Kotimaisesta lampaasta niukkuutta pääsiäisenä
Kotimainen lampaanliha on tehnyt hyvin kauppansa pääsiäisen edellä. Monella suoramyyntiä harjoittavalla lammastilalla pääsiäiseksi varattu liha on jo myyty loppuun. Kananmunia riittää, vaikka kulutus kaksinkertaistuu.Kokonaisuudessaan kauppa on käynyt hyvin, kertoo lampuri Tapio Rintala Pöytyältä.
Suomen Lammasyhdistystä johtava Rintala kertoo keskustelleensa monen lampaita kasvattavan kanssa ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä menekkiin.
Lampaan suosio näkyy myös ruokakaupoissa. Kotimaista lammasta menisi enemmänkin ja kuluttajat kyselevät sitä, kertoo kauppias Vesa Nurminen Seppälän Citymarketista Jyväskylästä.
Kananmunista oli lievää ylitarjontaa talvella. Se on ohi, mutta pääsiäispöytään riittää kyllä munia, vaikka kysyntä kaksinkertaistuu, vakuuttaa toiminnanjohtaja Lea Lastikka Suomen Siipikarjaliitosta.
Tuottajan saama hinta on vajonnut euroon kilolta, mikä voi hyydyttää tuotantoa syksyllä ja munista voi tulla niukkuutta, Lastikka toteaa.
Nurmisen mukaan sesonki näkyy niin, että kananmunia hankitaan tavallista suuremmissa kennoissa.
Pääsiäinen kasvatti myyntiä jo viikonloppuna. Tahti kiihtyy alkuviikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

