Kyllä ne riittivät
Talvea varten pakkaseen pakataan kymmeniä kiloja marjoja.Haetaanko vielä yksi laatikko? Tämä on kesän yksi kuumimmista kysymyksistä, kun on aika pakastaa mansikoita.
Viime kesän mitoitus oli melko osuva, sillä kotimaisia mansikoita riitti omasta pakastimesta kesäkuuhun asti. Kilomääriä en laskenut, mutta useampi kymmenen kiloa meillä oli mansikoita pakkasessa.
Osa erästä poimittiin lasten kanssa yhdessä, osan poimi anoppi ja osa haettiin suoraan viljelijältä.
Anoppi keräsi ahkerasti myös mustikkaa, ja vadelmavarasto karttui paikallisen viljelijän puskista itse poimien. Näiden lisäksi urhea aviomies kävi lakkasuolla syöttämässä itseään paarmoille ja keräämässä keltaisia herkkuja talveksi.
Puutarhavadelman keruu on ehkä kiitollisin ajankäytöllisesti. Kun kerää suoraan rasioihin, kotona ei ole kuin pakastamisen vaiva.
Meillä mansikat vähintään puolitetaan pakastusta varten.
Kun tuoreiden marjojen sesonki alkaa hiipua ja ollaan ihan kunnolla syksyssä, sitä alitajuisesti pihtailee pakkasmarjoja, jotta ne riittävät varmasti läpi talven aina kevääseen asti.
Sitten jossain vaiheessa sitä tajuaa, että onhan näitä täällä ihan syötäväksi ja kuljettaa varastoon sijoitetusta pakkasesta marjarasioita sisälle toiseen pakastimeen vähän hövelimmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
