Uutiset

Kolmivuotistähti Janita Antti-Roikolle - ”Se on mennyt jo nuorena kauhean kovaa”

Ikäluokkansa eturivin tuntumaan kuulunut Believer valmistautuu nelivuotiskauteensa Janita Antti-Roikon käsissä.
Terhi Piispa-Helisten
Believerin uran kaikki voitot ovat Ari Moilasen käsialaa. Näistä arvokkain tuli Vermon Kolmivuotistähdestä maaliskuussa.

Aripekka Pakkasella aiemmin valmentautunut 4-vuotias Believer on siirtynyt Janita Antti-Roikon treeniin. Sherwood Stable Oy:n omistama ja kasvattama ori on kisannut urallaan 12 kertaa. Voittoja on lohjennut kolme ja muita totosijoja kaksi kappaletta. Believerin ennätys on auton takaa täydeltä matkalta 14,6. Se syntyi kesäkuussa Teivossa Core Catcherin vanavedessä.

 

Andover Hallin poika Believer voitti viime kaudella Vermossa Kolmivuotistähden. Hambossa ori oli viides. Suurimmat ikäluokkalähdöt menivät lahjakkuudella pipariksi, kun Kriterium-karsinnassa tuli laukka ja Kymenlaakso-ajon alkuerästä ori joutui jäämään pois.

 

”Sen verran tiedän taustaa, että jotain terveysmurheita oli viime kauden lopulla. Ei mitään vakavaa, hevonen on täysin ehjä, ja ori on kotiutunut tänne moitteetta”, valaisee mäntyharjulainen Janita Antti-Roiko.

 

”Believer tuntuu ihan hyvältä, ja tottahan tällainen varsa on mielenkiintoinen. Se on mennyt jo nuorena kauhean kovaa.”

 

Antti-Roiko jatkaa, että aikataulua rakennetaan hevosen ehdoilla, mutta suuret neljävuotiaiden lähdöt luonnollisesti kiinnostavat.

 

Onko Ravigaalassa Vuoden monté-ohjastajana palkitulla Antti-Roikolla ollut aiemmin yhteistyötä suurhevosenomistaja Sherwood Stable Oy:n eli Jukka Saastamoisen kanssa?

 

”Ei ole ollut, tämä on ensimmäinen hevonen sieltä mun treenissä.”

 

Entä onko muita tulossa?

 

”Ei ole ollut asiasta puhetta.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rupeltajan matka jatkui Janita Antti-Roikolle

Uutisviikko minuutissa: Lähdekorven heppa avasi voittotilin Ranskassa - talleilla hukutaan kakkaan

Aripekka Pakkanen Ruotsiin siirtyneistä hevosista, Staro Miamista ja Ypäjästä: "Ei laineet osu meihin"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video