Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravigaala oli yhteisöllisyyden juhlaa – Parvelan Retu ja Pekka Korpi kokosivat eniten palkintoja

    Antti Ojanperä ja Evartti sekä Parvelan Retu olivat raviyleisön suosikit.
    Parvelan Retu voitti vuoden parhaan hevosen yleisöäänestyksen ja samalla se oli vuoden suomenhevonen. Kuvassa Petri Laine, Noora Ojanperä, Ismo Koskinen ja kolmannen osaomistajan Mikko Seppälän vaimo Outi Seppälä sekä Retun kasvattaja Marjo Vanninen.
    Parvelan Retu voitti vuoden parhaan hevosen yleisöäänestyksen ja samalla se oli vuoden suomenhevonen. Kuvassa Petri Laine, Noora Ojanperä, Ismo Koskinen ja kolmannen osaomistajan Mikko Seppälän vaimo Outi Seppälä sekä Retun kasvattaja Marjo Vanninen. Kuva: ILKKA LUKKA / Suomen Hippos
    Riina Rekilä ja Ilona Rekilä ottivat vastaan Tetrick Wanian saaman kunniamaininnan. 2-vuotias ori oli myös vuoden paras lämminverinen yleisöäänestyksessä.
    Riina Rekilä ja Ilona Rekilä ottivat vastaan Tetrick Wanian saaman kunniamaininnan. 2-vuotias ori oli myös vuoden paras lämminverinen yleisöäänestyksessä. Kuva: ILKKA LUKKA / Suomen Hippos
    Pekka Korpi palkittiin sekä vuoden valmentajana että hänen yrityksensä Star Racing vuoden hevosenomistajana. Palkintokaappiin matkasi myös Star Racingin osaomistaman Magical Princessin palkinto vuoden parhaana 4-vuotiaana lämminveritammana.
    Pekka Korpi palkittiin sekä vuoden valmentajana että hänen yrityksensä Star Racing vuoden hevosenomistajana. Palkintokaappiin matkasi myös Star Racingin osaomistaman Magical Princessin palkinto vuoden parhaana 4-vuotiaana lämminveritammana. Kuva: ILKKA LUKKA / Suomen Hippos

    Koronarajoitteiden purkauduttua Ravigaalassa Tampereella iloittiin yhteen kokoontumisesta.

    Raviurheiluun kuuluva yhteistyö hevosen ja sen ympärillä olevien ihmisten kesken kuului myös useissa palkittujen haastatteluissa.

    ”Kaikkein tärkeintä on olla sen hevosen kanssa. Vaikka on toisen hevonen, kun menestyy, niin sydämessä läikähtää”, kuvasi vuoden parhaaksi vanhemmaksi tammaksi valitun Suven Sametin osaomistaja ja -kasvattaja Nea Wikström.

    Vuoden ohjastaja Santtu Raitala painotti rakkautta hevoseen ja ihmisten kanssa toimimista tosin myöntäen, että kolmas tärkeä elementti hänelle lajissa on kilpailullisuus.

    Vuoden kasvattaja Martti Ala-Seppälä taas summasi hevoskasvatuksen näin: tarvitaan tietoa, sen soveltamista käytäntöön ja tuuria mutta ennen kaikkea aina tarvitaan osaavia ihmisiä.

    Oman versionsa antoivat myös vuoden parhaan 3-vuotiaan Lara Bokon omistajat. Oraviston talli tarkoittaa Tauno ja Helena Hyriäistä ja heidän poikaansa Kristian Anderssonia.

    "Poika Kristian valitsee suvut, Tane maksaa ja minä hyväksyn", kuvaa perheen tiimityötä Helena.

    Taunon versio erosi yhden sanan verran, mutta yhteisen harrastuksen merkitys tuli silti erittäin selväksi.

    Gaalayleisö palkitsi seisten vuoden valmentajaksi valitun Pekka Korven, jonka Star Racing oli myös vuoden omistaja.

    Ikäluokkalähdöt ja avoimen tason sekä laajan skaalan menestys toivat vuoden valmentajan pokaalin 11 vuoden tauon jälkeen Pekka Korvelle.

    ”Viime vuonna oli tuurit kohdillaan. Kyllä siihen voi olla vaikea päästä uudelleen”, Korpi tuumasi kiittäen ahkeria hevosen hoitajia ja tosi hyviä hevosenomistajia.

    Äärimmäisen vaikeita valintoja olivat valmentajan lisäksi useat hevosvalinnat.

    Gaalahistorian kuumimpiin taistoihin kuului valinta Magical Princessin ja An-Dorran kesken, keskinäiset kohtaamiset 4-3 vei Magical Princess.

    ”Se vei molempia varmaankin eteenpäin”, kiitteli kilpakumppania ja sen taustavoimia myös Magical Princessin osakasvattaja ja -omistaja Tapio Lehtoranta.

    Vähintään yhtä visainen oli myös parhaan vanhemman suomenhevosoriin valinta: tittelin vei Parvelan Retu, vaikka myös H.V. Tuuri ja ravikuningas Evartti olisivat sen toisena vuonna ansainneet.

    4-vuotiaan suomenhevosen tittelistäkin tehtiin tarkkaa vertailua: sen vei Siirin Valtsun turvan edestä V.G.Voitto.

    Parvelan Retu oli illan menestyjä. Vain kuusivuotias ori valittiin vuoden parhaaksi vanhemmaksi suomenhevoseksi. Retu on myös lunastanut ravikansan suosion: se keräsi 35 prosenttia vuoden hevosen äänestyksen kokonaissaaliista, joka oli 4 218 ääntä.

    Vuoden paras lämminverinen oli vasta 2-vuotias Tetrick Wania, jonka kasvattaja ja sitä tähän asti valmentanut ja ohjastanut Riina Rekilä palkittiin myös Ravitoimittajien kunniamaininnalla.

    Rekilän liikutus palkinnoista kertoi itsessään enemmän kuin mitkään sanat.

    Yleisö äänesti vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi Antti Ojanperän ja tämän valmennettavan Evartin nousu vakavien terveysongelmien keskeltä ravikuninkuuteen. Ääniä annettiin 3 831 ja niistä 34,6 prosenttia meni Pihtiputaalle.

    Täysin huomiotta ei jäänyt myöskään H.V.Tuuri. Se sai vuoden komeettahevosen arvon huikaisevista kaksintaistoistaan maailman kovimman kylmäverisen kanssa.

    Gaalayleisöä sykähdyttivät myös kaksi erikoispalkitsemista.

    Kaikkien aikojen suomenhevosta Vieskeriä juhlistettiin vielä Suomen Hippoksen kunniapalkinnolla.

    Raviurheilijan kultaisen ansiomerkin saajiin liitettiin Antti Teivainen, joka ei päässyt paikalle. Ansiomerkki luovutetaan hänelle lähipäivinä raveissa.

    Alta löytyvät kaikki vuoden valinnat. Ne tekivät Suomen Ravitoimittajat ry:n hallitus sekä osan valinnoista Suomen Hippos ry. Ravitoimittajat kuulivat valinnoissa Suomen ravivalmentajien ja montéohjastajien yhdistyksiä.

    Juhla järjestettiin vuoden tauon jälkeen Tampereella Scandic Hotel Rosendahlissa ja paikalla oli yli 350 vierasta.

    MT Ravinetin toimittajat Kaijaleena Runsten ja Riku Niittynen kuuluvat Ravitoimittajien hallitukseen.

    Uutista on täydennetty lisäkuvin 27.3. kello 00:22.

    Lue tai katso myös:

    Vuoden voittoisin ohjastajakin on jalostunut epäonnistumisten käsittelyyn: "Pitää itse sisäistää, miten asiat ovat menneet – ja jättää ne sikseen"

    MT Talkkari Petri Laineella (ennen Retun 5-vuotiskautta): "Tätä mäkeä kun pyyhkäisee 30:tä, niin voi ilmoittaa starttiin" (ohjelma ilmestyi lokakuussa 2019)

    Ville Kallen kasvattaja Eija Kärkkäinen seuraa kasvattejaan suurella tunteella

    MT Ravit Pihtiputaalla: Antti Ojanperän resepti menestykseen on yksinkertainen: riittävän sukuinen yksilö ja kova työnteko (ohjelma ilmestyi maaliskuussa 2021)

    Ravivuoden 2021 parhaat

    • Vuoden sykähdyttävin ravihetki: Antti Ojanperän ja Evartin kuntoutuminen kuninkuuteen
    • Vuoden hevonen ja suomenhevonen: Parvelan Retu
    • Vuoden lämminverinen: Tetrick Wania
    • Henkilöt
    • Raviurheilun kultainen ansiomerkki: Antti Teivainen, Nurmijärvi
    • Ohjastaja ja vuoden voitokkain ohjastaja: Santtu Raitala, Pihtipudas
    • Valmentaja: Pekka Korpi, Vihti
    • Hevosenomistaja: Star-Racing Oy, Vihti
    • Kasvattaja: MAS Breeding Oy, Hollola
    • Hevosenhoitaja: Kirsi Simi, Iitti
    • Montekypärät-voittaja: Heta Huuskola, Luhanka
    • Juniorikypärät-voittaja: Sara Hautamäki, Seinäjoki
    • Salamakypärät-voittaja: Jere Hurme, Lieto
    • Komeettavalmentaja: Jukka-Pekka Hukkanen, Virolahti
    • Montéohjastaja: Janita Antti-Roiko, Mäntyharju
    • Ravitoimittajien kunniamaininta: Seija Myllyharju, Pori / menestys montén Suomen mestaruus- ja arvolähdöissä Laylalla & Barack La Marcilla
    • Raviradat
    • Ravirata: Mikkeli
    • Kesäravirata: Suonenjoki
    • Nuorisokerho: Teivo
    • Ravivalmentajien kunniamaininta: Vermon ravituomaristo
    • Hevoset
    • Suomen Hippos ry:n kunniamaininta: Viesker
    • Suomen ravitoimittajien kunniamaininta: Tetrick Wania ja Riina Rekilä / Tetrick Wanian sensaatiomaiset esitykset 2-vuotiskaudella
    • Komeettahevonen: H.V. Tuuri
    • Montéhevonen: Sjö Kongen
    • 3-vuotias lämminverinen: Lara Boko
    • 4-vuotias lämminverinen: Magical Princess
    • Vanhempi lämminverinen tamma: Willow Pride
    • Vanhempi lämminverinen ori/ruuna: MAS Champ
    • 4-vuotias suomenhevonen: V.G. Voitto
    • 5-vuotias suomenhevonen: Ville Kalle
    • Vanhempi suomenhevostamma: Suven Sametti
    • Vanhempi suomenhevosori/-ruuna: Parvelan Retu
    • Vuoden voitokkain hevonen: Redemption