Uutiset

Kuningas valmiina avaamaan kautensa - ”Ajattelin ilmoittaa, ettei tule treenattua liikaa”

Evartti päättää talvihuilinsa tulevana lauantaina, kun ori käy taistoon Oulun Äimärautiolla.
Terhi Piispa-Helisten
Kuningas Evartti pysyi otsikoissa myös viime viikolla.

Hallitseva ravikuningas Evartti avaa kilpakauden 2021 tulevana lauantaina Oulussa. Oriin kuninkuuteen huipentunut viime vuosi päättyi Turun 10. lokakuuta ajettuun PM-lähtöön. Äimäraution Toto75-ravien lähtölistat ilmestyvät myöhemmin tänään maanantaina.

 

Kuninkaan valmentaja Antti Ojanperä kertoo, että Evartin talvitreenit ovat sujuneet nuottien mukaan.

 

”Hyvin on mennyt, ja aika paljon on ajettu. Mitään takapakkeja ei ole tullut. Oria on kävelytetty lumessa, kun sitä on nyt ollut. Hevonen on tykännyt siitä. Ei Evartti täydellinen vielä ole, mutta tässä on lähes viikko aikaa starttiin. Rennosti me nämä päivät otetaan. Santtu (Raitala) ohjastaa oria Oulussa”, Antti Ojanperä raportoi.

 

Hän jatkaa, että Oulun sarja ja startti tulivat sopivasti vastaan.

 

”Jos ei Oulussa olisi aloitettu, niin sitten seuraava sopivampi kisa olisi ollut vasta maaliskuun alussa Joensuussa. Ei meillä mikään kiire olisi ollut aloittaa, mutta ajattelin ilmoittaa, ettei tule treenattua liikaa”, Ojanperä nauraa.

 

Lauantaina päättyvät Team Ojanperän hevosten talvitauot laajemmallakin rintamalla. Äimärautiolle on ilmoitettu mukaan talliin loppuvuodesta muuttanut President Lindy ja Pihtiputaalle alkuvuodesta palannut Siirin Älli. Team Ojanperä hevoset ovat startanneet viimeksi joulukuun alussa.

 

”President Lindyllä ajetaan testistartti. Sen olemus on muuttunut parempaan suuntaan, katsotaan nyt sitten, missä tarkalleen ottaen mennään. Hevonen on virkeä, ja se osaa ravata, mutta en tiedä, miten hokit sille sopivat. Maili ei ole toivejuttu tässä vaiheessa, mutta muuten on mielenkiintoista katsoa, mitä tapahtuu”, Ojanperä pohtii.

 

Jutta (Ihalainen) ajaa Oulussa Siirin Älliä. Ajateltiin, ettei valmistella ruunaa liikaa. Älli oli jo kotona ollessaan treenissä kolme kuukautta, ja hevonen oli heti meille tullessaan hyvännäköinen.”

 

EDIT 11.29: Siirin Älliä ohjastaa Oulussa Hannu Torvinen.

 

EDIT 12.15: Lähtölistat ovat nyt valmistuneet. Niitä pääsee tarkastelemaan täältä.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

MAS Champ sai paikan huipulla: Kymi GP odottaa!

Ojanperän hevoset eivät lähdekään Solvallaan – Evartilla kaikki kunnossa ja kuninkaan kausi jatkuu viikon päästä

Iloisia ja yllättäviä uutisia: helmikuussa hengestään taistellut Evartti on ilmoitettu starttiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video