Uutiset

Garrett Mix myyty, Pippi Roc ostettu – Dimitri Palmroos siirtämässä toimintaansa Eskilstunaan

Jokimaan Monté Tähden voittaneella Social Networkilla ja salamannopealla Lady Luckilla viime vuonna menestystä saavuttanut Dimitri Palmroos on ollut aktiivisena sekä hevos- että tallirintamalla.
Terhi Piispa-Helisten
Aiemmin muun muassa Killerin raviradalla valmentanut Dimitri Palmroos on siirtynyt kansainvälisille vesille. Uusin projekti on ratatalli Eskilstunasta.

Puhelimeen Virosta vastaava Dimitri Palmroos on ollut viime päivinä sekä myynti- että ostolaidalla. Yli 60 000 euroa ansainnut ja pitkän matkan 13,6-vauhdilla läpi ravannut kuusivuotias Garrett Mix on siirtynyt hänen käsistään Lohjalle Jenni Lustille. Tulopuolella on Garrett Mixin ikätoveri, 12,4-aikainen ja liki 46 000 euroa ansainnut Pippi Roc.

 

Garrett Mix on ollut jo tovin Suomessa, mutta ruotsalaisruuna ei ole ehtinyt vielä kilpailemaan kotimaisilla kaviourilla.

 

”Garrett Mixin piti startata meiltä 22. joulukuuta Teivon montéssa, mutta ruuna löi alleajossa päkiälleen ja joutui jäämään pois. Me ostettiin se huutokaupasta, ja nyt ruuna myytiin eteenpäin. Se on hyvä hevonen, ja uskon, että uudet omistajat tulevat pärjäämään sillä”, Dimitri Palmroos näkee.

 

Pippi Rocin viimeisin valmentaja ennen tamman Suomeen siirtymistä oli Henrik Svensson. Weingartnerin tytär oli aikoinaan Kari Lähdekorven omistuksessa. Tamma on startannut urallaan 41 kertaa. Voittoja on lohjennut viisi, ja muita totosijoja on tullut yhteensä kahdeksan kappaletta.

 

”Tamma tuli Suomeen pikkuisen ennen joulua. Se juoksee täällä kenties kerran kilpaa ennen kuin lähdetään Ruotsiin. Tähtäin on Eskilstunassa 30. tammikuuta ajettavassa tammalähdössä. Samaan lähtöön mielivät mukaan myös Bansky ja Lady Luck”, Palmroos paljastaa.

 

Palmroos on pitänyt viime ajat tallia ja kortteeria Tallinnassa. Nyt toimintaa on tarkoitus laajentaa Suomen ja Viron ohella Ruotsiinkin.

 

”Eskilstunan radalta tarjottiin tallia vuokralle. Siihen luultavasti isketään kiinni.”

 

Palmroosin mukaan Ruotsissa on tarkoitus viihtyä pidempään.

 

”Syksyyn saakka katsotaan ylipäätään raviurheilua, että miltä tämä alkaa näyttää. Hevosia on kohta kolmessa maassa: Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. Siinä on lupaavia varsojakin, esimerkiksi Maharajahista. Meillä on ollut tapana myydä hyvätkin hevoset, joten otsikoihin ei ole aina ylletty. Meidän menestys on näkynyt enemmän pankkitilin saldossa kuin tilastoissa. Kaikki hevoset ovat meillä aina kaupan, oli kyseessä sitten minkälainen kultakimpale hyvänsä”, Palmroos kertoo.

 

Palmroos on vaikuttanut Virossa syksystä lähtien.

 

”Mulla on vuokralla Vladimir Mummin entinen talli. Karsinoita on 14 ja hevosia 12. Muun muassa Lady Luck on täällä. Virossa kustannukset ovat alhaiset, ja kuukauden päästähän Tallinnassa alkaa olla jo kesä”, Palmroos kehuu olosuhteita.

 

”Töitä täällä saa tehdä, kun on uusi maa ja uudet systeemit. Treenipaikat ovat rataa, merenrantaa ja hiittilenkkiä myöten loistavat. Ainoa heikompi tekijä Virossa on heinä, mikä ei ole laadultaan viimeisen päälle, mutta kyllä silläkin pärjää. Suomeen tästä pääsee kulkemaan tosi helposti.”

 

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kari Lähdekorpi kävi kaupoilla – haaviin tarttui kolme nuorta hevosta

Päivän ravit: Jack Vader vs. William Birdland torstain tähtihetkenä – Sobel Conway pyrkii Vincennesissä takaisin parrasvaloihin

Anu Intosen, Cokstilen ja Chief Orlandon operaatio Elitloppet on vauhdissa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video