Viimeinen sammuttaa valot!
Kuluva kesä on ollut sateinen ja kolea, mielialaa nostavasta auringon paisteesta ei ole päästy nauttimaan siinä määrin kuin mihin on totuttu menneinä kesinä. Omalla kohdallani suurin ja synkin pilvi on ollut kuitenkin ystäväpiiristäni kuuluneet synkät ja surulliset uutiset.
Alkukesästä eräs viljelijä, joka investoi 1990-luvulla sikatalouteen uskoen sillä olevan tulevaisuutta ja sen antavan elannon perheelleen, oli kertonut rahojen olevan nyt lopussa. Myytävää ei enää ole, metsät on parturoitu ja kaikki ylimääräinen on realisoitu rahaksi.
Samaan aikaan perheessä on eletty vakavan sairauden kanssa, josta parantumiseen ei ole toiveita.
Tuntui kuin olisi saanut iskun päin kasvoja, tämän takiako tässä maassa kannustetaan nuoria jatkamaan tilanpitoa. Onko raha todella ainoa asia, jolla on enää merkitystä?
Kuluva kesä on omalla kylällämmekin tyhjentänyt kaksi sikalaa ja ainoat ”hyötyeläimet” löytyvät meidän navetasta, muutama lypsylehmä ja nuorkarjaa, joita pidetään lähinnä harrastuksena, palkkatyön ohella.
Oman ikäisistä viljelijöistä aika moni on hakeutunut maanviljelyksen lisäksi palkkatöihin. Maatalous on vaihtunut sivutoimeksi, jota pyöritetään, kun ei peltoja kehtaa jättää viljelemättäkään.
Taloudellista hyötyä viljelystä ei tunnu olevan tällä hetkellä kenellekään.
Tässä jokin aika sitten sain suru-uutisen, joka tuntui uskomattomalta. Tuntemani tarmokas, aina iloinen, avulias ja elämänmyönteinen maanviljelijä oli päättänyt päivänsä. Kun kuulin asian, en tahtonut millään uskoa, että on kyseessä tuntemani henkilö.
Nyt kun asiaa on ehtinyt sulatella ja asian on hyväksynyt ja tavallaan ymmärtänyt, on alkanut miettiä, kuinka suuri merkitys maanviljelijän ammatilla oli tapahtumaan.
Taloudelliset paineet maatiloilla ovat kovat ja niiden vaikutus jokapäiväiseen elämään on ilmeinen.
Kyseessä on henkilökohtainen ratkaisu ongelmiin, vaikkakin raju ja voisi sanoa itsekkääksikin, mutta samalla herättävä ja kysymyksiä nostattava.
Kuinka pitkälle markkinatalouden annetaan tilanne kärjistää, ennen kuin joku ottaa asiakseen palauttaa maanviljelijöille heille kuuluvan ihmisarvon? Tällä hetkellä tuntuu, ettei maanviljelijöillä ole mitään arvoa, ei rahallista, eikä inhimillistä.
Onko Suomella tosiaan varaa ajaa oma maatalous alas?
Voiko elintarviketeollisuus ja kauppaketjut tosiaan ajaa yhden ihmisryhmän täydelliseen umpikujaan tavoitellessaan suurempia taloudellisia voittoja?
Samaan aikaan yhteiskunnan taholta vaatimukset kiristyvät ja kustannukset jäävät viljelijöiden maksettaviksi, ilman että viljelijöille ja heidän tuotteilleen koituu siitä mitään lisäarvoa. Toisin on kauppiaalla, joka voi hyödyntää myynnissään tuotteen alkuperän ja tuotannon valvonnan, maksamatta siitä yhtään sen enempää kuin ennenkään.
Maanviljely on aina ollut ammattina raskas ja vaativa, mutta nyt siitä on tullut monelle loukku, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Kalliit investoinnit ja tuotteiden huono hintataso lisättynä nousevilla tuotantokustannuksilla muodostavat yhtälön, jonka maksaminen palkkatuloilla ei onnistu ja tuotannon jatkaminen vain syventää velkakierrettä.
Auttavaa kättä tarvittaisiin monella taholla, käden ojennuksia vain ei ole näköpiirissä.
Parempaa ja aurinkoisempaa tulevaisuutta toivoen
Sami Tiittanen
Rauma
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
