Kannuksessa asuvan Hannele Johanssonin valmiskeitosta löytyi kahdeksanjalkainen yllätys – "Siinä me katselimme toisiamme"
Kantarellikeiton valmistaja arvioi hämähäkin joutuneen soppaan sienien mukana.Kannuksessa asuva Hannele Johansson koki karvaan yllätyksen viime viikonloppuna ryhtyessään syömään Saarioisten kantarellikeittoa.
"Avasin pakkauksen, ja pyörittelin keittoa lusikalla hieman ennen sen lämmitystä. Huomasin samalla, että lusikkaan tarttui aivan muuta kuin sieniä, siinä makasi hämähäkki. Sen jälkeen tuijotimme vain hetken toisiamme, tosin hämähäkki elottomin silmin", Johansson kertoo.
Keitto jäi syömättä. Johansson sanoo tunteen olleen oksettava.
"Kyllähän siinä ruokahalu lähti, jo pelkkä keiton ja hämähäkin ajatteleminen tuntui kuvottavalta. Ei ollut todellakaan mukavaa, että sienikeitto muuttui lihakeitoksi."
Johansson toivoo ruuanvalmistajien olevan mahdollisimman tarkkoja valmistusprosesseissaan.
"Eivät tällaiset ole todellakaan mukavia yllätyksiä. Olen myös melkoisen varma, etten syö hetkeen näitä keittoja."
Hän myös muistuttaa, ettei tapahtunut ole keiton myyneen Halpa-Hallin vika.
"Ei todellakaan. Kuluttajien onkin hyvä muistaa, ettei ole minkään kaupan vika, jos jostain tuotteesta löytyy sinne kuulumatonta."
Johansson ei ole ollut tapahtuneesta yhteydessä Saarioisiin.
"En ole ollut. Jos he kuitenkin haluavat hämähäkin tutkittavaksi, voin sen toki lähettää heille."
Saarioinen Oy:n viestintäpäällikkö Anu Lehtinen sanoo hämähäkin joutuneen kantarellikeittoon todennäköisesti raaka-aineen mukana.
"Se on todennäköisesti päätynyt keittoon kantarellien mukana, emmekä olleet huomanneet sitä valmistuksen aikana kaikista varotoimenpiteistä huolimatta."
"Tämän tyyppisten virheiden tapahtuminen on harvinaista, koska raaka-aineiden erille tehdään vastaanottotarkastus. Samalla laadunvalvonnalla pyritään poistamaan vierasesineet raaka-aineiden joukosta", Lehtinen kertoo.
Viestintäpäällikkö kertoo olleensa jutun teon jälkeen yhteydessä Johanssoniin pyytäen häneltä samalla näytteen.
"Näyte tutkitaan ja tuloksesta ollaan yhteydessä kuluttajaan uudelleen. Olemme luonnollisesti erittäin pahoillamme tästä ikävästä löydöstä."
"Kehitämme jatkuvasti tuotevalvontaa sekä työskentelymme huolellisuutta. Tuotteidemme korkea laatu ja turvallisuus ovat meille erittäin tärkeitä asioita. Annamme myös mielellämme lisätietoja maksuttomassa puhelinpalvelussamme", Lehtinen painottaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

