Uutiset

Kempille kaksi kovaa starttihevosta lisää: Battle Jack ja Jeppas Tarpon

Suomeen palannut Kimmo Kemppi osti Ruotsin huutokaupasta viime viikonloppuna kaksi starttihevosta lähinnä omiksi ajokeikseen. Tällä viikolla Kemppi on ostanut kaksi starttihevosta lisää!
Terhi Piispa-Helisten
Kuvan Battle Jack on kilpahevostoimintaakin virittelevän Kimmo Kempin uusin hankinta.

Viisivuotias Jeppas Tarpon (Infinitif) on vaihtanut omistajaa useamman kerran viime aikoina. Se oli Ruotsissa viime vaiheet Kari Lähdekorven omistuksessa. Joulukuussa Lähdekorpi myi ruunan internethuutokaupassa Alexi Svartille 170000 kruunulla ja hevonen siirtyi Tapio Mäki-Tulokkaan talliin.

Tästä pääset rahtua alle 30000 euroa tienanneen Jeppas Tarponin tietoihin.

Jeppas Tarpon on juossut tänä vuonna Suomesta kerran Forssan pitkällä matkalla, missä se tuli pussissa kolmantena maaliin. Nyt se siirtyi Kempin omistukseen kauppojen myötä, mutta talli ei ole vaihtumassa.

"Se jää Mäki-Tulokkaalle", Kemppi kertoo.

"Ruuna aloitti hyvin ja sillä on lähtöjä, joihin tähdätään, joten ei ole syytä muutoksiin. Ostin sen kilpahevoseksi omaksi ohjastettavakseni, mutta katsotaan sitä kuskikysymystä tapauskohtaisesti - nyt ei ole tosiaan aihetta suuriin muutoksiin."

Kempin viikon seuraava ostos on Battle Jack (The Bosses Lindy). Myös tämä ruuna on viisi, ja se tulee lauantaina Ruotsista Jokimaalle Tommi Kylliäisen talliin, kuten Kempin Traveran huutokaupasta ostamat Leica Håleryd (Raja Mirchi), 6, ja Udde Face (Joke Face), 5, molemmat ruunia nekin.

Battle Jack aloitti menestyksekkäästi jo kaksivuotiaana maamme isoimman sen ikäluokan kisan Hevosenomistajapokaalin 20000 euron arvoisella voitolla. Ruuna on koko ajan mennyt lujaa, mutta laukat ovat olleet paljon harmina myös. Viime ajat se on viettänyt Oskar J Anderssonilla Salassa. Laukat ovat sotkeneet muuten vauhdikkaissa esityksissä sielläkin.

Tästä voit mennä Battle Jackin uran tietoihin.

"Voi olla, ettei mekään onnistuta tällä hevosella sen paremmin, mutta yritetään. Ainakin hevosella on kapasiteettia, ja minulla on tässä Lahdessa päteviä apuvoimia, Kylliäisten lisäksi eläinlääkäri Jarno Kauhanen muun muassa. Nämä kolme Ruotsista tulevaa heppaa menevät Tommi Kylliäisen talliin ja nimiin, mutta aloitamme yhteistyön Tommin kanssa. Käyn auttelemassa ja hiittaamassa nyt säännöllisesti näillä hevosilla ja muutenkin mukana Kylliäisen tallin toiminnassa. Tarkoitus on alkaa palauttaa taas kilvanajorutiinia, joka homma on ollut jäissä vuosia. Toivottavasti kilvanajo vielä onnistuu, into on ainakin kova."

Jarno Mela
Kimmo Kemppi yhdessä siitostammansa Abiona Hanoverin kanssa talven tuiskuissa. Abiona pyöräytti viime viikonloppuna orivarsan ME-ori Walnerista.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kimmo Kempillä kilvanajoprojekti: osti kaksi internethuutokaupasta ja lisääkin tulossa?

Huutokauppansa kallein hevonen Jeppas Tarpon Tapio Mäki-Tulokkaan talliin

Zigge Silvio lopetettiin - paikat eivät kestäneet

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video