Vuoden elintarvike sai jäädä – nyt etsitään alan vaikuttavinta tekoa
Tähtiteko-kilpailussa palkitaan vuosittain elintarvikealan vaikuttavin positiivinen teko.Vuodesta 1988 järjestetty Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu perustettiin nostamaan elintarviketeollisuuden mainetta ja tuomaan tuoteuutuuksia tunnetuksi. 2000-luvun alussa se toimi nimellä Vuoden Tähtituote.
Nyt kilpailua laajennetaan palkitsemalla elintarvikealalla vaikuttanut teko. Elintarviketeollisuusliiton mukaan se voi olla ruoka- tai juomatuotteeseen liittyvä uusi tuoteinnovaatio, pakkaus, tutkimus tai julkaisu, markkinointikampanja tai muu elintarvikealaan liittyvä teko. Ehdolle voi asettaa myös henkilön, joka on vaikuttanut positiivisesti elintarvikealalla.
"Halusimme laajentaa palkintoehdokkaiden sektoria niin, että ehdolle voi asettaa myös muita positiivisia elintarvikealaan liittyviä asioita kuin uutuustuotteita", Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja sanoo. Arviointiperusteina ovat innovatiivisuus ja positiivinen vaikutus.
Ilmoittautumisaika kilpailuun alkaa 2.12.2019 ja päättyy 1.3.2020. Tämän jälkeen asiantuntijaraati tutustuu kilpailuun ilmoitettuihin tekoihin ja valitsee vähintään viisi finalistia. Finalistit esittelevät teot raadille kevään aikana.
Raatiin kuuluu ruoka-alan vaikuttajia sekä kaupan alan ja Elintarviketeollisuusliiton edustajia. Puheenjohtajana toimii maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

