”Poikkeuksellinen henkilö monella tavalla” – Christopher Wegelius jätti ratsastukseen ison jäljen

Christopher Wegelius (1944–2025).  Kuva: SRL / Hanna Heinonen

Kaija Borup tunsi Christopher Wegeliuksen jo lapsuusajoilta, kun molemmat asuivat Helsingin Kulosaaressa. Myöhemmin he viettivät yhdessä nuoruusaikaa Ruskeasuon talleilla, ja 90-luvulla molemmat työskentelivät Ratsastajainliitossa.

”On selvä, että hän oli poikkeuksellinen henkilö monella tavalla. Hänellä oli luontainen kyky ratsastaa ja ymmärtää erilaisia hevosia, ja hän ratsasti hyvin”, Borup aloittaa.

Hän kertoo, että Wegeliuksen lahjakkuus ratsastajana oli kaikille selvää alusta asti. Hän oli urheilullinen ja hän osasi lukea hevosia.

”Hän oli parempi kuin muut. Se vain todettiin, eikä sitä kukaan kiistänyt”, Borup toteaa.

Hän miettii, että Wegeliuksen osaaminen oli luontaista lahjakkuutta yhdistettynä loogisuuteen ja järjestelmällisyyteen. Hän myös keskittyi asioihin ja tekemiseen, ei muuhun hyörinään talliyhteisössä.

Borup näkee, että Wegelius oli niin monin tavoin kyvykäs ja kunnianhimoinen, että hevoset eivät riittäneet hänelle, vaan hän tarvitsi muunkin uran. Sen myötä hän lähti lukemaan lakia ja suuntasi pankkialalle.

Borup toteaa, että on käsittämätöntä, miten Wegelius saattoi saavuttaa ratsastuksessa niin paljon siitä huolimatta, että hänen aikansa jakautui myös muihin asioihin.

Borup toimi Suomen Ratsastajainliitossa toiminnanjohtajana Wegeliuksen puheenjohtaja-aikoina. Hän kertoo, että kun 1990-luvun pankkikriisin aallot löivät kovimmin, Wegeliuksen panos liitossa oli pienempi, mutta asiat hoidettiin hänen ohjeidensa ja suuntaviivojensa mukaan.

Ratsastusmaailmassa puheenjohtajan haasteita seurattiin empatialla.

”Se paine, joka hänellä oli silloin, oli kovaa. Mutta hän selvisi siitä niin ehjin nahoin kuin oli mahdollista”, Borup näkee.

Ratsastajainliiton toiminnassa Borup mainitsee erityisesti Wegeliuksen ansiot Hevosopiston perustamisessa. Kun Ypäjällä toiminut Suomen Ratsastusopisto oli joutunut 90-luvun alussa vaikeuksiin, se saatiin takaisin jaloilleen pitkälti Wegeliuksen suhteiden avulla.

Wegelius oli myös kulmikas ja sanavalmis ihminen, joka puhui ja kirjoitti suoraan.

”Kyllä hän tietysti oli myös erikoinen persoona. Kun on itse poikkeusyksilö, erityisen älykäs ja aikaansaava, ei hölmöjen kanssa ole aina helppoa. Mutta hän ei koskaan tuonut ilmi, että olisi halveksunut muita”, Borup sanoo.

Esteratsastaja Nina Fagerströmin uralle Wegelius oli tärkein henkilö. Heidän yhteistyönsä alkoi 1990-luvun lopulla, kun yläkouluikäinen Fagerström meni Wegeliuksen tallille TET-jaksolle eli kahdeksi viikoksi tutustumaan työelämään. Hän teki tallitöitä, mutta pääsi myös satulaan tehden Wegeliukseen vaikutuksen.

”Hän sanoi, että olen tervetullut ratsastamaan hänen hevosiaan”, Fagerström muistelee.

TET-jakso oli syksyllä, ja Fagerström treenasi Wegeliuksen ohjauksessa seuraavan talven. Sopivasti talliin tuli venäläinen Rator, joka osoittautui erityiseksi. Keväällä mentiin kilpailuihin ja yhden ainoan kilpailukauden aikana Fagerström eteni ensimmäisistä 120-luokistaan 150-tason Oulun Pokaaliin.

”Oli aika hurja nousu, ja kokonaan Chrissen ansiota”, Fagerström sanoo.

Hän miettii, että hänen muistonsa Wegeliuksesta valmentajana ovat yksinomaan positiiviset. Hän ei esimerkiksi muista yhtään kertaan, että tämä olisi huutanut hänelle valmentaessaan.

”Hän oli tosi reilu ja piti aina hevosen puolia. Mutta hän ei hyväksynyt minkäänlaista epäasiallista ratsastusta ja hevosten kohtelua”, Fagerström sanoo.

”Hän tykkäsi kevyistä verihevosista, ne kiehtoivat häntä. Muistan hyvin, kun hän ensimmäisenä oppinaan sanoi, että ei niitä hevosia saa potkia, vaan pitää ratsastaa herkällä jalalla ja kädellä. Sitä hän sanoi yhä uudestaan ja uudestaan, sillä hän halusi tärkeimpien asioiden jäävän kunnolla muistiin.”

Wegelius oli itse kansainvälinen ihminen, joka valmentautui ja kilpaili Keski-Euroopassa, mutta teki myös hevoskauppaa Venäjällä. Fagerströmille hän hankki työpaikan ensin yhdeksi kesäksi Royne Zettermannilta Ruotsista, ja koulujen jälkeen Stephex-tallilta Belgiasta. Sieltä käsin Fagerström nousi viiden tähden kilpailuihin ja kansanväliselle huipulle.

Fagerström kertoo oppineensa Wegeliukselta hevosista valtavan paljon. Paljon ymmärrystä sai vain seuraamalla. Fagerström painottaa edesmenneen valmentajansa herkkyyttä ja hänen tunnesidettään hevosiin.

Wegelius oli piinkova ammattilainen ja urheilija, joka lanseerasi termin tätiratsastaja, joka viittasi naisiin, joilla on erityisesti tarve hoitaa hevosia. Tämä saattoi antaa kuvan, että hänen oma suhteensa hevosiin olisi kova ja välineellinen. Wegeliuksen tunteneet ihmiset kieltävät tämän ehdottomasti, ja he kertovat myös, että hevoset todella viihtyivät tämän kanssa.

Tästä kertoo sekin, että Wegeliuksen olympiahevonen Monday Morning eli 30-vuotiaaksi asti kotitallillaan Siuntiossa.

”Siellä se oli, aina vapaana pihassa. Vanhana, mutta hyvännäköisenä loppuun saakka. Chrisselle oli tärkeää, että se pysyi hänen lähellään”, Fagerström muistelee.

Fagerström mainitsee, että Wegeliuksessa merkityksellistä oli myös hänen kykynsä kyseenalaistaa ja olla menemättä massan mukana. Jo 90-luvulla, kun vallalla oli raskas ja voimakas saksalainen ratsastustyyli, Wegelius halusi nähdä keveyttä ja eteenpäinpyrkimystä. Siis sellaista ratsastusta, mitä nykyään halutaan.

”Hän seurasi aikansa parhaita ratsastajia Euroopassa, mutta myös laajensi katsettaan USA:han, missä oli vallalla kevyempi ratsastustyyli. Chrisse opetti sitä Suomessa pioneerina. Hän näki jo silloin, mihin päin urheilu on menossa. Se oli erityistä, ja kertoo aika paljon siitä, millainen hän oli ihmisenä, ei vain hevosihmisenä”, Fagerström sanoo arvostaen.