Tässä ovat suomalaisten luomusuosikit: Kärjessä tuontitavaraa
Luomu on nykyään aivan tavallista ruokaa, sillä noin puolet suomalaisista ostaa luomua vähintään kerran kuussa.Pro Luomu ry:n julkaiseman listauksen mukaan yleisimmin ostoskoriin tarttuu banaaneja. Toisella sijalla ovat kananmunat. Kolmen kärkeen mahtuu vielä kevytmaito.
Viiden yleisimmin ostettavan luomutuotteen joukkoon sijoittuvat myös rasvaton maito sekä omena.
Suosittuja luomutuotteita ovat myös tomaatti, naudan jauheliha ja porkkana. Niiden jälkeen ostetuimpien listalla ovat tummapaahtoinen kahvi, ruukkulehtisalaatti, kylmäpuristettu oliiviöljy ja täysmaito.
Luomutuotteista eniten myyntiään on vuoden seurantajaksolla kasvattanut luomubanaani. Se ei tosin ole mikään suuri yllätys, sillä luomubanaanin ja tavallisen banaanin hintaero on hyvin pieni. Muita myyntiään reippaasti kasvattaneita luomutuotteita ovat goudajuusto, mangosose, maustamaton luonnonjogurtti ja kevytmaito.
Luomutuotteiden TOP5 -listan tiedot ovat peräisin SOK:lta ja Ruokakeskolta. Tiedot on kerätty 1.6.2015-30.5.2016 välisenä aikana..
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


