Teijo kääntää uuden sivun työelämässä - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Teijo kääntää uuden sivun työelämässä

Hankasalmelta lähtöisin oleva Teijo Ahola on ehtinyt nähdä viimeisen 30 vuoden aikana useita eri ravimaita useassa eri roolissa.
Ville Toivonen
Teijo Ahola on työskennellyt raviurheilun ja hevosten parissa monessa maassa. Tällä hetkellä hänen asemapaikkansa on Itävallassa.

”Olin aluksi Saksassa 15 vuotta, ja ennen Suomeen paluutani 2005 minulla oli viimeiset vajaat viisi vuotta ammattivalmentajan lisenssi Saksassa. Mutta palkintojen laskiessa Saksassa alkoi Suomi tuntua houkuttelevalle vaihtoehdolle", Teijo Ahola kertailee työhistoriaansa.

"Seitsemisen vuotta pyöritin omaa tallia Suomessa, jonka jälkeen vierähti vuosi Ranskassa omien valmennettavien kanssa. Lopetin oman tallin pidon vuoden 2013 alussa, ja aloitin Salmelan Petrillä toukokuussa 2013, jossa ehdin reilun vuoden ennen kuin aloitin jälleen oman tallin pidon, tällä kertaa Söderbyssä. Lopetin kuitenkin oman tallin pidon Ruotsissa, ja aloin ajaa työkseni hevoskuljetuksia ympäri Eurooppaa Åby Horselinen laskuun tähän syksyyn asti,” Teijo kertoo.

Nyt Teijoa odottavat uudet haasteet, ja uusi ravimaa, sillä tällä viikolla alkoivat työt Itävallassa Gerhard Mayrin palveluksessa. Tavoitimmekin Teijon torstaina Saksasta hänen ollessa matkalla Itävaltaan, ja selvitimme uuden työkuvion taustoja.

"Tunnen Gerhard Mayrin jo Saksan vuosiltani, hän soitti minulle aiemmin tänä vuonna ja kysyi halukkuuttani tulla töihin Itävaltaan. Saksassa vietettyjen vuosien jälkeen saksan kieli on hyvin hallussa, ja minulle on ollut jo pitempää kaipuu keskieurooppalaiseen elämäntapaan ja -kulttuuriin. Tällaisen mahdollisuuden tultua eteeni, ajattelin että käännetään jälleen uusi sivu elämässä."

"Viihdyin tosi hyvin Pakarisen Arin Åby Horselinella, mutta jatkuva reissaaminen hevosautolla Eurooppaan ja takaisin verottaa kuitenkin voimia pitemmän päälle. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että olisi mukava asettua vähän enemmän aloilleen, joten Mayrin työtarjous tuli hyvään saumaan. Olin kesällä muutaman viikon tutustumassa Mayrin talliin ja valmennustoimintaan. Olin tyytyväinen näkemääni, ja tällä tiellä sitä ollaan."

Itävallassa raviurheilulla on pitkät perinteet, mutta ravikilpailuja ei järjestetä lainkaan samoissa mittasuhteissa kuin vaikkapa Pohjoismaissa. Ravipäiviä Itävallassa ajettiin viime vuonna noin 100 kappaletta. Maan päärata on Krieau Wienissä, jossa ajettiin noin neljäsosa Itävallan vuoden 2019 ravikilpailuista.

"Ollessani tutustumiskäynnillä täällä kesälomani aikana, pääsin käymään useissa raveissa. Ykköspalkinnot tavallisissa arkiraveissa on suurin piirtein Saksan luokkaa, noin 650–700 euroa. Ikäluokkakilpailuissa maksetaan sitten jonkin verran parempia palkintoja. Mitä lähtöjen tasoon tulee, niin täällä lähdöissä on pari–kolme hevosta, jotka ratkaisevat voiton, loput taistelevat sijoista kärjen takana. Kyllähän lähtöjen taso on paljon kovempi Suomessa ja Ruotsissa”, analysoi Teijo itävaltalaista raviurheilua.

Teijon tuleva työnantaja, kuusissakymmenissä oleva Gerhard Mayr on ollut vuosia Itävallan johtavia ohjastajia ja valmentajia. Hän on voittanut Itävallan ajajaliigan jo 25 kertaa, ja ylitti jokunen aika sitten 3 000 rajapyykin voiton ohjastajana. Mayr on edustanut Itävaltaa myös ohjastajien MM-kilpailuissa, viimeksi Kanadassa 2017 pidetyissä MM-kilpailuissa.

"Gerhard pitää talliaan 30 kilometrin päässä Salzburgista, ja hänellä on valmennuksessaan noin 80 hevosta. Kuten tilastoista näkee, ajaa hän paljon kilpaa Itävallassa hyvällä menestyksellä, mutta hänellä on myös Saksassa syntyneitä hevosia, joilla kilpaillaan Saksan vielä melko hyväpalkintoisissa ikäluokkalähdöissä."

"Muutama viikko sitten hänen valmennettavansa voitti Cagnes Sur Merissä, joten kilpailutoiminta ei rajoitu pelkästään Itävaltaan, vaan mikäli hevoset riittävät rajojen ulkopuolella, lähdetään rohkeasti reissuun. Suomalaisia hevosenhoitajia ei Gerhard Mayrilla työskentele, mutta kyllähän täällä Itävallassa jokunen suomalainen on muilla talleilla hevoshommissa”, kuvailee Teijo tulevaa työnantajaansa ja suomalaiskytköksiä.

"Minun työtehtäväni tulevat olemaan ihan niitä perusasioita. Aamupäivät ajetaan hevosia, ja iltapäivällä kengitän hevosia. Kun minulla on rekkakortti, niin luonnollisesti pääsen ajamaan hevosautoa raveihin. Eikä Euroopan tuntemuksesta ole ainakaan haitaksi, kun lähdetään Itävallan rajojen ulkopuolelle kilpailemaan."

Minun on tarkoitus lähiaikoina saada myös lisenssiasiat kuntoon uudessa kotimaassani, jotta pääsen kilvanajoon. Katsotaan, kuinka paljon saan ajotehtäviä täällä Itävallassa, mutta ainakin omalla Mariah’s Baby K.V:llä jonka otin Ruotsista mukaani, on tarkoitus startata täällä.

"Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen tosi innoissani ja motivoitunut tästä uudesta mahdollisuudesta. Tässä tuntee olonsa hyvin kotoisaksi, ja tarkoituksena on olla täällä vähän pitempi ajanjakso”, päättää Teijo Ahola haastattelun.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nora Viljanen on työskennellyt hevosten kanssa kolmella eri mantereella

Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mielessä

Tessa Länsimäki on kotiutunut Ruotsiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video