Matkustan mahallani ja keitän kaaleja

Matkustaminen suu auki eli maha edellä ei katkennut koronaan, vaikka niin voisi luulla. Viimeinen ateriani ennen viruksen maailmanvalloitusta oli maaliskuussa Kanarian-hotellillani nauttimani pihvi ja perunat sekä Corona-olut ja Gran Coronas -viini, mitäpä muutakaan.

Sen jälkeen Suomesta jäi haaviin monin verroin ihanampia makumuistoja kyliltä ja rannoilta: tuoretta kalaa rantakahvilassa Saimaalla, ihanaa savulohipizzaa Päijänteellä, poroa monella tavalla ja Suomen paras ravintola Inarissa, torikahviloiden suolaisia ja sokerisia lörtsyjä ja Marttojen piirakoita, konditorioiden kauniita leivoksia ja herkullista lohikeittoa vaikka missä, pienen tienvarsileipomon vastapaistettuja korvapuusteja jossakin päin Itä-Suomea, termoskahvit ja pussimunkit Liperin uimarannalla. Puhumattakaan paikallisista leivistä, joita tarttui evääksi kaikkialta.

Kaikkien paikkojen nimiä en muista, mutta moniin palaan varmasti jo tänä kesänä. Voi, kun kaikille kotimaassa matkaileville jäisi kesistä yhtä hyvä maku, jota maistella muistoissa!

Jos vinkata saa, koululaiset voisivat kokeilla pieniä kesäkioskeja levähdyspaikoilla ja maatilat matkaparkkeja pihallaan. Vessa, vettä, suihku, sähköä sekä nuotiomakkarat ja aamusämpylät parilla kympillä, ja puskaradio huhuilee tulijoita.

Kesälomaa odotellessa keskityn hellan kulmalla haaveilun lisäksi kaaleihin. Kevään ensimmäisistä pitää tehdä maitokaali ja viimeisistä kaalilaatikko. Siinä välissä rouskutetaan kerä- ja kukkakaalia au naturel, kiehautetaan parsa- ja ruusukaalit grillimakkaran kaveriksi ja tehdään mojovan soosinen kaaligratiini. Kesäkeittoonkin sujahtaa kukkakaalin nuppu poikineen.

Arvelen, että oman kaalini aikanaan pehmetessä matkustan mahallani oman hellani kulmalle ja muistelen lämmöllä kaikkia maailman kaaleja.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.