Koulupäiväkirja Lapsipsykologi
Jälleen yksi opettajauraani vaikuttanut persoona on poissa. Kun luin muistokirjoituksia professori Terttu Arajärvestä, piti etsiä kirjahyllystä kaksi teosta, Kasvatuksen historia I ja II. Sain nuo kirjat stipendinä, kun valmistuin opettajaksi.
Kun kertasin kasvatuksen historian merkkihenkilöiden aikaansaannoksia, tein sen arvostamani maamme lastenpsykiatrian grand old ladyn, Terttu Arajärven, työtä kunnioittaen.
Kasvatus ei ole ollut niin yksinkertaista kuin tänä päivänä ajatellaan. Nykyiset valtionsuunnittelijat ajattelevat, että kasvatuksen tehtävä on alihankkia aikuisia taloudellisen kasvun turvaamiseksi. Räikein historian lause lienee sveitsiläisen psykoanalyytikon Alice Millerin (Alussa oli kasvatus) Hitleriltä kaappaama lause: ”Mikä onni hallitseville, että ihmiset eivät ajattele.”
Kun kertaa kasvatusta aikakausien saatossa, huomaa, että se on alistettu vallassa olijoiden palvelukseen, oli sitten kysymyksessä ammoinen kreikkalainen tai roomalainen kasvatus. Ja se oli vain pojille, niin kuin tänä päivänä maailman monien uskontoalueiden piirissä.
Vasta varsin myöhään kasvatuksen sisällä yksilön, oppilaan, persoonan arvostus ja sen ympärille suunnattu kasvatustiede saivat jalansijaa. Tässä mielessä, tytöt pois opin tieltä ja uudet sukupolvet tulee alistaa kasvatuksessa kulloisenkin järjestelmän palvelijaksi – professori Terttu Arajärvi oli poikkeavan kiinnostava seurattava nuorelle opettajalle.
Hän oli ensimmäisiä, jolta opettaja sai uskonvahvistusta, ettei hän kasvattanut tai opettanut vain järjestelmää varten. Olihan Terttu Arajärven tavoitteena ja tutkimuskohteena lapsen mielen ja tunteiden ymmärtäminen. Meillä oli kovin pitkään koulussa ajatus, ettei opettaja saa rakastaa oppilasta, sitä täytyy kurittaa ja sillä kasvattaa ja opettaa. Mutta Arajärvi hehkutti, että lasta (siis oppilasta koulussakin) pitää kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään.
Mutta jokaisen opettajan, jos mieli Terttu Arajärven oppia noudattaa, oli koulussaan vaikea saada katsannolleen ymmärtämystä. Se järjestelmä, valtiota palveleva ja aikuisuuteen kasvattava trendi, oli niin voimakas. Vasta viimeisten puolentoista kymmenen opettajavuoteni aikana itsekin uskalsin katsoa opetusta oppilaan omasta näkökulmasta ja Arajärven tutkimusopein.
Että lapsen oli saatava ilmentää itseään vanhemmilleen tai koulussa opettajilleen sellaisena kuin hän on, ilman suorituksia. Ja kun auktoriteetti sen hyväksyy, niin huomasin, kiitos Terttu Arajärven, silloin tulosta syntyy. Jokaisessa lapsessa on jotakin hyvää. Jos joko vanhempi, opettaja tai aikuinen keskittyy sen tukemiseen, niin syntyy ehjempi persoona.
Mutta mitä koulujärjestelmämme on tehnyt: se on luonut kalliin erityisopetuksen, eli teho-opetuksen jarrut pois koululuokasta. Kun se ei ole tuottanut järjestelmälle lisäarvoa, nyt se puretaan ja erityislapset limitetään suuriin ryhmiin kulujen takia. Se on tämän ajan ”kasvatustiedettä”.
Meidän pitää varoa, ettemme kasvatuksessa toteuta eräänlaista rodunjalostusta, kuten eläin- tai kasvituotannossa. Siihen Terttu Arajärvi antoi minulle hyvät eväät opettajauralleni.
Jostakin muistilokerosta kaivankin lauseen: Meidän ei pidä surra, että tällainen ihminen on poissa, vaan iloita, että hän on ollut keskuudessamme.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
