VERKOSSA SANOTTUA Puukansa kammoaapitkosterästä
Metsähallitus kertoi, että sillä on hyviä kokemuksia teräksen käytöstä portaiden, kaiteiden ja pitkospuiden materiaalina. Puisten rakenteiden uusiminen aiheuttaa kustannuksia.
Lukijoita puun korvaaminen teräksellä raivostutti.
”Voi pyhä sylvi. Jos kustannuspaineet on kovat, niin jättäkää rakentamatta. Taas yksi suunnittelija, jolla ei ole mitään tajua, kenelle hän on suunnittelemassa. Hyvä suunnittelu pitää sisällään sen, että käyttäjän tarve, toiminnallisuus, estetiikka sekä rakentajan, rakennuttajan ja maksajan tarpeet kohtaa. Tässä ehdotuksessa käyttäjä ja veronmaksaja on täysin unohdettu”, Cato kirjoittaa.
Matti Myllyniemi muistelee menneitä: ”Niinhän sitä on betonirakentamistakin puolusteltu, silloin kun näitä ”breznevinaikaisia” kerrostaloja alettiin rakentamaan, että betoni se kovettuu seuraavat kaksituhatta vuotta! Eihän minkään suunnittelun ja työnjäljen kai pidäkään kestää ajattomiin, johan siihen alkaa kyllästyäkin! Kannattaisko siellä mettähallituksessa nyt vielä keskustella ettei vain ekologisuutta ja ekonomisuutta pidetä ihan samana asiana.”
”Öljykyllästetty puu kestäisi ja olisi samalla luonnollinen ja ekologinen. Öljykyllästetty puu ei ime vettä, joten se ei ole jäätyneenäkään liukas. Teräsritilä saattaa olla pakkasella petollisen liukas. Öljykyllästettyä puuta on testattu jo muutamassa Metsähallituksen kohteessa 15 vuoden ajan. Tieto vain ei ole mennyt teräsportaiden suunnittelijalle”, valistaa Öljykyllästäjä.
Nimimerkki Puuta luontoon ehdottaa materiaaliksi lehtikuusta.
Lukijoita mietityttää myös, miten onnistuu liikkuminen teräsritilällä maastopyörällä tai koiran kanssa.
”Teräs kestää muuten saunanlauteinakin paremmin kuin puu”, lohkaisee nimimerkki Järki hoi.
Itämeren rantavaltiot sopivat torstaina päästövähennyksistä. Suomen päästökiintiöitä leikataan rajusti. Viljelijät kokevat, että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
”Mistä johtuu EU-maiden erilainen kohtelu? Suomelle tuli tiukka tavoite ja Puolan kohdalla asia jäi ”viitteelliseksi”. Kotieläintuotanto, erityisesti sikatalous, joutuu Suomessa entistäkin ahtaammalle – ja siirtyy Puolaan”, toteaa nimimerkki Yksi EU - mutta eri säännöt .
”MTK:n tulisi valittaa asiasta Eurooppa-tuomioistuimiin, sillä tehdyt päätökset vääristävät maatalouden kilpailuasetelmia EU:n sisällä ja antavat selkeästi kilpailuedun kustannussäästöjen muodossa tietyille maille, esimerkiksi Puolalle”, kirjoittaa Viljelijä, MTK:n jäsen.
”Jos lanta kuljetettaisiin pellon sijasta jätevedenpuhdistamolle, lisääntyisivätkö vai vähenisivätkö typen ja fosforin huuhtoutumat”, pohtii nimimerkki Kunhan tuli mieleen.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
