Uraputkeen ei ole valmista käsikirjoitusta

Toimittajan ammatti ja tuoreet maisterin paperit. Edessä uraputki, asuntolaina ja farmariauto. Verotuloja valtiolle ja tietysti lapsia.

Ei mennyt ihan niin.

Heinäkuun alussa sain kirjeen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan eläinlääketiedettä. Päivä oli yksi elämäni onnellisimmista. Se oli sitä varmasti kaikille 68 hyväksytylle – joista vain kymmenen on uusia ylioppilaita.

Koko vuosi pääsykokeeseen päntätessä, heti

gradun teon jälkeen, oli mahtava. Unelman

tavoittelusta ja toteuttamisesta saa valtavasti energiaa.

Kiitos Suomi siitä, että täällä on mahdollista opiskella uusi ammatti. Pelottaa, että sitä mahdollisuutta ollaan vaikeuttamassa.

Hallitus antoi korkeakouluille luvan ottaa tänä vuonna käyttöön ensikertalaiskiintiöt. Ainakaan isot yliopistot eivät ole siihen lähteneet, mikä on ymmärrettävää. Opiskeluinnosta tai tulevan lääkärin pätevyydestä ei kerro mitään ikä tai se, ovatko lukioasiat tuoreessa muistissa.

Syksyllä 2016 korkeakouluille on napsahtamassa velvollisuus varata ”riittävä määrä” paikkoja ilman koulutuspaikkaa ja tutkintoa oleville.

Jos alanvaihtajan ovi korkeakouluun aukeaa, toiseen samantasoiseen tutkintoon saa opintotukea kuusi kuukautta vähemmän kuin ennen. Kokonaisuudessaan tuki riittää seitsemän vuoden opiskeluun, jos sitä ei nosta kesällä.

Tavoitteena on nopeuttaa kouluun pääsyä ja lisätä työllisyyttä. Seurauksena voikin olla lisää turhia välivuosia, kun mitään koulua ei uskalla

kokeilla.

Uudistuksen asiakirjoissa kyllä vakuutellaan, että alanvaihtoa ei saa merkittävästi vaikeuttaa.

Samaan aikaan hallitus päätti säästää 5,9 miljoonaa poistamalla Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ja opiskelija-asuntosäätiöiden vuokratuen. Toisen tutkinnon suorittaminen voi kaatua aiempaa helpommin siihen, ettei

itsellä tai vanhemmilla ole tarpeeksi pätäkkää.

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) kommentoi Ylelle, että on kestämätöntä, ettei neljännes lukiosta valmistuvista pääse aloittamaan jatko-opintojaan heti. Minusta kestämätöntä

on se, että yliopiston käytävillä haahuillaan tietämättä tulevasta ammatinkuvasta yhtään mitään.

Olisinpa itsekin ottanut lukion jälkeen välivuoden ja miettimisaikaa.

Joskus lasken, kuinka paljon olisin tienannut rahaa valitsemalla mututuntumalla kolmevuotisen ammattikoulun ja tekemällä vaikka kokin töitä. Valtiokin olisi säästänyt.

Mutta kuinka paljon maksaa se, että ihminen väsyy ammattiinsa? Neljännes suomalaisista kärsii lievästä tai vakavasta työuupumuksesta.

Tuottavin ihminen on hän, joka tekee työtään muustakin syystä kuin rahasta.

Tällä hetkellä maksaisin mieluummin asuntovelkaa pois kuin ottaisin opintolainaa. Säännöllinen tili ei ole kuitenkaan tälle sukupolvelle tärkeintä elämässä.

18–19-vuotias lukiolainen ei voi tietää, mitä

hän haluaa tehdä eläkkeelle asti, ei edes kaksikymppisenä. Moneen kouluun on niin vaikea päästä, että oikeat aineet pitäisi osata valita heti lukion ensimmäisellä luokalla.

Muistikuvani opinto-ohjauksesta rajoittuvat muutamaan ammattiesittelijään luokan edessä. Sitä vain arvailtiin, mitä oikea työ on.

Minulle kerrottiin, että sopisin toimittajaksi,

koska osaan kirjoittaa. Eikö korkeakoulujen tehtävä ole opettaa taitoja, joita ei vielä osaa?

Yliopiston kandi- ja maisterivaiheeseen

sisältyi molempiin parin opintopisteen työharjoittelu. Molemmat pystyi kuittaamaan työelämäkurssilla, jossa harjoitellaan esimerkiksi ansioluettelon tekoa.

Lukio–yliopisto-polulla kokemukset työelämästä voivat rajoittua kesätöihin kaupan kassalla.

Kysyessäni eläinlääkäriltä mahdollisuutta työhön tutustumiseen, sain osakseni lähinnä pelotteluja sisäänpääsyn vaikeudesta. Pääsykoeurakan jälkeen jännitän, millaista työ

oikeasti on klinikoilla ja maatiloilla.

Ammatinvaihdon pitää olla mahdollista,

koska yhteiskunta muuttuu. Kännyköillä ei

nyky-Suomessa enää tienaa, eikä bioteknologia

ole lunastanut lupauksiaan. Myös ihminen muuttuu.

Antakaa nuorille – ja aikuisillekin – mahdollisuus kokeilla siipiään, erehtyä ja muksahtaa maahan. Kerätä sitkeyttä ja kokemuksia, nousta taas ylös. Silmät kiiluen.

Pahinta on, jos ei jaksa yrittää.

Avaa artikkelin PDF