Uutiset

Suomenhevonen Ropertto lahjoitti syöpälapsiperheiden virkistyskerholle 9 000 euroa

Kerhon toiminnassa on mukana 150 perhettä.
Antti Savolainen
Reilun 9 000 euron lahjoituksen otti vastaan Pohjanmaan syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Kari Alasaari (vas.). Sen luovuttivat Seinäjoen raviradan toimitusjohtaja Jyri Saranpää ja omistajakimppaa vetänyt Timo Krankkala.

Iso kimppahevosprojekti suomenhevosori Ropertton ympärillä saavutti lakipisteensä lauantaina Seinäjoella. 800 osakkaan omistajakimppa nimeltään Talli Farmarista Kunkkareihin lahjoitti Pohjanmaan syöpäyhdistyksen syöpälapsiperheiden virkistyskerho Eppuleille 9 282 euroa.

Talli Farmarista Kunkkareihin koottiin alun alkaenkin määräaikaiseksi Ropertton ympärille. Aikaväli oli määritelty Seinäjoen vuoden 2017 Farmari-maatalousnäyttelystä viime vuoden eli Seinäjoen alkuperäisen kuninkuusravivuoden loppuun. Vuodenvaihteessa Ropertto myytiin kimpan sääntöjen mukaisesti huutokaupassa, jossa sen hinnaksi tuli 10 200 euroa. Suurin osa osakkaista halusi lahjoittaa osuuspalautuksensa hyväntekeväisyyteen.

Tukikerho Eppulit toimii Pohjanmaan syöpäyhdistyksen alla vapaaehtoisvoimin ja tukee Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan perheitä, joissa alaikäinen lapsi sairastuu syöpään.

"Oikeastaan hiljaiseksi vetää. Tämä on todella merkittävä potti, ja tällä pyöritämme yhdistyksemme toimintaa näinä vaikeina aikoina. Tuollaiset 150 perhettä alueeltamme on toiminnassa mukana, ja joka vuosi vajaat parikymmentä perhettä tulee lisää. Olemme enemmän sellainen kolmannen sektorin toimija, ja tarjoamme lapsisyöpäperheille vertaistukea ja virkistystä toimintamme puitteissa. Lämmin kiitos tästä tuntuvasta lahjoituksesta", kiitteli lahjoituksen vastaanottanut yhdistyksen puheenjohtaja Kari Alasaari.

Kimppavarsan hankinta oli Seinäjoen raviradan ja Farmarin yhteisprojekti. Kimppaa veti Timo Krankkala. Ropertto oli projektin ajan Tommi Ala-Nikkolan valmennuksessa. Ori kilpaili 4-vuotiskaudellaan vuonna 2019 kolme kertaa, joista se voitti yhden ja oli kerran toinen. Voittosummaa kertyi 1 300 euroa ja ennätys on voittoaika 33,6 ke. Tuorein startti on 4-vuotiskauden lokakuulta.

Huutokaupasta Ropertton osti Talli Roopemania. Roperttoa valmentaa nykyisin Antti Ojanperä.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ilmajokelainen Ropertto-ori etsii uusia omistajia maatalousnäyttelystä

Ala-Nikkolat rakentavat varsoista kilpahevosia

Seinäjoen suurkimpan varsa huutokaupataan joulukuussa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video