Uutiset

Mikä näytös St Michelissä! "Face Time on täydellisen rento itsensä joka kerran"

"Rataennätys jäi näkemättä, mutta ehkä samalla säästimme hevosen urasta vuoden", arveli voitosta kuultuaan huipun kasvattaja Rainer Engelke.
Terhi Piispa-Helisten
Haastajat eivät mahtuneet lopussa samaan kuvaan, kun huipputähti tyylitteli loppusuoran. Paalun Face Time ohitti ilmavasti hölkäten. Silti viimeiset 500 metriä olivat lähdön vauhdikkaimmat, aikaan 08,0.

Maailman parhaaksi tällä hetkellä mainittu Face Time Bourbon otti leikitellen St Michelin kansainvälisen tasokkaan lähdön voiton. Ohjastaja Eric Raffinilla oli aikaa kumartaa yleisölle etusuoran auetessa, ja pitkälti itseohjauksella lähdön juossut ori ehti jopa himmailla maalipaalun lähestyessä. Silti viimeiset 500 metriä kellotettiin 08,0.

Sunnuntaina selvisi, että valmentaja Sebastien Guaratón tallin tavoite oli aidosti maailman ennätyksen tavoittelu.

Siksi tallista St Micheliin osallistui myös mailien ekspertti Billie de Montfort, jolta sujuvat kevyesti tuhannen metrin radan kaarteet. Billien oli siis tarkoitus toimia jäniksenä.

Sunnuntain ukkoskuuro saman mukaisesti vesitti suunnitelman.

Ranskalainen valmentaja ja osaomistaja Guarató, Raffin ja italialainen pääomistaja Antonio Somma totesivat kaikki, että rata oli niin hyvä, kuin se saattoi olla vajaat kaksi tuntia ukkoskuuron jälkeen.

Näin oriin oma ennätys on edelleen 9,1a, minkä se juoksi 2 100 metrillä Vincennesissä juhannuksen jälkeen. Aika on myös keskimatkan ME. Myös voltista se pitää hallussaan maailman ennätystä 9,4., joka syntyi viime lokakuussa

Nyt loppuaika oli 09,7a.

Taustajoukoilta kuultiin, että huippuoriin kasvattaja Rainer Engelke oli lähdön jälkeen todennut:

"Ennätysstartti olisi voinut lyhentää hevosen uraa vuodella. Nyt se vuosi säästyi."

Vaikka sade oli siis harmi yleisölle ja erinomaiset järjestelyt tehneelle Mikkelin raviradalle, tarkasti kilpailutettavan oriin uraa se ehkä jopa pidentää.

Eric Raffin hehkui voittajakehässä aitoa iloa paitsi voitosta myös siitä, että Face Time ja hän saivat ajaa yleisölle pitkästä aikaa. Koronan vuoksi myös Ranskan raveja on ajettu yleisöttä.

"Kun saavuimme radalle esittelyyn, hevonenkin selvästi nautti ja oikein hirnahti."

Samaan viittasi Antonio Somma lähdön jälkeen Mikkelin radan vierastallilla, jossa ranskalaisvieraat yöpyivät.

"Face Time on täydellisen rento itsensä joka kerran."

Orin kanssa valmennuksessa yritetäänkin valmentajan mukaan tästä syystä keskittyä virheiden välttämiseen.

MT Ravinetin kysymykseen siitä, mikä on Ranskan ykkösvalmentajan elämän hevonen, Guarató joutui hetken miettimään.

Bold Eagle on tähän asti pitänyt sitä asemaa, mutta nyt hän totesi: "Ehkä se on tuo" Face Timea osoittaen.

Kysymys on vaikea, hän jatkoi. "Bold Eagle on edelleen saavutuksillaan omaa luokkaansa."

Guarato ja Somma kilpailuttavat kultakimpalettaan äärimmäisen tarkasti. Mikkeliin tulo oli osa suunnitelmaa, joka jatkuu tänä vuonna vielä parilla lähdöllä.

Päätavoitteina on Somman mukaan kolmen kovan voitto: Prix d`Amerique, Elitloppet ja Napolin Lotteria.

Ranskan pääkisan ori on jo voittanut kahdesti, mutta kaksi muuta puuttuvat.

Sen sijaan Yhdysvaltoihin ei ole kiire. Aiemmin kaksikko oli puhunut ensi vuodesta, mutta nyt tavoite on siirtynyt.

"Euroopassa on parhaat kilpailut. Yhdysvaltoihin mennään vasta lopuksi", Somma totesi.

Kakkoseksi sinnitti hurjan lähtökiihdytyksen vienyt, viime vuoden voittaja Next Direction, jota valmentaa Timo Hulkkonen.

Iikka Nurmosen päättäväisellä ajolla ruuna otti hienosti keulat ja tuli urheasti loppuun asti kakkoseksi ennen maailman eittämättömiin huippuihin yhä 10-vuotiaana kuuluvaa Billie de Montfortia / Gabriele Gelormini.

Run For Royalty / Pekka Korpi kiri lopussa neljänneksi.

Lähdön pettynein joukko on varmasti Timo Nurmoksen tallissa. Seismic Waven lähtö tuhriutui pitkään laukkaan alussa, ja tuloksena oli hylky.

Maksaneita katsojia saapui sunnuntaina Mikkeliin 6 934 ja totovaihto 1 144 923,33 euroa. Viikonlopun yleisömäärä oli yhteensä liki 12 800.

St Michel 2021 tulokset

Hoitaja Romain Hue Face Time Bourbonista: Hevosen luokka tekee siitä loistavan

Terhi Piispa-Helisten
Face Time Bourbonin tyyneydestä kertoo, että se oli seremonioissa kuin patsas. Vasemmalla lautasen kanssa Sebastien Guarató ja toista lautasta ja kukkia pitelee Antonio Somma. Hoitaja Romain Hue on oikealla ja ohjastaja Eric Raffin äärimmäisenä vasemmalla.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Face Time Bourbon jatkoi Belgiassa siitä mihin Mikkelissä jäi

Next Direction voitti ”sen toisen lähdön” - tie Suomen mestaruuteen käy Pohjois-Pohjanmaan kautta

Hevosurheilussa on huipulle erityisen pitkä matka – ihminen ei riitä, tarvitaan myös hevonen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video