Söin täällä: Järvisydämen Tulimenussa asiakkaan osaa on helpotettu – alakuappeet ja jäläkimakiat on valittu syöjän puolesta
Pääruualle eli piäsyömingille on ehdolla liha-, kala- tai kasvisvaihtoehto.Rantasalmen hotelli Järvisydämen Wiinikellarissa tarjottavaa illallista kutsutaan Tulimenuksi. Kunkin sesongin aikaan tarjoillaan kahta eri ateriaa vuoropäivin, ja valinnan joutuu tekemään vain pääruuassa, johon on kolme vaihtoehtoa: liha, kala ja kasvis.
Käyntipäivänä aterian aloitti kuksallinen maa-artisokkakeittoa. Sen kanssa tarjottiin ohuet siivut rapeaksi paahdettua paikallista luomuruisleipää ja ruskistettua vaahdotettua voita, joka maistui kuin karamelli. Mainio yhdistelmä ”alakuappeena”.
”Piäsyömingiksi” valitsin piparjuurivoissa paistettua lähivesien kuhaa, jota kyyditti makeahko metsäsienikastike. Kumppani nautti Hauhalan hanhenrintaa, eteläsavolaista lähiruokaa sekin ja sopivan roseeksi kypsennetty.
”Jäläkimakia” huipensi illallisen: mehevä mantelikakku tarjottiin karpalomoussen ja karpalomelban kera kauniin kukkasen somistamana.
Tunnelmaa lämmittivät elävä tuli isossa nurkkatakassa ja kynttilöissä, savolaisten piikatyttöjen ystävällinen palvelu ja iloinen puheensorina. Paikka tuntui olevan erityisesti kolmi–nelikymppisten pariskuntien suosiossa.
Järvisydän, Porosalmentie 313, Rantasalmi
Lue myös :
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

