Vuosi harjoittelua – ja nousi jo olutmestariksi
Harri Puhakasta leivottiin Suomen ensimmäinen kotiolutmestari. Palkinnoksi heltisi menolippu lajin EM-kisoihin Roomaan.Kotkalainen Harri Puhakka voitti valmistamallaan Copper Mallet Red Ale -oluella Suomen ensimmäisen kotiolutmestaruuden.
”Olen hionut voittajaoluen reseptiä pikkuhiljaa. Tämä on jo viides versio. Kyseessä on kieltämättä paras noin 20 erilaisesta oluesta, joita olen vuoden aikana tehnyt. Silti olen yllättynyt oluen näin valtavasta menestyksestä”, Puhakka kertoi perjantai-iltana Helsingissä voiton ratkettua.
Puhakka on ehtinyt harrastaa oluenpanoa vasta vuoden verran. Oluentekijäksi hän sanoo lähteneensä työkaverinsa innoittamana.
Palkinnoksi hän sai matkan kotioluenvalmistajien Euroopan-mestaruuskisoihin lokakuussa Roomassa. Lisäksi yhtenä kilpailun järjestäjistä toiminut Viking Malt lahjoitti voittajalle 25 kilon mallassäkin.
Viking Maltin ohella kilpailua olivat järjestämässä Saimaan Juomatehdas, Panimoravintola Bruuveri ja Olutliitto. Järjestäjien mukaan kisasta on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne.
Kilpailun tuomaristo kertoo yllättyneensä kilpailuun lähetettyjen oluiden tasosta. Vaikka niitä luonnehdittiin korkeatasoisiksi, jokaisesta oluesta löytyi vielä kehitettävääkin.
”Hyvän lageroluiden valmistaminen kotiolosuhteissa on taitolaji. Kilpailutuotteiden joukossa ei ollut yhtään heikkoa tai lähes juomakelvotonta olutta, joita on joskus mukana jopa ammattilaisten välisissä kilpailuissa. Suomalainen kotiolutharrastaus on hyvissä käsissä”, raati totesi kilpailun jälkeen.
Osan tuotteista voisi pienen hiomisen jälkeen laittaa suoraan kaupalliseen valmistukseen, tuomaristo kiitteli.
Tuomaristoon kuuluivat Suomen ensimmäinen olutsommelier Maria Markus Jyväskylästä, olutbloggari Jaakko Matikainen Joensuusta, Suomen Olutseuran puheenjohtaja Simo Hämäläinen Espoosta sekä olutharrastaja Tove Ruuskanen ja oluttoimittaja Jussi Rokka Helsingistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

