Talous

Alankomaissa koronatartuntoja kahdella uudella minkkitarhalla viikon sisään

Yli viidenneksellä Alankomaiden minkkitarhoista on todettu koronavirustartuntoja, ja tilojen minkit on lopetettu varotoimenpiteenä.
Johannes Tervo
Alankomaissa on jouduttu lopettamaan jo yli miljoona minkkiä koronaviruksen vuoksi. Arkistokuva.

Alankomaissa on todettu koronavirustartuntoja kahden uuden minkkitarhan eläimillä viikon sisään, uutisoi verkkosivusto Dutch News. Kaikki tarhojen eläimet on lopetettu tai lopetetaan pian varotoimenpiteenä.

Ensimmäinen tarhoista sijaitsee Sint Anthonius -nimisessä kunnassa, ja sen kaikki 3 500 minkkiä jouduttiin lopettamaan.

Toinen tarhoista sijaitsee Boxmeerissä, ja sillä on noin 12 500 minkkinaarasta poikasineen.

Tartunnat huomattiin, kun tarhoilla testattiin koronavirusta kuolleilta eläimiltä rutiininomaisesti.

Minkeillä on todettu tartuntoja nyt jo yhteensä 27 alankomaalaisella tarhalla, joiden kaikki minkit on lopetettu varotoimenpiteenä. Minkkejä on lopetettu maassa yhteensä yli miljoona huhtikuun jälkeen.

Viime viikolla Alankomaiden viranomaiset tiedottivat, että maassa on valmistauduttu jopa kaikkien maan minkkien lopettamiseen, jos uusia tartuntoja ilmenee vielä elokuun puolenvälin jälkeen.

Maassa on noin 120 minkkitarhaa, eli tartuntoja on havaittu jo yli viidenneksellä tarhoista.

Lue lisää:

Koronatilanne eurooppalaisilla turkistarhoilla kärjistyy – jo yli miljoona minkkiä jouduttu lopettamaan, Alankomaissa varauduttu jopa maan kaikkien minkkien teurastukseen

Suomen turkistarhoilla varauduttu koronatartuntoihin tarkasti – tartuntoja pidetään silti epätodennäköisinä

Turkisliiton tutkimusjohtaja: Kaikkien minkkien lopettaminen koronan vuoksi Alankomaissa olisi poliittista peliä – "Siellä lopetetaan turkistarhaus muutenkin vuonna 2024"

Lue lisää

Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

Belgiassa, Venäjällä ja Ukrainassa rikottiin koronatartuntojen ennätyksiä

IFK Mariehamnin uudet tartunnat saivat puhelimen tuuttaamaan varattua

MT selvitti: Pelko lomittajapulasta ei toteutunut – kotieläintiloille riitti sijaisia koronasta huolimatta