Italian keittiö valtaa maailmaa – jo 21 maassa toimii Eataly-ruokamaailma
Uusin Eately avattiin helmikuussa Tukholmassa keskustan entisessä elokuvateatterissa.
Mozzarellabaarissa voi vertailla lehmän- ja buffalonmaidosta tehtyä mozzarellaa. Kuva: Riitta MustonenSiinä missä Ikea vie ruotsalaisia lihapullia ja puolukkahilloa maailmalle Eatalyssa avautuu kokonainen italialainen ruokamaailma: ravintoloita, kahviloita, ruokatori, juusto- ja lihakauppa, leipomo, kokkikoulu.
Italialainen Oscar Farinelli kehitti italialaista keittiötä levittävän konseptin vuonna 2002 ja avasi ensimmäisen Eatalyn Torinossa 2007. Sen jälkeen näitä italialaisia ruokatoreja on avattu neljäkymmentä, joista puolet on ulkomailla. Seuraava avataan Pariisissa.
Eatalysta on paisunut myös iso elintarvikevalmistaja, sillä se omistaa tai on osakkaana parissakymmenessä yrityksessä, jotka tuottavat elintarvikkeita.
Tukholman Eately on entisessä elokuvateatterissa. Se sopii hyvin ideaan, sillä käynti tällä ruokatorilla on ruuan rakastajalle elämys. Tarjolla on niin silmän- kuin suun ruokaa, ja itse paikka on jo nähtävyys kristallikruunuineen ja kattomaalauksineen.
"Farinellin ideana on perustaa Eately aina vanhaan rakennukseen", kertoo Tukholman Eatalyn koulutuspäällikkö Jacqueline Cavazza. Hän esittelee Eatelya sen yläkerran kokkikoulussa, missä kokki- Roberto vaivaa pöydällä pastataikinaa illan oppilaita varten.
Jauhot pastaan tulevat Italiasta, mutta munat ovat ruotsalaisia. Cavazzan mukaan Eatalyn tavoitteena on käyttää 20 prosenttia ruotsalaisia raaka-aineita, mutta alkuvaiheessa on päästy vasta kymmeneen. Esimerkiksi jäätelöissä makuaineet tulevat Italiasta, mutta maito on ruotsalaista. Cavazzan mukaan hinnat ovat kohtuulliset, koska elintarvikkeet tuodaan Italiasta suoraan ilman välikäsiä.
Tukholman Eatalyssa on 240 työntekijää ja pinta-alaa 3 000 neliötä.
Arkiaamuna Eatelyssa on vielä hiljaista, mutta lounasaikaan mennessä paikka täyttyy. Mozzarellabaarista voi tilata maisteltavakseen erilaisia mozzarelloja tai haukata välipalaksi aitoroomalaista pitsaa. A la carte -ravintolassa pääsee herkuttelemaan pitkän kaavan mukaan ja jos ihastuu ruokaansa, raaka-aineita voi ostaa kotiin: myynnissä on hyllymetreittäin erilaisia pastoja, oliiviöljyjä, riisejä ja mantelikeksejä.
Kokkikoulussa italialainen ruoka avautuu vielä syvemmältä siitä kiinnostuneille. Siellä järjestetään Italian eri alueiden teemaillallisia, missä syödään koko menu: antipasto, primo, secondo ja dolce.
Cavazzan silmät palavat innosta, kun hän kertoo toiminnasta. Cavazza on ruotsalainen, mutta suorittanut gastronomian tutkinnon italialaisessa yliopistossa.
"Tämä on ruuan rakastajan taivas. Toteutunut unelma: tuntuu kuin olisit Italiassa keskellä Tukholmaa", Cavazza hehkuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
