
4 helppoa piirakkaa – valitse suolaista tai makeaa
Ei taida olla tilannetta tai tilaisuutta, johon suolaiset ja makeat piirakat eivät sopisi. Suosion salaisuus piilee yksinkertaisuudessa, kotoisuudessa sekä ainesten loputtomassa varioimismahdollisuudessa.Piirakat ovat niitä harvoja ruokia, jotka sopivat yhtä hyvin juhlatarjottavaksi kuin saunaillan hiukopalaksi. Leipominen on helppoa, ja onnistuminen taattua, kun otat haltuun nämä muutamat vinkit.
Varmista, ettei piirakka jää raa’aksi. Esipaista pohjataikinaa uunin alimmalla tasolla ennen kostean täytteen lisäämistä. Näin reunat eivät tummu liikaa, mutta pohjasta tulee murea ja kypsä.
Reunojen valumisen estät, kun jäähdytät pohjan jääkaapissa tai pikaisemmin pakastimessa. Toinen takuuvarma tapa pitää taikinareunat tanassa esipaiston aikana, on käyttää paistoherneitä. Vuoraa vuokaan paineltu taikina leivinpaperilla ja täytä vuoka kuivatuilla herneillä tai keraamisilla leipurinherneillä.
Uunipellillisestä ruokaisaa piirakkaa ruokkii monta suuta.
Jos taikinan teko ei houkuta, tartu kaupan pakastealtaalla ruokaisiin ja makeisiin piirakoihin sopiviin valmistaikinoihin. Nokkela kokki taikoo piiraspohjan vaikkapa tortilloista tai litteäksi kaulituista paahtoleipäviipaleista.
Keitetyistä kuoriperunoista syntyy litistämällä trendikäs piiraspohja. Perunat voi myös muusata ja sekoittaa sen joukkoon kaikki makuaineet, jolloin luontaisesti gluteenittomasta piirasta tulee ”pohjaton”.
Uunipellillisestä ruokaisaa piirakkaa ruokkii monta suuta. Ilahduta parilla makuvaihtoehdolla ja ripottele kerma-muna-tuorejuustoliemen päälle kahta erilaista täytettä omille puoliskoilleen.
Marjapiirakat ovat ikisuosikkeja.
Marjapiirakat ovat ikisuosikkeja. Nyt puolukkapiirakan pohja saa kinuskista makua ja mehevyyttä paiston puolivälissä päälle kaadettavasta kerma-fariinisokeriliemestä.
Ranskalainen klassikkojälkiruoka crème brûlée pyörähtää vaihteeksi piirakan muotoon. Se rakennetaan kandisokerikeksimuruista, esipaistetaan ja täytetään vaniljaisella kermakiisselillä. Loppusilaus eli rapsakka sokeripinta syntyy kaasupolttimella. Raikkaat marjat ja hedelmät sopivat somisteiksi.
Vuoalla on väliä
Vuoan koko ja materiaali vaikuttavat paistoaikaan ja -tulokseen. Mitä laakeampi vuoka sen nopeammin piirakka paistuu.
Metallinen irtopohjavuoka johtaa hyvin lämpöä, jolloin piirakan pohjasta tulee rapea. Kun pingotat vuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperin, saat paperin avulla nostettua kypsän piirakan kätevästi tarjoilulautaselle.
Keraamisen piirasvuoan paikka uunissa on alaosassa, jolloin pohjasta tulee varmimmin rapea. Paksulle ja painavalle vuoalle kannattaa antaa lisää paistoaikaa, jotta piiras on varmasti kypsä.
Kiharareunainen lasivuoka on klassikko, jossa piirakka kypsyy tasaisesti. Lasin läpi on helppo varmistaa, onko pohja kypsä.
Jos on vaikea päättää, mitä laittaisit ruokaisaan piirakkaan, valitse kaksi täytettä yhdelle pohjalle. Feta-tomaatti-oliivi ja luonnonkala-hillosipuli-kapris sopivat erilaisina hienosti yhteen. Kuva: Sanne KatainenKahden täytteen peltipiirakka
20–24 palaa
Ainekset
Pohja
- 300 g voita
- 1 ps (130 g) mustaleimaemmentaaliraastetta
- 5 dl vehnäjauhoja
- ½ tl suolaa
Täyte 1
- 200 g fetaa tai salaattijuustoa
- 125 g kirsikkatomaatteja
- 1 dl oliiveja
- 1–2 rkl oreganoa silputtuna
Täyte 2
- 1 prk (275/180 g) Järkisärkeä (savustettu & luomuvalkosipuli)
- 1 dl hillosipuleita
- 2 rkl kapriksia
- 1–2 rkl ruohosipulia silputtuna
Liemi
- 300 g tuorejuustoa (esim. italialaiset yrtit ja/tai ruohosipuli)
- 4 dl ruokakermaa
- 4 kananmunaa
- 1 tl suolaa
- 1 tl mustapippuria
Valmistusohje
- Nypi pohjan ainekset sekaisin. Painele taikina leivinpaperoidulle uunipannulle (30 × 40 cm). Nosta jääkaappiin täytteiden valmistamisen ajaksi. Pistele taikina haarukalla ja esipaista piirakkapohjaa uunissa 200 asteessa 10 minuuttia.
- Murustele fetajuusto. Halkaise kirsikkatomaatit ja oliivit. Silppua oregano.
- Valuta luonnonkalasäilyke ja paloittele kalat. Viipaloi hillosipulit. Valuta kaprikset ja silppua ruohosipuli.
- Vatkaa pehmeän tuorejuuston joukkoon ruokakerma ja munat. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada liemi esipaistetulle piirakkapohjalle.
- Ripottele täyte 1 puolelle pinta-alasta ja täyte 2 toiselle puolikkaalle. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia.
Taikinaa ei tarvita lainkaan, kun sekoitat piirakka-ainekset muusattujen perunoiden joukkoon. Paistosmainen piirakka käy ateriasta, kun pyöräytät lisukkeeksi salaattia. Kuva: Sanne KatainenPohjaton peruna-kinkkupiirakka
12–16 palaa
Ainekset
- 1 kg yleisperunoita (keltainen pussi)
- 200 g palvikinkkua
- ½ paprikaa
- 10 cm pätkä purjoa
- 1 prk (2 dl) kuohukermaa
- 1 prk (200 g) ranskankermaa
- 3 kananmunaa
- 1½ rkl sitruunamehua
- 2 tl sitruunapippuria
- 2 tl suolaa
- ½ ruukkua timjamia
Päälle
- 2½ dl juustoraastetta
Valmistusohje
- Kuuraa perunat puhtaiksi ja keitä ne kuorineen kypsiksi. Valuta ja survo kuoriperunat muusiksi niin, että siihen jää vielä rouheista suutuntumaa.
- Kuutioi palvikinkku. Paloittele paprika ja silppua halkaistu huuhdeltu purjo. Kumoa kaikki vähän jäähtyneeseen perunamurskeeseen.
- Sekoita joukkoon kermat ja munat. Lisää sitruunamehu ja -pippuri, suola ja silputtu timjami. Kääntele seos tasaiseksi ja levitä se leivinpaperilla vuorattuun korkealaitaiseen uunivuokaan (25 x 30 cm). Tasoita pinta ja ripottele päälle juustoraaste.
- Kypsennä piirasta 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Nosta loppuvaiheessa lämpöä tarvittaessa 225-asteeseen, jotta pinta ruskistuu kauniisti. Leikkaa piirakka paloiksi ja tarjoa raikkaan salaatin kera.
Puolukkapiirakka saa kinuskimaisen kylvyn paistamisen puolivälissä, ja se tekee piirakasta supermehevän. Kuva: Sanne KatainenPuolukkapiiras
8 annosta
Ainekset
- 2 kananmunaa
- 2 dl fariinisokeria
- 1 dl kuohukermaa
- ½ dl voita sulatettuna
- 2 dl vehnäjauhoja
- 1½ tl leivinjauhetta
Täyte
- 3 dl puolukoita (pakaste)
Päälle
- 1 dl kermaa
- 1 kananmuna
- ½ dl fariinisokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- ½ dl mantelilastuja
Valmistusohje
- Sekoita munat ja sokeri. Lisää kerma ja voisula. Sekoita hyvin.
- Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja kääntele seos taikinaan.
- Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (ø 26 cm) ja ripottele päälle marjat. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.
- Mittaa kulhoon kerma, muna ja sokerit. Sekoita, kunnes fariinisokeri on kokonaan liuennut. Kaada seos marjojen päälle. Ripottele pintaan mantelilastut. Paista vielä noin 15 minuuttia.
Jälkiruokamainen crème brûlée -piirakka tehdään kandisokerikeksipohjaan ja pinta tohotetaan rapeaksi juuri ennen tarjoilua. Kuva: Sanne KatainenCrème brûlée -piirakka
noin 10 annosta
Ainekset
- 1 pkt (200 g) kandisokerikeksejä
- 100 g voita sulatettuna
- 1 rkl sokeria
Täyte
- 1 dl sokeria
- ½ dl perunajauhoja
- 4 dl kuohukermaa
- 2 dl maitoa
- 5 kananmunan keltuaista
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 tl luomusitruunan kuoriraastetta
Pinnalle
- noin ½ dl sokeria
- 2 dl marjoja
Valmistusohje
- Jauha keksit hienoksi esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää voisula ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. Painele seos lusikan selällä piirasvuoan (ø 28 cm) pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan.
- Sekoita sokeri ja perunajauhot pinnoitetussa kattilassa. Lisää kerma ja maito. Kuumenna seosta koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes se pulpahtaa. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä hetki.
- Lisää keltuaiset käsivispilällä hyvin sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljasokeri ja hyvin pestyn sitruunan kuoriraaste. Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle.
- Jatka paistamista uunin keskitasolla 150 asteessa 45–50 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Nosta jäähtynyt piirakka kelmulla peitettynä jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.
- Ripottele kylmän piirakan pinnalle tasainen kerros sokeria ja kuumenna sokeri kaasupolttimella rapeaksi. Tarjoa saman tien raikkaiden marjojen kera.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


