Ainutlaatuista Ranskassa: suomalainen Essi Avellan suunnitteli oman samppanjan
Tiettävästi ensimmäistä kertaa maailmassa yli 200-vuotias samppanjatalo antoi ulkopuolisen kehittää oman samppanjan.Laivayhtiö Viking Line on tehnyt yhteistyötä ranskalaisen Piper-Heidsieck-samppanjatalon kanssa, ja sen tiimoilta se pääsi kehittämään laivalle oman samppanjan. Tekijäksi tuli samppanja-asiantuntija ja Suomen ensimmäinen Master of Wine Essi Avellan.
"Tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin", toteaa M/S Mariellan ravintolapäällikkö ja Viking Linen viiniraadin puheenjohtaja Pekka Rajala.
Yhteistyötä avitti, että Piper-Heidsieckin Essentiel-samppanja valikoitui laivan nimikkosamppanjaksi vuosille 2018–2019.
"Halusimme luoda laivan asiakkaille jotain ainutlaatuista. Samppanja pohjautuu Essentiel-samppanjaan, jonka makeutuksen määrään ja laatuun sain vaikuttaa", Avellan kertoo.
"Testasimme talon kellarimestarin Regis Camus'n kanssa lukemattoman määrän eri toteutusvaihtoehtoja. Valitsin liköörin, johon eleganssia ja herkullisuutta tuo ikääntynyt Chardonnay. Essentiel by Essi -samppanja on upean paahteinen, täynnä tuoreiden ja kuivattujen hedelmien aromeja. Maku on kermaisen pehmeä, runsas ja eloisa", Avellan luonnehtii.
Regis Camus on valittu kahdeksan kertaa maailman parhaaksi kuohuviinintekijäksi.
Essentiel by Essi for Viking Line -samppanjaa on tuotettu yksi, noin 40 000 pullon erä, joka on myynnissä Viking Linella lokakuusta 2018 lähtien. Sen arvioidaan riittävän noin vuodeksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

