Puoli kiloa päivässä

Olen sokerin suurkuluttaja. Suklaata, karkkeja, keksejä, pullia ja kakkuja kuluisi varmasti niin paljon kuin niitä jaksaisi kotiin kantaa.

Teen on myös oltava tarpeeksi makeaa. Useimpiin valkoviineihin voisi minun puolestani lisätä vähintään puoli kiloa sokeria.

Mieltymyksestä makeaan on kuulemma ollut biologista hyötyä joskus ihmis-evoluution alkuaikoina, sillä sokeriset marjat olivat myrkytöntä syötävää. Makeanhimo sen sijaan on joidenkin mielestä opittua.

Itsekin myönnän hamuavani pahan päivän päätteeksi suklaata makeisjemmastani, jotta päivästä tulisi edes vähän parempi.

Minkä tahansa juhlan kunniaksi on myös tietysti ostettava kaupasta jotain hyvää syötävää, sillä täytyyhän juhlapäiviä muistaa.

Hienosokerilla voi myös kuoria kasvot ja puhdistaa hellan. Sokeri antaa hiivalle ravintoa taikinoissa ja auttaa säilömään marjoja.

Jäätelössä sokerin tehtävä on alentaa jäätymispistettä, minkä ansiosta sitä voi syödä heti pakastimesta otettuna.

Sanotaan siis lyhyesti, että rakastan sokeria.

Hyvä Terveys -lehden nettisivujen testin mukaan en kuitenkaan ole sokerikoukussa. En sorru syömään koko keksipakettia kerralla tai ahdistu siitä, jos syön makeaa.

Kaupasta ei ole pakko ostaa makeita herkkuja joka kerta. Usein ostan kuitenkin, mutta en ihan joka kerta.

Sivuilla neuvotaan myös, miten sokerikoukusta (tai ”vahvasta mieltymyksestä”, kuten itse miellän sanoa) pääsee irti:

1. Syö säännöllisesti. Kunnon ateriat ja välipalat antavat aivoille viestin, että ruoka kyllä riittää. Mutta täytyyhän sitä olla jotain jälkiruokaa! Enkä sitä paitsi syö makeaa tavallisen ruoan sijaan vaan sen lisäksi.

2. Lähde lenkille, liiku. Työpäivän jälkeen en jaksa lähteä mihinkään, joten syön mieluummin kotona suklaata.

3. Tee karkkilakko. Kokeiltu on, eikä siitä mitään tule. Olen kyllä monesti yrittänyt, kerran taisin kestää jopa kaksi viikkoa. Sinäkin aikana pahimman makeanhimon yltyessä piti ottaa sokeripurkista vähän suhkuria sormenpäähän, jotta ei kiukuttaisi niin paljoa.

Mutta ketä sokerinsyöntini edes kiinnostaa, kunhan hampaat pysyvät suussa ja vaaka ehjänä?

No, valtiovaltaa tietenkin.

Niin kutsuttu makeisvero astui voimaan tammikuussa 2011. Veron kohteena ovat makeiset, jäätelöt ja virvoitusjuomat. Jostain kumman syystä myös tavallisen ihmisen mielestä terveelliset kivennäisvedet ja xylitol-purukumit kuuluvat tähän kastiin.

Huhujen mukaan verolla haluttiin nostaa valtion tuloja, eikä sen tarkoituksena ollut suoranaisesti parantaa kansalaisten terveyttä – toki sitä käytettiin erinomaisena argumenttina veroehdotuksen perusteluissa.

Terveysargumentin takia veron vastustamisesta saa taatusti osakseen paheksuntaa, mutta minun mielestäni se ei ollut hyvä ajatus.

Makeisvero oli kukkarossa majailevalle Matille kauhistus. Kalliin juuston lisäksi kauppaan piti jättää myös kinkku, jotta sai ostettua edes yhden levyn suklaata.

Karkkihyllyn edessä nyyhkyttäessäni kirosin veron sinne, missä eräs sarvipäinen pahojen ihmisten hiillostaja pitää majaansa.

Tämän vuoden alussa veroa nostettiin jälleen, ja yllätys, yllätys: nyt ne tehtailevat veron laajentamista.

Sokeria sisältävien elintarvikkeiden verotusta valmisteleva työryhmä mietiskelee, että laajennettu makeisvero voisi perustua esimerkiksi tuotteen kokonaissokeripitoisuuteen tai lisätyn sokerin määrään.

Laajennettu makeisvero koskisi siis nykyisten makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien lisäksi makeita leivonnaisia, keksejä, hilloja, jugurtteja ja tavallista hienosokeria.

Valtio haluaa ihan selvästi vierottaa minut kaikesta makeasta. Tai vaihtoehtoisesti tehdä minut hulluksi.

Rahasta tuntuu tässä maailmassa olevan puutetta koko ajan. Valtio raapii kasaan pennosia sieltä mistä kykenee, eikä sekään oikein tahdo riittää. Erityisen isoja rahareikiä tuntuvat olevan nämä tietyt euromaat, jotka eivät osaa pitää huolta omasta taloudestaan.

Pyydän siis nyt ihan nätisti: voisiko sitä valtion kassaa lihottaa jostain muualta kuin päivieni pelastuksesta ja iltojeni ilosta?

Antakaa minun pitää edes se tavallinen sokeri.

Avaa artikkelin PDF