VTT tutkii asiakkaan silmänliikkeitä kaupassa
VTT tutkii ostokäyttäytymistä myymälöissä liiketunnistuksen ja silmänliikekameran avulla.
Helsingissä Pikku-Huopalahden Siwan myymäläpäällikkö Jukka Rautio järjesteli viime marraskuussa leipähyllyä. Kuva: Markku VuorikariAsiakkaiden ostoskäyttäytymisestä halutaan entistä tarkempaa tietoa, jotta kauppa pystyy esimerkiksi sijoittelemaan tuotteita yhä houkuttelevammin.
VTT selvittää asiakkaiden kuljeskelua hyllyjen välissä yhdessä Suomen Lähikaupan, Sinebrychoffin, Forecan ja Aalto-yliopiston kanssa. Tutkijat havainnoivat kuluttajien käyttäytymistä Helsingissä Suutarilassa sijaitsevassa Siwassa tässä kuussa.
VTT tutkii kuluttajien ostokäyttäytymistä liiketunnistuksen ja silmänliikekameran avulla. Kameroista kertyvä aineistoa yhdistetään Forecan paikallissäätietoon sekä lähikaupan ostosdataan. Näin saadaan entistä tarkempi käsitys kuluttajien liikkeistä myymälässä.
Siwassa on käytössä syvyyskamerat, joilla seurataan ihmisvirran liikkumista, ja vapaaehtoisille asiakkaille annetaan silmänliikekamerat. Ne kertovat, miten ihmiset liikkuvat myymälässä ja mihin asioihin katse kiinnittyy. Lisäksi tutkijat haastattelevat ostoksilla kävijöitä ja selvittävät heiden kokemuksiaan, kertoo VTT:n tutkija Katri Grenman.
Kuluttajien käyttäytymistä on perinteisesti selvitetty haastattelu- tai kyselytutkimuksilla, joissa kuluttajat itse kertovat käyttäytymisestään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
