Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • PÄÄKIRJOITUS: Pariisin sopu antaa maailmalle toivoa

    "Sopimus ei yksin pelasta maailmaa mutta pelasti ehkä mahdollisuuden pelastaa maailman", todetaan MT:n pääkirjoituksessa maanantaina, joka julkaistaan ennalta.
    Tornator myi kotimaiselle metsärahastolle noin 7 100 hehtaaria metsämaata Pohjois-Suomesta.
    Tornator myi kotimaiselle metsärahastolle noin 7 100 hehtaaria metsämaata Pohjois-Suomesta. Kuva: Markku Vuorikari

    Pariisin ilmastokokous päättyi lauantaina historialliseen sopuun. Terrorin vastikään järkyttämästä Pariisista tuli maailman ympäristösovun symboli.

    Ilmastokokouksen 195 osallistujamaata kykeni sittenkin solmimaan maailman ensimmäisen, kaikkia maita oikeudellisesti sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen.

    Sopimus on voitto maailmalle – ennen muuta tuleville sukupolville, joille myös yritetään antaa kestävän elämän mahdollisuus eri puolilla ylikuormittunutta maapalloa.

    Sopimus ei yksin pelasta maailmaa mutta pelasti ehkä mahdollisuuden pelastaa maailman. Sopimus antaa toivoa, vaikka sen tavoitteiden edellyttämät teot ovat vielä paljolti tekemättä. Työtä on valtavasti, mutta siihen on helpompi käydä, kun on selvä suunta ja vahva yhteinen tahtotila.

    Jos sopimusta ei olisi saatu, se olisi ollut kansainvälisen politiikan katastrofi. Sitä ei sotien, terrorin, pakolaiskriisien ja lisääntyvien ympäristöongelmien maailma olisi kestänyt. Viimeinenkin luottamus politiikkaan olisi mennyt. Nyt poliitikot näyttivät, että heistä on johonkin, vaikka rauhaa he eivät kykene tuomaan.

    Kokousta johtanut Ranska näytti diplomaattista osaamistaan, kun sopua hierottiin. Erittäin tärkeä oli myös maailman mahtivaltojen, Yhdysvaltojen, Kiinan, Intian, Venäjän ja koko Euroopan unionin panos.

    "Tällä kertaa maailma oli valmis sopimukselle", Suomen neuvotteluryhmää vetänyt ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk). tiivisti.

    Sopimuksella maailman valtiot pyrkivät hidastamaan ilmaston lämpenemistä alle kriittisenä pidetyn kahden asteen verrattuna esiteolliseen aikaan. Jos mahdollista, lämpeneminen pyritään hidastamaan 1,5 asteeseen.

    Muutoksella on kiire, sillä nyt päättyvä vuosi tulee olemaan Maailman ilmatieteen järjestön mukaan mittaushistorian lämpimin. Ilmakehässä on hiilidioksidia ennätysmäärä, arktinen jääpeite sulaa vauhdilla ja lisälämpö varastoituu meriin, joiden pinta nousee ennätyskorkealle ja aiheuttaa tulvia ja muita vahinkoja.

    Samaan aikaan kuivuus lisääntyy ja pakottaa kansoja liikkeelle, mikä syventää pakolaiskriisiä.

    Sopimus koskee 2020 jälkeistä aikaa, ja tulee voimaan, kun riittävä määrä maita – vähintään 55 maata, jotka tuottavat vähintään 55 prosenttia päästöistä – on sen ratifioinut.

    Sopimus ei sisällä maakohtaisia tavoitteita, mutta kukin maa noudattaa vapaaehtoisia päästövähennyksiä ja kertoo päästöistään.

    Merkittävä on myös teollisuusmaiden lupaus antaa kehitysmaille sadan miljardin dollarin rahoitus päästöjen vähentämiseen ja vihreään teknologiaan. Se on oikein, sillä kehittyneet maat ovat rakentaneet hyvinvointiaan käyttämällä lämpenemistä aiheuttaneita fossiilisia polttoaineita.

    Suomen kannalta sopimus on tietenkin tärkeä, jos se pelastaa maailmaa myös tuleville polville.

    Suomalaisen maaseudun ja sen elinkeinojen kannalta sopimus vaikuttaa tasapainoiselta. Ruokaturva on kirjattu sopimukseen ja maatalous nähdään tärkeänä tapana sitoa hiiltä.

    Myös metsätalous on tärkeä keino ylläpitää hiilinieluja. Kestävä viljely on luonnon hoitoa, minkä vastuullinen viljelijä on aina tiennyt.

    Ilmastomuutoksen hidastaminen on vaikea ja monitahoinen operaatio, joka vaatii paitsi maailmanlaajuista valtioiden yhteistyöstä myös keinoja, joilla liiketoiminta valjastetaan edistämään ekologista kestävyyttä.

    Siksi on tärkeää, että sopimus on saanut kiitosta valtioiden ja kansalaisjärjestöjen lisäksi yrityselämältä.

    Laaja kansainvälinen tahtotila ilmastopolitiikassa toivottavasti rohkaisee Suomen päättäjiä ratkomaan omat – maailman mitassa kovin vähäiset – talousongelmamme.

    Maailmalla oli aihetta katsoa Pariisiin ja odottaa tuloksia. Myös suomalaisilla on aihetta katsoa Helsinkiin ja odottaa, että päättäjät – niin eduskunnassa, järjestöissä kuin yrityksissäkin – kääntävät selkänsä itsekkyydelle ja tekevät sellaista politiikkaa, että tämä pieni ja kovia kokenut kansa voi saada kelvollisen toimeentulon syömättä tulevien polvien mahdollisuuksia.

    Maailma onnistui Pariisissa, nyt on Helsingin vuoro.