
Koululainen, maistuisiko välipalaksi munakas?
"Yleensä hyvät välipalat ovat äidin tekemiä."
Otto Kuivisto ja Veikko Paavilainen keittävät Veikon ideoimaa puolukkamehua, jonka makeuttavat hunajalla. Toisella liedellä Mikael Laaksonen sekoittaa ruispuolukkapuuroa. Kuva: Jaana Kankaanpää
Kotitalousopettaja Katariina Saarni kertoo oppilaille oikeanlaisesta ruokarytmistä, ennen kuin välipalojen valmistus aloitetaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
Kotitekoisiin myslipatukoihin voi laittaa oman maun mukaan esimerkiksi pähkinöitä, manteleita ja rusinoita. Kuva: Jaana KankaanpääVoileipä, hedelmä, rahka, jugurtti, munakas ja välipalapatukka. Energiajuoma, nakkipaketti, karkit, sipsit ja mikropitsa. Paimion Vistan koulun yhdeksäsluokkalaisten välipalatottumukset ovat monenkirjavat. Moni kuitenkin kertoo tankkaavansa iltapäivisin pääsääntöisesti terveellisiä ruokia, vaikka välillä lipsahtaa herkuttelun puolelle.
"Hyvä välipala on sellainen, joka pitää nälkää poissa. Tyyliin omena, leipä, lasi mehua, rahkaa. Harrastan tanssia, ja siellä meille on sanottu, että pitää syödä ennen treenejä. Välillä äitikin sanoo, että ota banaani", Viivi Pajuluoma kertoo.
Monen nuoren mielestä kätevin välipala on sellainen, jota on helppo syödä ja jonka valmistamiseen ei mene paljon aikaa. Tällaisia ovat esimerkiksi hedelmät, välipalapatukat ja rahkat.
"Välipalan pitää olla sellainen, että jaksaa päivälliseen asti", Veikko Paavilainen summaa.
Vistan koulun kotitalousopettaja Lotta Koisti tietää, että oppilaiden ruokailutottumukset ovat pitkälti kotona opittuja. Osa nuorista on kiinnostuneita erityisesti ruuan alkuperästä.
"Nuoret ovat tietoisia ravintosuosituksista, mutta harvemmin tieto siirtyy käytäntöön. Ongelma on sama kuin meillä aikuisilla."
Tästä syystä koulussa annettu oppi ravitsemuksesta on tärkeää. Kotitaloustuntien ohjeilla omaa ja koko perheen ruokavalikoimaa voi monipuolistaa ja uudistaa.
Koistin kollega Katariina Saarni kertoo, että välillä huomaa oppilaiden todella innostuvan jostakin kotitaloustunnilla tehdystä ruuasta. Esimerkiksi smoothie saavutti suuren suosion.
"Osa oppilaista varmasti tekee välipaloja ja ruokaa itse, mutta kaikki eivät. Nuudelit taitavat olla ruoka, jota nuoret syövät", Saarni miettii.
Terveellisestä ravitsemuksesta puhutaan sekä kotitalouden että terveystiedon tunneilla. Yhdeksäsluokkalaisten valinnaisessa kotitaloudessa asiaan perehdytään ravitsemuksen opintokokonaisuudessa, jossa käydään läpi päivän pääateriat ja valmistetaan niille sopivia ruokia.
Heti joululoman jälkeen oppilaat harjoittelivat erilaisia välipaloja. He valmistivat esimerkiksi ruispuolukkapuuroa, myslipatukoita, sienileipää, kalahamppareita, suolaista pannukakkua sekä kaura-omenapaistosta, pirtelöä ja smoothieta.
"Olemme yrittäneet koota kattauksen, jossa on sekä helppoja että hieman vaativampia ohjeita. Raaka-aineita pitäisi löytyä kotoa jo valmiiksi. Nuorille on tärkeä tarjota uusia ideoita", kotitalousopettaja Koisti sanoo.
Opettajan toive on, että edes osa resepteistä jäisi oppilaille käyttöön. Välipalaoppitunnin tarjottavista Noora Autti ja Viivi Pajuluoma uskovat löytävänsä suosikkinsa.
Varmasti ainakin fetapatonkia ja munakasta tulee kokeiltua, tytöt suunnittelevat.
Moni oppilas kertoo, että yleisin välipala on leipä. Osalle se on myös ehdoton suosikki.
"Parasta on herkkuleipä. Siihen tulee vaaleaa leipää, salaattia, juustoa, kananmunaa ja majoneesia. Se on sandwich-tyyppinen", Veikko Paavilainen kuvailee.
Myös Noora Autin mielestä paras iltapäivänälän taltuttaja on leipä.
"Äidin tekemä leipä, jossa on salaattia, kurkkua, tomaattia, kinkkua ja juustoa. Yleensä hyvät välipalat ovat äidin tekemiä."
Viivi Pajuluoma sen sijaan tunnustautuu maidon kanssa tarjottavan suklaapuuron ystäväksi.
"Itse en sitä kuitenkaan keitä. En jaksa."
Kalahamppari
ruisleipää
paistettuja kalapuikkoja
kesäkurpitsaa
salaattia
majoneesia
Paista kalapuikot ja halutessasi siivutetut kesäkurpitsat. Lado täytteet ruisleivän päälle ja laita toinen puoli leivästä kanneksi. Voit paahtaa ruisleivän ennen täyttämistä.
Köksää koulussa
Kotitaloutta opetetaan 7.–9. vuosiluokalla kolme vuosiviikkotuntia kaikille yhteisenä oppiaineena.
Useissa kouluissa kotitaloutta voi opiskella myös valinnaisaineena ja joissain kunnissa jo alakoulussa.
Vistan koulussa Paimiossa on tarjolla kahden vuoden ja puolen vuoden kursseja. Kursseilla tutustutaan esimerkiksi arki- ja juhlaruokiin ja -leivonnaisiin sekä ulkomaiden ruokakulttuureihin. Myös hygieniapassin voi suorittaa.
Vistan koulun kotitalousluokan kuulumisia voi seurata Instagramissa nimellä #vistankotsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

