Uutiset

Veli-Erkki Paavola hevosistaan: "Koitetaan rakentaa Kaustiselle ja itsellekin vielä uusia huippuja"

Veli-Erkki Paavolan tallissa on hieman sama tilanne kuin kotipaikkakunnallaan Kaustisella: välillä oli huippuja vilisemällä, nyt odotetaan uutta. Uutta Paavola sai ainakin Kuninkuusravien varsahuutokaupan kalleimmasta, kolmevuotiaasta Tukkijätkästä.
Terhi Piispa-Helisten
Veli-Erkki Paavolan tallin uusi huutokauppavarsa Tukkijätkä, 3, meni koelähdön hyvällä tyylillä kuninkuusraviperjantaina entisen valmentajansa Teemu Okkolinin ohjastamana.

Kaustinen on varsinainen hevospitäjä ja Veli-Erkki Paavola sen ehkä kaikkien aikojen menestynein ammattilainen. Paavolalla, 54, on jo kuningattaren seppele Milialla vuodelta 2005 sekä kolme kakkosta kuninkuusraveista, mutta niistä on jo aikaa. Kuninkuusravien pääkisojen osallistumisia on suoranainen läjä. Nyt olisi aika tehdä paluu niihin ympyröihin, sekä Kaustisen että Paavolan. Kuin enteenä uudesta tulemisesta paikallinen suurhevosenomistaja Petri Lahti-Luopa osti Kuninkuusraveista Seinäjoelta varsahuutokaupasta kalleimman varsan Tukkijätkän (Frans) 25500 eurolla juuri Paavolan valmennukseen.

"Ei ollut mitään käryä asiasta etukäteen", Paavola kertoo.

"Petrillä on kyllä monta hevosta meillä treenissä jo ennestään ja olemme tunteneet pitkään - paljon pitempään kuin mitä hänellä on hevosia ollut. Kuitenkin heti huudon jälkeen Petri marssi luokseni Seinäjoella ja kysyi, onko tallissa tilaa? No, arvaa vaan. Muutenkin on satsattu nyt nuoriin hevosiin ja koitetaan rakentaa niistä uutta nousua. Ainakin olisi jo aika."

Paavolan tallin ansioluetteloon kuuluu tosiaan monen monta kuninkuusravihevosta: Mikker kakkosena Patrikin jälkeen, Mikkerin poika Tino, Liptus kakkosena Turussa 2001, Milia voittoineen 2005, Tupla-Heli, Lisbeth, Piirron Sopu ja Valtin Veku ainakin.

"On niin paljon muistoja, mutta siinä ruuhkavuosina tapahtui niin paljon, että ne melkein sekoittuvat jo toisiinsa. Liptus oli tietysti hieno tarina. Pikkuoriilla oli n. 190000 markkaa, kun se 11-vuotiaana tuli meille. Alpo Puumala kertoi, ettei ehdi hevosen kanssa, mutta jos se tienaisi kauransa, niin minä voisin koittaa. Se juoksi sitten kaksi miljoonaa markkaa. Sitten sellaiset hevoset ovat tulleet rakkaiksi, joiden kanssa on saanut touhuta ihan varsasta asti. Esimerkiksi Tino haettiin tänne ihan maitovarsana - toki siinä oli vaiheita matkan varrella, jolloin se ei aina ollut täällä."

Nyt Paavolalla on noin 20 hevosen talli, jossa on mukavan paljon nuoria hevosia.

"On tietoisestikin koitettu rakentaa nuorista uutta nousua ja tämä Tukkijätkä sopii kuvaan. Se saa nyt olla ihan rauhassa hetken, eikä kiire ole muutenkaan. Kävin ajamassa ihan hiljakseen kyllä, mutta siitä on aikaista sanoa mitään. Lahjakas pitää kyllä olla, kun koelähtöön löytyi vauhdit hyvin nopeasti. Lahjakkaita tallissa on muitakin, ihan kivoja suomenhevosia esimerkiksi, ja lämpösiäkin."

"Esimerkiksi Lahti-Luopan Trixtonin tytär kolmevuotias Braxton on jännä. Se on mennyt koelähdön vasta, kun on kasvanut niin hirmuisesti. Lupausta on kyllä. Se on sellainen tosi kiva projekti, jossa Lahti-Luopan firma maksaa kaiken, mutta jos se saa tiliä, henkilökunnan perheet saavat kaikki rahat käyttöönsä. Meillä oli jo kiva grilli-ilta koko porukan kanssa, jossa lapset ja vanhemmat pääsivät hevosen kärryillekin. Koelähdössä kaikille oli paikat Kaustisen ravintolassa. Toivotaan että tulee lisää kivoja hetkiä, ajatus on joka tapauksessa tosi mukava. Ja toivotaan että saadaan uusia ystäviä lajille."

Ville Toivonen
Kaustisen ratavalmentaja ja voimahahmo Veli-Erkki Paavola on nuorten hevosten tuplapalkintojen idean isä.
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Veli-Erkki Paavolalle kovasukuinen kylmäverivarsa Traveran huutokaupasta

Kaustisella satsataan nuoriin hevosiin ja ihmisiin - ensi raveissa kolmevuotiaille lämpöisille ja nelivuotiaille suomenhevosille tuplapalkinnot

Lauantaina Skellefteåssa kakkoseksi kamppaillut ja nelivuotiaana 25,7-vauhtia painellut Frivoll Galilei Suomeen - ”Mulla on aina ollut haaveena pikimusta kylmäveriori, jolla on iso läsi”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video