Suomalainen Jymy-luomujäätelö sai oman kioskin Tokioon
Japanin markkinoiden aukeaminen oli jäätelöä valmistavalle Suomisen Maito Oy:lle parin vuoden urakka.Tokiossa avattiin lauantaina ensimmäinen suomalaista Jymy-luomujäätelöä myyvä jäätelöbaari. Kahvilasta voi ostaa Suomisen Maito Oy:n valmistamaa jäätelöä kotiin tai nauttia sitä heti paikan päällä.
Jäätelön viemistä Japaniin valmisteltiin 2,5 vuoden ajan. Suomisen Maito Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Mikolan mukaan vielä ensimmäisen lastin jälkeen on vaikea arvioida kuinka paljon jäätelö Japaniin tullaan viemään.
"Joka tapauksessa olemme lähettämässä konteittain tavaraa, sinne ei kannata pieniä määriä kuljettaa", Mikola sanoo.
Mikolan mukaan japanilaisia kiinnostavat perinteiset maut ja suomalaiset marjat, kuten mustikka ja mansikka. Myyntiä varten jäätelöille on tehty japaninkielisiä pakkauksia.
Jatkossa Japaniin on tarkoitus avata lisää Jymy-kahviloita. Jäätelö maahantuova japanilaisyritys kartoittaa tällä hetkellä myyntipaikkoja.
Jymy-jäätelöä on viety jo aiemmin Isoon-Britanniaan, Saksaan ja Ruotsiin. Vientiä halutaan laajentaa myös muualle, neuvotteluja on käyty esimerkiksi korealaisen yrityksen kanssa.
"Tuotannon kasvattaminen on tavoitteemme, jotta saavutetaan mielekäs suuruusluokka tekemiseen. Olemme hankkineet uutta konekantaa, ja kotimaankin myynti kasvaa koko ajan", Mikola sanoo.
Suomisen Maito aloitti jäätelön valmistamisen Aurassa, entisessä Sisu-pastillitehtaassa vuonna 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

