Ensimmäistä kertaa järjestettävä Ponikypärät -sarja keräsi suuren määrän hakemuksia – kolmannes jouduttiin karsimaan
Osallistujia saatiin ilahduttavasti eri puolilta maata, kuten tavoitekin oli. Pisteitä kerätään varsinaisista ponilähdöistä eri radoilta.
Veera Kiviranta ja Usvaniityn Titaani ovat yksi ponikypärien A-ponien sarjan osallistujista. Kuva: Carolina HusuPonikypärät-sarja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Hakemuksia sarjaan tuli huimat 43. Kaikkiaan 30 poniohjastajaa valittiin mukaan.
Ponikypärät-sarjassa ei ajeta varsinaisia osalähtöjä kuten muissa Suomen Hippoksen ohjastajasarjoissa.
Osallistujat kilpailevat poneineen tavallisissa ponilähdöissä kilpailusarjaan osallistuvan ponin tasosta riippuen. Ponikypäräsarjaan sai hakea sekä A- tai B-kategorian poneilla.
”Halusimme poniohjastajille sopivan sarjan. Saamme nostettua poniraviurheilua eri tavoin esille sekä tarjota poniraviurheilijoillekin koulutusta. Tällä konseptilla mahdollistettiin osallistuminen mistäpäin Suomea tahansa. Osallistujia onkin Turusta Rovaniemelle. Heidän taustansa poniohjastajina ovat erilaisia. Osa on syntynyt hevosperheeseen ja toiset ovat innostuneet ravikoulun kautta lajiin”, kertoo tiedotteessa Hanna Närhinen Suomen Hippokselta.
Lue myös:
Ponikypärät 2022 osallistujat
A-kategorian ponit
Jere Ala-Korpi / Stormy Eve, Lapinlahti
Mira Ikonen / Maxelima, Joroinen
Oona Ikonen / Nigella, Lieksa
Emmi Innanen / Jouppusen Pontus, Nastola
Vilja Jores / Kaunisrannan Hugo, Turku
Emma Kangas / Olkijoen Oiva, Kaustinen
Veera Kiviranta / Usvaniityn Titaani, Janakkala
Karla Koivisto / Wild Rosebud, Parkano
Reetta Koskelainen / Sarasteen Harley, Iitti
Eerika Koskenvalta / Pikku Jättiläinen, Seinäjoki
Mindi Kuusisto / Maari Ji, Oulu
Enna Käyhkö / Fine Dark, Liperi
Alina Myllymäki / Maxius, Kokemäki
Josefiina Palenius / Burning Bapu, Rovaniemi
Jonna Puustinen / Pineriver’s Merlin, Nurmijärvi
Aada Ristola / Aarteen Flapjap, Iitti
Elli-Noora Romppanen / Aarteen Evakko, Äänekoski
Sini Räisänen / Paratiisin Manta, Kuopio
Ninni Säävälä / Cheri Darling, Oulu
Veera Tiainen / Bamidol, Hankasalmi
Frida Verho / Millcreeks Euphoria, Turku
Oona Viita / Ingvar, Alavus
Sara Väisänen / Beat It, Vieremä
B-kategorian ponit
Emmi Autio / LG:s Älgeh, Kauhava
Jessica Häggblom / Dischamps, Kokkola
Julia Kettu / Stenbydal’s MJ, Kaustinen
Eveliina Luoma / Stonespray Chocolate, Kokkola
Elin Sahlstén / Ph Hurtiga Harpan, Pietarsaari
Sini Savolainen / Otro, Kuopio
Noora Venäläinen / Golden Fighter, Liperi
Säännöistä lisää: Uusi ohjastajakisa Ponikypärät starttaa vappuna
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


