Asiantuntijalta: Palomiesten reservi poikkeusoloihin on rakennettavissa – malli on olemassa mutta se vaatii päätöksiä

Suomen kokonaisturvallisuudesta käydään nyt vakavaa keskustelua. Muuttunut turvallisuusympäristö pakottaa kysymään, riittävätkö pelastustoimen voimavarat poikkeusolojen ja puolustustilan aikaisiin tehtäviin.

Rehellinen vastaus on, että eivät riitä.

Pelastuslaitokset eivät selviä jo normaalioloissakaan kaikista riskialueidensa tehtävistä riittävällä henkilöstöllä. Tilanne kärjistyy, jos kaupunkiin kohdistuu satoja droonihyökkäyksiä saman vuorokauden aikana. Samaan aikaan tarvittaisiin sammutusta, raivausta, ensihoitoa ja väestönsuojelua. Henkilöstöä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

Yksi pitkälti hyödyntämätön voimavara on kuitenkin jo olemassa. Suomessa on suuri joukko eläkkeelle siirtyneitä ammatti- ja sopimuspalomiehiä, joilla on poikkeuksellisen arvokas yhdistelmä osaamista. Heillä on varusmiespalveluksen kautta saatu sotilaallinen peruskoulutus ja työuran aikana kertynyt kokemus vaativista pelastus-, raivaus- ja johtamistehtävistä.

Tällaista osaamista ei synny hetkessä, eikä sitä voi korvata pikakursseilla.

Kysymys kuuluu, miten tällainen reservi käytännössä rakennettaisiin. Vastaus ei ole teoreettinen, sillä malli on jo syntymässä. Pohjois-Savon pelastuslaitos ja Pohjois-Savon reserviupseeripiiri ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen, jossa reserviläisiä koulutetaan ja sijoitetaan väestönsuojelun ja varautumisen tehtäviin.

Hankkeessa on tunnistettu konkreettisia tehtäviä. Pelastuslaitoksen johto- ja tilannekeskukseen tarvitaan tilannepäivystäjiä ja huollon koordinaattoreita, joiden työ muistuttaa esikuntatehtäviä. Väestönsuojelun koordinaattorit ylläpitävät tilannekuvaa ja panevat toimeen väestönsuojelujohtajan käskyt. Teknisessä huollossa tarvitaan polttoainehuollon kuljettajia ja kaluston korjaajia.

Jokaiselle tehtävälle on määritelty oma osaamisprofiilinsa, ja monessa niistä reserviläisen sotilaskoulutus ja siviiliammatti täydentävät toisiaan.

Oikeudellinen perusta mallille on jo olemassa. Valmiuslain 116 §:n mukaan jokainen Suomessa vakinaisesti asuva 18–68-vuotias on poikkeusoloissa velvollinen suorittamaan muun muassa sammutus-, pelastus-, ensiapu-, huolto-, raivaus- ja puhdistustehtäviä sekä väestönsuojeluorganisaation johto- ja erityistehtäviä.

Pelastusalan eläkeläisten kohdalla kyse ei siis ole uudesta velvoitteesta vaan jo säädetyn velvollisuuden kohdentamisesta niihin, joilla osaaminen on valmiina.

Käytännön järjestelyt voidaan toteuttaa kevyesti. Pohjois-Savon mallissa tehtäviin haetaan lomakkeella, henkilö varataan pelastuslaitoksen tarpeisiin poikkeusoloja varten ja varaus on voimassa viisi vuotta. Varattu henkilö liitetään hälytysryhmään, ja hänestä tehdään tarvittaessa turvallisuusselvitys.

Tämä on hallinnollisesti yksinkertaista eikä vaadi uuden organisaation perustamista.

Pelkkä varaaminen ei kuitenkaan riitä. Pelastusopistolla tulisi olla lyhytkursseja juuri näihin tehtäviin. Rauniopelastustoiminta on luonteeltaan pitkäkestoista – tehtävät voivat kestää vuorokausista viikkoon – ja ne jakautuvat selkeästi eri erikoisosa-alueisiin: etsintään, tuentaan, läpäisyyn ja kalustohuoltoon. Jokaiseen näistä voi kouluttaa erikseen muutaman päivän täsmäkurssilla ilman, että reserviläisen tarvitsisi suorittaa koko pelastajatutkintoa uudelleen.

Eläkkeellä olevien palomiesten osaaminen on laajempaa kuin usein ajatellaan.

Myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla on paljon käyttökelpoista erityisosaamista. He hallitsevat raskaiden ajoneuvojen kuljettamisen ja erilaisten koneiden käytön, ja he kykenevät hyvin varuste- ja kalustohuoltoon. Tällaiset tehtävät eivät vaadi täyttä operatiivista toimintakykyä, mutta poikkeusoloissa ne ovat välttämättömiä.

Toimintakyvyn rajoite ei siis sulje ketään automaattisesti pois.

Reserviä muodostettaessa on huomioitava sekä päätoimiset että sopimuspalomiehet. Sopimuspalokuntalaiset eli vapaaehtoiset palomiehet ovat monin paikoin pelastustoimen selkäranka, ja heidän osaamisensa on yhtä arvokasta kuin päätoimisten. Molemmat ryhmät kuuluvat reserviin.

Reservi pysyy toimintakykyisenä vain, jos sitä koulutetaan ja harjoitetaan säännöllisesti. Koulutus ja harjoitukset olisi luontevaa johtaa puolustusvoimien aluetoimiston kautta. Silloin koulutus- ja harjoituspäiviltä maksettaisiin palkka ja päiväraha samaan tapaan kuin reservin kertausharjoituksissa. Samalla osallistuminen muuttuisi velvoittavaksi.

Pelkän vapaaehtoisuuden varaan rakennettu reservi hiipuu, mutta selkeään velvollisuuteen ja kohtuulliseen korvaukseen perustuva reservi pysyy kasassa.

Tällaisen osaamispääoman hyödyntäminen on kustannustehokasta. Ammattitaidon kouluttaminen on aikanaan jo maksettu. Reservin ylläpito maksaa murto-osan siitä, mitä uuden henkilöstön kouluttaminen vastaaviin tehtäviin vaatisi. Samalla se vahvistaisi merkittävästi yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

Kyse ei ole uuden rakentamisesta vaan olemassa olevan tunnistamisesta. Suomen turvallisuus on aina nojannut reserviin.

Pohjois-Savossa on jo otettu ensimmäinen askel. Nyt olisi aika nähdä pelastusalan eläkeläiset ja sopimuspalomiehet osana kansallista turvallisuusreserviä – koko maassa.

Juha Rautiainen

väitöskirjatutkija

sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Itä-Suomen yliopisto