Uutiset

Ingman: "Solvallan tähden Hachikon odotuksetkin olivat hyvät - jatko auki"

Derbyn ja Suur-Hollolan sankari Hachiko De Veluwe palasi eilen illalla Solvallassa reilun vuoden tauolta vakuuttavasti. Ruunan kasvattaja-omistaja Anders Ingman oli luottavainen, kuten on jatkonkin suhteen.
Terhi Piispa-Helisten
Hachiko De Veluwe ohjissaan Jorma Kontio etenemässä vuoden 2019 Suur-Hollola-ajon ykköseksi. Sen jälkeen on ollut hiljaista, mutta Solvallassa keskiviikkona tuli taas selväksi, mistä ruuna on tehty.

Hachiko De Veluwella oli Suur-Hollola-voittonsa 2019 jälkeen vain yksi hylkäykseen päättynyt startti. Koelähdössä kolme viikkoa sitten ruuna näytti kylläkin Solvallassa hienolta, ja vaikutelma oli oikea. Minkä shown ruuna järjestikään kauden avausstartissa! Lyhyessä voltissa on nykyraviurheilussa hankala saavuttaa takamatkoja, mutta 20 metriä hyvien hevosten takaa Hachiko kiersi kaiken vielä helposti - kaikkea muuta kuin sisäratoja nuollen.

Hachiko De Veluwe lähti kierros ennen maalia kolmannelle ja jatkoi siellä ilman vetoapua perille saakka, mutta muut eivät olleet maalilinjalla enää lähelläkään. Jos ja kun ruuna jatkaa menoa ja parantaa saadessaan kilpailurutiinin päälle, se on juuri se maailmanluokan hevonen, jollaista siitä uumoiltiin jo mm. Derbyn karsinnan voittonsa perusteella. Ruuna otti siinä alkulaukan, jossa se jäi 100 metrin päähän keulasta, mutta kulki loppumatkan 11-kyytejä ja hoiti homman vieläkin kotiin.

Suur-Hollolan jälkeen kaikki ei ole langennut kuin "Manulle illallinen". Ingmanin perheen odotus uuden tähtensä kanssa on voinut tuntua pitkältä?

"No, ei nyt kuitenkaan mitenkään hirveästi", väittää Anders Ingman.

"En osaa sanoa, johtuuko se siitä, että hevonen on jo näyttänyt kyntensä vai koronavuoden ihmeellisyydestä, mutta en ole ollut kärsimätön. Samoin olin aika luottavainen eilistä ennen, kun tiesin, että Hachiko oli jo pitkään treenannut oikein hyvin. Valmentajaan (Timo Nurmos) on jo oppinut luottamaan, että kun hän tuo hevosen starttiin, niin silloin yleensä on valmiuksia menestyä."

"Tottakai se oli jännääkin. Kuitenkin Hachiko antoi sellaisen vastauksen, että sekä kroppa että motivaatio ovat tallella hyviä esityksiä varten. En osaa sanoa kilpailutuksestakaan ihan tarkkaan, että mitä suunnitellaan. Nurmoksella yleensä on suunitelmia. SM-kisasta Vermossa on mainittu, mutta suoraan sanoen osaa kertoa, mihin ilmansuuntaan ruunalla on tarkoitus lähteä ja missä vaiheessa. Kyllähän tuo esitys kuitenkin taas lupauksia antaa."

Voit katsoa Hachiko De Veluwen keskiviikkoillan juoksun tästä.

Mitä "Stall Ingmaniin" muuta kuuluu tällä hetkellä?

"Ihan hyvää, tasaista menoa. Hachikon täyssiskon Mariko De Veluwen kilpailuoikeus meni huutokaupasta Staro Miamin omistajalle Martti Simoselle ja valmennukseen Aripekka Pakkaselle. Tamma on Ruotsissa syntynyt. Kolmevuotias Keira De Veluwe (suku Conway Hall ja edellä mainittujen emä Amazing Ride) laukkasi Oaksin karsinnassa, mutta en ole kuullut mitää selityksiä. Muutenhan sekin on ollut lupaava. Nurmoksella on myös kaksivuotias Lord De Veluwe (Father Patrick-Evita De Veluwe, joka on edellä mainittua sisarussarjaa). Samoin Nurmokselle meni vuotta nuorempi Lordin vuotta nuorempi sisko Millie De Veluwe (Villiam), jonka kilpailuoikeus ei mennyt Marikon tapaan kaupaksi Sweden Intl Yearling Salessa."

"Meillä on kolmaskin siitostamma, Suomeen rekisteröity Hermione De Veluwe (Kadabra), jonka vuosikas Matteo De Veluwe (Brad De Veluwe) meni juuri EP Mäkiselle. Tamma on Bradin luona Pöytyällä, ja sen tämän vuoden varsakin, ori nimeltä Neville, on Bradistä. Edelleen Hermione on kantavana Bradista, Evita Propulisionista ja Amazing Ride Campo Bahiasta, joten kasvatustoiminta jatkuu kyllä. Tämän kesän varsat tulivat Hermionelle Bradista, Evitalle Trixtonista ja Amazingille S.J.'s Caviarista. Söderkullan talleissamme on täyttä ja Tuomas Korvenojakin jatkaa edelleen vuokralaisenamme, vaikka välillä oli muunlaistakin tietoa. Tuomas suunnitteli kai muuttoa Ruotsiin, mutta nyt jatketaan kuitenkin näin."

Terhi Piispa-Helisten
Anders Ingman.
Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video