Uutiset

Larsman siirtyi Janita Luttuselle – kimppaa kootaan

”En aktiivisesti etsinyt hevosta. Kun Larsmanin tasoista hevosta tarjottiin, oli pakko toimia”.
Antti Savolainen
Janita Luttuselta sen koko Suomen uran kilpaillut Lionize starttaa sunnuntaina kotiradalla Torniossa.

Torniosta käsin operoiva Janita Luttunen sai alkuviikosta talliinsa mielenkiintoisen vahvistuksen aikansa derbykolmosesta Larsmanista.

”Sille tuli Kajaanin startin jälkeen pieniä terveysmurheita. Sen takia sitä tarjottiinkin minulle. Ostin sen aluksi itselleni, katsotaan jos löydetään mukaan jokunen kimppakaveri”, taustoittaa Janita Luttunen viimeisimmät starttinsa Antti Ojanperän valmennustallista käsin tehneen Larsmanin siirtoa.

Larsman on kilpaillut ikäisekseen vähän vain 52 kertaa, ja voittosumma on vajaat 70 000 euroa.

”Vielä ei tarvitse kilpailla avoimen sarjan hevosia vastaan. Startteja ei ole kuitenkaan tuon enempää. Oikein mielenkiintoinen projekti. Tutustutaan hevoseen ajan kanssa, ja hoidellaan pikkuvaivoja. Starttiin tullaan sitten kun on sen aika,” Luttunen kaavailee.

Tornion radalla hevosia valmentavalla Janita Luttusella on edessään mielenkiintoinen viikonloppu. Ensin Jerome di Quattro Bodenissa lauantaina, ja Lionize ja B.Sacamano kotiradalla sunnuntaina.

”Kolmikko on kyllä kunnossa, mutta voitot ovat kyllä tiukassa viikonloppuna. B.Sacamano tekee kiinnostavan debyytin meiltä käsin. Ikinuori Lionize oli sen verran hyvä viimeksi, että sillä taitaa olla paras sauma meidän kolmikostamme”, valmentaja puntaroi.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Regent Zetin kilpakengät ripustettiin naulaan - ”Ruuna jäi terveenä ja iloisena eläkkeelle”

Larsmanin avaus Ojanperältä lykkääntyy

Janita Luttunen valitsi hevoset

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video