Tiede & tekniikka

Maaseudun laajakaistainvestointien haku on avautunut – nopeusvaatimus on nousemassa lähiaikoina

Tukea voivat hakea esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, osuuskunnat, kunnat ja paikallisoperaattorit
Jussi Partanen
Arkistokuvassa Porin Laviassa Kallialan kylässä laajakaistaverkon rakennustyömaa vuonna 2016.

Suomi saa EU:n elpymisvaroista vähintään 16 miljoonan euron lisärahoituksen maaseudun laajakaistahankkeisiin, kertoo maa- ja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Laajakaistahankkeiden haku on nyt avautunut Hyrrä-asiointipalvelussa.

Rahoituksella voi rakentaa kyläverkon eli tilaajayhteysverkon tarvittavine yhteysverkkoineen kylään tai kyläryhmiin. Pitkiä runkoverkkoja ei rahoiteta, joten rahoitettava hanke edellyttää valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa, ministeriö muistuttaa.

Tuettavien yhteyksien on taattava vähintään 100 megabitin sekuntinopeudella toimiva yhteys. Nopeusvaatimus on nousemassa lähiaikoina, joten käytännössä rahoitettavilla hankkeilla nopeuden on hyvä olla 1 gigabitti sekunnissa.

Laajakaistahankkeeseen voi saada 50 tai 70 prosenttia tukea hakijan liikevaihdosta riippuen. Tuki maksetaan jälkikäteen.

Tukea voivat hakea esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, osuuskunnat, kunnat ja paikallisoperaattorit, ministeriö kertoo tiedotteessa.

ELY-keskukset pisteyttävät valintajakson aikana saapuneet hakemukset valintaperusteita käyttäen ja valitsevat rahoitettavaksi ne hankkeet, jotka täyttävät valintaperusteet parhaiten. Valintaperusteiden käytön tarkoituksena on varmistaa hakijoiden tasapuolinen kohtelu ja varojen käyttö tarkoituksenmukaisimmalla tavalla maaseudun kehittämiseen. Päätöksenteko alkaa arvion mukaan syksyllä 2021.

Hakija voi aloittaa hankkeen omalla riskillä sen jälkeen, kun hakemus on tullut vireille ELY-keskuksessa. Kustannukset ovat tukikelpoisia vireilletulon jälkeen. Hakijan tulee kuitenkin huomioida, että vasta myönteinen rahoituspäätös varmistaa rahoituksen hankkeelle.

Hakemus tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa. Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa paperilomakkeella (lomakenro 3306A) alueelliseen ELY-keskukseen.

ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain, joista ensimmäiset ovat 20.5.–14.6.2021 ja 15.6.–30.9.2021. Jotta hakemuksen saa mukaan valintajaksolle, hakemus on tehtävä sähköisesti viimeistään valintajakson viimeisenä päivänä klo 23.59 tai toimitettava paperisena ELY-keskukseen valintajakson viimeisenä päivänä klo 16.15 mennessä. Valintajaksot ovat samat koko maassa.

Lue lisää:

Laajakaistat etenevät vihdoin – nopea netti laajentumassa askel kerrallaan koko maahan

EU lisää kunnianhimoa kiinteän laajakaistan tukemiseen – Jatkossa 200 megabitin minimivaatimus

Lue lisää

Etätyön roolia on täsmennettävä

Haave, jonka voi toteuttaa

Etätyö lisääntyi – lisääntyykö samalla sivutoiminen maanviljely?

Pitääkö työnantajan ärähtää, jotta etätyöläiset palaavat työpaikoille?