän alueella on Ravinetin tietojen mukaan oltu tyrmistyneitä siitä, että Oulu rikkoi herrasmiessopimuksen ja haki Kuninkuusraveja samalla kierroksella kaikille samoille vuosille kuin Kaustinen ja Powerpark.

Jyri Ahosen mukaan Kaustisella johtokunta käsitteli asiaa.

"Kyllä meitä harmittaa. Meillä oli käsitys, että meidän hakemus pitäisi olla etusijalla", hän sanoo.

Kaustinen on pitänyt Kuninkuusravit viimeksi vuonna 2002, Oulu 2010.

Aiotteko harkita pohjoisten ratojen yhteistyöstä luopumista?

"Käymme myöhemmin kaikki käänteet läpi. Keskitymme nyt ensin vuoden päätapahtuman Festivaaliajo ja Pikkupelimannin hoitoon."

Yhteistyö Härmän kanssa jatkuu Ahosen mukaan joka tapauksessa.

Pohjoisten alueiden yhteistyö käsittää nykyisellään seuraavat maakuntaradat: Kajaani, Kaustinen, Oulu, Rovaniemi, Seinäjoki, Tornio ja Ylivieska.

Seinäjoen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Saranpää toteaa, että alueellisen yhteistyön miettiminen ei ole nyt kiireyslistalla päällimmäisenä. Tämä on ymmärrettävää, kun koronan vuoksi epävarmuus tämän kesään tapahtuman toteutumisen suhteen venyi kovin pitkään ja nyt on vain muutama viikko aikaa kiriä suurkisa jotenkin kasaan.

Yleisellä tasolla Saranpää on sitä kuitenkin miettinyt kahden ensimmäisen toiminnanjohtajavuotensa aikana paljonkin.

"Haemme käytännön yhteistyötä. Pystyttäisiin kehittämään aidosti alueella kokeillen uusia ideoita, joista voisi sitten tulla laajemminkin lajille uusia käytäntöjä", hän painottaa.

Käytännön hyötyjä Seinäjoki toivoo sarjoista ja kilpailutarjonnasta. "Ottamatta kantaa siihen, mikä on riittävä taso, olisi tarpeen löytää logiikka tällä alueella toimiville. Jos lähikontakti katoaa, lajin harjoittaminen ja harrastaminen menee vaikeaksi."

Hippoksen tulevaisuustyö törmäsi hakaukseen valtuuskunnan ja hallituksen välillä talousvaikutuksista. Sen puitteissa tehtiin alustavia laskelmia ratojen yhteistyömalleiksi.

Jyri Saranpään mielestä olisi ensisijaista ajatella asiaa lajin harrastajien kannalta, ei pelkästään olemassa olevien ratojen mukaisesti.

Ammatikseen toimivat kykenevät kulkemaan jonkin verran pidemmällekin. "Mutta harrastajan mielenkiinto hiipuu, jos seuraavaksi lähimmälle radalle on 2–3 kertaa pidempi matka kuin niin sanotulle kotiradalle."

"Lajin kannalta tavoitettavuus on iso arvo. Oli yhteistyön malli jatkossa mikä tahansa, sen tulisi muodostua sellaiseksi, että koko Suomi pysyy aktiivisena."

Uutinen on korjattu kello 16:20: Kaustisen Kuninkuusravit ajettiin viimeksi vuonna 2002.

Aiheesta aiemmin:

Tässä ovat seuraavat Kuninkuusravipaikat: Kouvola 2023, Jyväskylä 2024 ja Oulu 2025

Kaustinen ja Härmä tuohtuivat: Kuninkuusravihakemusta ei ole käsitelty tasapuolisesti – "mahdollisuus oikaista tulkintoja pimitettiin"

Ravinetin gallup joulukuussa: Kansa kannattaa Kunkkareita Härmään

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pertti Niveri lopetetusta Vieskerin Valosta: "Hyvä kaveri meni"

IS Ravit: Ravikuningas 2019 on kuollut

Kunkkaribonukset Seinäjoella uusjakoon

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video