Uutiset

MT Ravit selvittää, mihin Putte ja sen polle muuttivat

Joensuun Mailasta Manse PP:hen siirtynyt pesäpalloilija Juha Puhtimäki on tuttu myös Johnny Flamen valmentaja-ohjastajana.
Jukka Heiskala
Juha Jokinen haastattelee Juha Puhtimäkeä, jonka hevoset asustavat Ylöjärvellä.

Ilmajoki, Seinäjoki, Nurmo, Hyvinkää, Joensuu ja nyt Tampere. Siinä taival, jonka MT Ravit -vieraamme on kulkenut pelatessaan pesäpalloa.

Matkalla on vahvistunut toinen lapsuudesta saakka mukana ollut laji, ravit.

Juha Puhtimäki on aikaansaava pohjalainen, joka ei epäile tarttua haasteisiin. Tästä hyvä esimerkki on Pesäpallokimppa, joka hankki kimppahevosikseen lämminveriruunan Carlemanin ja suomenhevosruuna Kevin Tähden.

Mielenkiinto raviurheiluun on vienyt Puhtimäen omistajasta ajohommiin ja nyt myös kasvattajaksi. Omia kasvatteja on tulossa lisää.

Puhtimäen elämänhevosen voi hyvällä syyllä sanoa olevan ruuna Johnny Flame, jolle on katsottu jo eläkepaikka, kun kilpailu-ura aikoinaan päättyy.

Puhtimäki teki Manse PP:n kanssa kahden vuoden sopimuksen ja tavoitteena on nostaa Tampere Suomen pesäpalloeliitiin. Mies muutti Tamereelle ja nyt hänen hevosensa ovat Ylöjärvellä legendaarisen Martti Ropposen tallilla. Siellä Puhtimäki käy valmentamassa hevosiaan ja Ropponen auttaa ajohommissa.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, mitä Puhtimäki saa Manse PP:ssa aikaan ja mitä hevospuolella. Ainakaan intohimosta lajeja kohtaan asia ei jää uupumaan.

Kuvaus ja editointi: Jukka Heiskala, toimittaja Juha Jokinen

Lue myös:

Juha Puhtimäki on syksyn kuumin pesispelaaja – "Pohojalaisuus, oman rauhan ja tilan tarve sekä pieni junttius ovat aika syvällä minussa"

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Talkkari vieraili hevoskasvattaja Arvo Ylitalon luona, jolla on hoivissaan kymmenkunta siitostammaa ja useita menestyneitä kilpahevosia

Talkkari Jukka Saastamoisella: Enimmillään halpakauppayrittäjällä on ollut 43 hevosta

MT Ravit kohtaa ravikuningattaren Siilinjärvellä – Reino Miettinen: "Viides kerta sanoi meille sen toden"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video