Turvetuottaja perää alueille oikeudenmukaisuutta: ”Turpeen pitää mennä kaupaksi siirtymän aikana” - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

Turvetuottaja perää alueille oikeudenmukaisuutta: ”Turpeen pitää mennä kaupaksi siirtymän aikana”

Turpeen nopeutettu alasajo lämmityspolttoaineena ja poltettavalle puulle ehdotettu vero kuumentavat keskustelua energia-alalla.
Johannes Tervo
Marko Vainionpää sanoo odottavansa työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän esityksiä turpeen tulevaisuudesta. Mukana työmaalla on Harri Vainionpää.

”Moni haluaa nostaa polttoturpeen veroa, mutta se pitäisi päinvastoin poistaa. Näin puun poltto vähenisi”, sanoo alavutelainen turvetuottaja Marko Vainionpää polttoainetta kuumana käyvään energia­keskusteluun.

Vainionpää viittaa äskettäiseen ehdotukseen, jonka mukaan puun käyttöä lämmitykseen pitäisi alkaa verottaa. Hän huomauttaa ainespuun olevan jo nyt halvempaa polttaa kuin turve. Taustalla on päästökauppa, joka säätelee energialähteiden hintaa.

”Päästökeskustelussa ihmetystä aiheuttaa valtion omistama Fortum. Yritys toimii useissa eri maissa, ja sen päästömäärät ylittävät koko Suomen 56 miljoonan ekvivalenttitonnin hiilidioksidipäästöt 1,5-kertaisesti”, Vainionpää ynnää.

”Jos turpeesta halutaan kokonaan eroon, ei sitten myönnetä uusia lupia. Alueiden kannalta ratkaisun pitää olla oikeudenmukainen.”

Vainionpää pitää kiinni siitä, että maanomistajalla on jatkossakin oikeus päättää maankäytöstään.

”Moni saa tästä sivu- tai pääelinkeinonsa. Vain Vapolla on mahdollisuus kehittää turpeesta muuta kuin polttoainetta. Kukaan ei tiedä vielä, mitä uusia tuotteita siitä voi tehdä. Voi tulla uusi Nokia.”

Tuotannon lopettamisen sijaan Vainionpää etenisi tulevaan tekniikka edellä. Hiilidioksidin talteenottolaitteistolla on tulevaisuudessa kova kysyntä.

Turpeen poistuminen lämmönlähteenä merkitsee Vainionpään arvion mukaan kaukolämmön hintaan jopa 30 prosentin korotusta.

”Kotitalouksien lämpölaskun kasvu on pois kotimaisesta kulutuksesta ja verotuloista.”

Vainionpää veikkaa aiheesta kovaa porua syksyllä maan hallituksessa, kun raha-asiat nostetaan pöydälle.

”Toivottavasti turpeen veroon ei puututa muuten kuin alentavasti. Siirtymän aikana turpeen pitää mennä kaupaksi, muuten oikeudenmukaisuuden henki ei toteudu.”

”Tiedossa on tapaamisia Matti Vanhasen ja Mika Lintilän kanssa syksyllä”, sanoo Koneyrittäjät ry:n varapuheenjohtaja ja energiavaliokunnan puheenjohtaja Vainionpää.

”Periksi ei anneta."

Yle: Ilmastopaneelin puheenjohtaja ehdottaa puun poltolle veroa

Lue myös

Sitra on valmis kieltämään turpeen käytön jopa lailla

Turvetta pidetään huoltovarmuuden kannalta tärkeänä osapolttoaineena.
Lue lisää

Metsissä ja soilla kasvavat rahkasammalet ovat uskomattoman monikäyttöisiä – tiesitkö esimerkiksi näitä käyttötapoja?

Vapo: "Turpeen tarve kasvaa muissa liiketoiminnoissa kuin energiantuotannossa"

Huoltovarmuus pidettävä mielessä

Ehtivätkö uudet tekniikat korvata turpeen ja kivihiilen alasajoa? Energiaomavaraisuus uhkaa heiketä, arvioi Huoltovarmuuskeskus