Antamaanantamisen halusta

SANA SUNNUNTAIKSI

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: “Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” Mark.12:41-44

Historian lehdille voi jäädä monesta syystä. Köyhä, nimeltä tuntematon leskinainen on yksi heistä, joita muistetaan vielä pari tuhatta vuotta sen jälkeen kun hän on elänyt. Hän on se, johon liittyy ajatus ”lesken rovosta”, pienestä rahasummasta, joka kuitenkin oli merkittävä.

Pieni oli todellakin se rahasumma, jonka tuo köyhä ihminen lahjoitti kolehtiastiaan, vain pari lanttia. Mutta se ei ollut pieni hänelle itselleen, koska siinä oli kaikki, mitä hänellä oli. Viimeiset lanttinsa hän antoi pois, kaksi kolikkoa - ei jättänyt edes toista itselleen. Eihän noin pienestä rahasummasta paljon apua ollut saajalle, mutta hän itse olisi ne rahat tarvinnut. Eikö hän ollenkaan ajatellut, kuinka huomenna tulee toimeen? Mitä järkeä on antaa viimeiset rahansa pois?

Emme saa vastausta näihin kysymyksiin. Sen sijaan saamme opetuksen. Jeesus pani merkille tämän naisen ja hänen lahjansa. Jeesus näki, miten eri tavalla ja erilaisella mielellä ihmiset antoivat.

Rikas voi antaa rahallisesti paljon, mutta hänelle se ei ole paljon. Köyhä voi antaa rahallisesti vähän, mutta hänelle se ei ole vähän. Lahjan arvoa ei mitata vain siten, kuinka paljon antaa vaan myös siten, kuinka paljosta antaa. Ja millä mielellä antaa. Myös vähästä voi antaa paljon.

Antaminen, uhraaminen, ei ole mikään vähäpätöinen sivuasia kristillisessä uskossamme – sitä Jeesus meille opettaa. Keskellämme elää tuon leskivaimon kaltaisia ihmisiä, jotka elävän hyvin vaatimattomasti pienellä palkalla tai pienellä eläkkeellä, mutta jotka haluavat antaa vähästään. Ja niillä lanteilla ja seteleillä on suuri siunaus kun niitä käytetään apua tarvitsevien auttamiseen, diakoniatyöhön ja lähetystyöhön.

Tärkeintä ei ole summa, joka annetaan, vaan se, millä mielellä annetaan. Annetaanko pakosta tai velvollisuudentunnosta vai antamisen halusta. Lesken ropo ei ollut rahamäärältään suuri, mutta oleellisempaa oli se, että hän antoi sen koko sydämestään. Ja samalla hän antoi koko elämänsä ja tulevaisuutensa Jumalan huolenpidon varaan. Hän oli oppinut luottamaan Jumalaan, ei rahaan ja omaisuuteen. Siksi Jeesus asettaa hänet ihanteeksemme.

Tiedotusvälineet ovat luoneet meille sen harhakuvan, että taloudelliset seikat ovat ainoita tärkeitä. Pörssikurssit, korot, markkinavoimat ja kilpailukyky ovat niitä jumalia, joista tuntuu riippuvan kaikki. Mutta köyhä leski osoittaa, miten ihminen ei elä ainoastaan leivästä eikä voi turvata ainoastaan tähän ajalliseen hyvään. Kaikki ajallinen on vain lainaa Jumalalta.

Leski antoi esimerkin rohkeasta uskosta. Hänen tekonsa osoitti, että hän uskalsi kokonaan heittäytyä Jumalan varaan. Oikea usko ei lähde siitä, mitä ihmisellä on, vaan siitä, että hän on kaikkineen Jumalan varassa. Sen huomaaminen, miten paljon olemme saaneet, vapauttaa palvelemaan Jumalaa ja antamaan omastaan lähimmäisten hyväksi.

Avaa artikkelin PDF