Uutiset

Kari Lähdekorpi kävi kaupoilla – haaviin tarttui kolme nuorta hevosta

Suurhevosenomistaja Kari Lähdekorpi on vahvistanut ravurikaartiaan. Kaupat syntyivät kolmesta Oy LeVallo Ab:n omistamasta hevosesta: Boiling Pointista, Amorcer Levallosta ja Cold Feetistä.
Anu Leppänen
Kari Lähdekorpi kertoi viime lauantain TotoTV-studiolähetyksessä Finlandia-ajon voittaja Pastore Bobin raviuran olevan jännevamman vuoksi vaakalaudalla. Ruuna on siirtynyt ratsuksi, mutta Lähdekorpi ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään.

Kaikki Kari Lähdekorven ostamat hevoset Boiling Point, Amorcer Levallo ja Cold Feet olivat Oy LeVallo Ab:n omistamia Ruotsissa syntyneitä ravureita, ja ne kilpailevat Petri Salmelan valmennuksessa. Lähdekorven mukaan kyseessä oli pakettikauppa.

 

”Salmelan Pete vihjasi, että hevoset ovat myynnissä. Otin sitten koko kolmikon, mutta Boiling Pointin pistän uudelleen myyntiin”, Kari Lähdekorpi tuumaa.

 

Boiling Point on 5-vuotias tamma, joka on kisannut tähänastisen uransa ajan Salmelan treenissä. Tamma on kerännyt 30:sta startistaan statistiikan: 3-1-5. Voittosumma on liki 32 000 euroa, ja ennätys kirjataan luvuin 13,1.

 

”Tammalla olisi ehkä kannattanut kokeilla itsekin, mutta päätin pistää sen myyntiin. Tarjosin sitä suomalaisillekin Facebookissa, mutta ainakaan minun ei ole helppoa saada hevosta myytyä tänne. En ymmärrä, mitä suomalaiset haluavat, jos tällainen ei kelpaa. Moni tuntuu odottavan, että hevonen juoksisi kauppasummansa heti ekassa kisassa takaisin. Lisäksi katsotaan vain viimeisintä sijoitusta, eikä nähdä sen taakse. Boiling Point on joutunut juoksemaan viime aikoina usein johtavan rinnalla. Sitä tuntee itsensä pahantekijäksi, kun tällaista tarjoaa myyntiin. Parikymmentä kyselyä tuli, mutta vain yksi oli tammasta tosissaan kiinnostunut. Kauhasen Jarppi (Jarno) sanoi ottavansa Boiling Pointin, jos se ei mene muuten kaupaksi”, Lähdekorpi sanoo.

 

”Pistin tamman Traveran huutokauppalistoille, mutta en sitä millään 4 000:llä eurolla myy, lahjoitan Boiling Pointin vaikka ennemmin jollekin. Laitan lisäksi Traveraan maininnan, että tammaa ei saa myydä ulkomaille. Petellä pitkään töissä ollut Haapion Tomikin kehui, että Boiling Pointissa on potentiaalia.”

 

Amorcer Levallo on mielenkiintoinen 5-vuotias ruuna. Chocolatierin poika on ottanut 21:sta kisastaan kuusi voittoa, kuusi kakkosta ja yhden kolmosen. Amorcer Levallon voittosumma on noin 35 000 euroa ja ennätys 13,0.

 

”Tämä oli se kauppojen keihäänkärki. Kyseessä on hyvä ja kehittyvä hevonen. Kuvittelin, että sen saisi ostaa vähän sopivammalla hinnalla, mutta kyllä se kalliiksi tuli. Sen vuoksi koetankin kuolettaa kuluja myymällä Boiling Pointin”, Lähdekorpi kertoo.

 

Kuten Boiling Point myös Cold Feet on Panne de Moteurin jälkeläisiä. Kuudesti kilpaillut, kahdesti kakkoseksi sijoittunut ja kerran kolmantena maaliin tullut aloittelija on vielä ori.

 

”Mutta ei välttämättä kauan, kyllä se ruunata pitää. Ei Cold Feet nolo hevonen ole. Se sekä Amorcer Levallo jäävät Petelle nyt treeniin”, Lähdekorpi lausuu.

 

Torstain iltapäivässä on tositoimissa Lähdekorven ykköstykki, Sobel Conway. Vincennesin avauslähtöön valmentajansa Jean-Michel Baziren kannustamana kiihdyttävä ruuna ei ole ollut viime kisoihinsa menestysstarttiensa veroinen.

 

”Bazirekaan ei ole ollut Sobeliin tyytyväinen. Hän oli sanonut, että jotain hämminkiä hevosessa täytyi olla. Ruunasta otettiin verikokeet, mutta mitään ei löytynyt. Pari kovaa mutta myös tavallisia hevosia siinä on vastassa. Volttilähtö ei ole ainakaan eduksi”, Lähdekorpi pohtii.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ylitalo ja Lähdekorpi lähtivät kimppaan toistensa hevosiin Kaptahiin ja Amorcer Levalloon

MT TalkKari tapaa Bodenin raviradalla lähes ikonisen valmentaja Petri Salmelan: "Ei yhtään huonoa päivää 20 vuoteen – antaa virtaa henkilökunnallekin"

MT TalkKari tapaa Bodenissa Petri Salmelan: "Ei yhtään huonoa päivää 20 vuoteen – antaa virtaa henkilökunnallekin"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video