Erikoispuut täyttävät tilan ja tuovat tekemistä
Ruusila tohtii suositella visakoivun ja muiden harvinaisuuksien kasvatusta nuoremmillekin, mutta tietyin varauksin. ”Jos on viitseliäisyyttä. Ja tarvitsee myös olla pettymyksiä kestävä luonne.” Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoTAMMELA (MT)
Teuron kylää Tammelassa koristavat erikoisten puulajien metsiköt. Korkealle kurkottavaa, 10-vuotiasta hybridihaavikkoa vastapäätä kasvaa riveissä muhkuraisia visakoivuja. Vähän matkan päässä varttuu lehtikuusia, visapihlajia ja punertavia, rungostaan kasvaimia puskevia paukuraleppiä.
Puiden kasvattaja Esko Ruusila istutti ensimmäiset visakoivut peltosaarekkeen keskelle 1990-luvun alussa. Syynä oli kokeilunhalu ja se, että tarjolla oli ylimääräistä tilaa.
Paikalla kasvoi laidunkarjan suojana palvellut, harva metsikkö. Juuria kalunneet eläimet olivat levittäneet lahovikaa puihin. Tilalle tuli raudusta ja visakoivua.
Nyt hyvien visarunkojen joukossa on paljon oksaisia ja vääriä. Kaikki puut eivät ole visautuneet.
”Siihen aikaan visakoivut olivat kauhean oksaisia. Siemenviljelykset eivät olleet niin hyviä kuin nykyisin”, Ruusila toteaa.
Reilussa parissakymmenessä vuodessa puunkasvattaja ehtii jo seurata puidensa kasvua ja ottaa opiksi seuraavia istutuksia varten. Jos Ruusila metsittäisi entisen laitumen nyt, visakoivut pääsisivät parempaan maahan mäen alarinteille, eivätkä karulle laelle niin kuin metsäneuvoja väärin neuvoi.
Toinen virhe liittyy visakoivun karsintaan. 1990-luvulla kehotettiin typistämään järeitä oksia, mutta sittemmin on opittu, että runkoon leviää oksantapeista laho. Nuoret oksat on karsittava aivan lyhyiksi, mutta oksankaulusta vahingoittamatta. Mieluiten leikkurilla, sillä koivulle ei suositella sahaa.
”Ja se on väärä neuvo, että vain alhaalta pitäisi karsia. Pitää ylhäältä asti ennakoida niitä oksia, jotka voivat kasvaa liian paksuksi. Etelän puoleiset oksat kasvavat helposti isoiksi”, Ruusila tietää nyt.
Ruusila istutti lisää visakoivua ja muita erikoisuuksia siirryttyään eläkkeelle maanviljelijän ammatista. Jotkin pellot olivat liian pieniä vuokralaiselle, joten niille oli keksittävä käyttöä.
Uusi visaistutus on onnistunut ensimmäistä paremmin. Mikrolisätyt taimet visautuvat varmasti.
Ruusila kasvattaa erikoispuita puolellatoista, kahdella hehtaarilla. Vaikka selkä ei ole enää nuoren miehen, hän hoitaa visojen jokavuotisen oksien leikkuun viikossa.
Suurin osa reilun 60 hehtaarin metsäalasta on tavallista talousmetsää. Ruusila ei sovi tilastojen stereotyyppiin eläkeläisestä, joka ei myisi puuta.
”Kyllä hakata tarttisi. Mutta hiukan koitan katsoa, että hintakuopat jää pois. Se ärsyttää, että ulkomailla maksetaan kuiduista kaksinkertainen hinta.”
Tällä hetkellä menossa on jo viides metsäsuunnitelma. Vuosien saatossa tilalta on hakattu puolitoista kertaa se puumäärä, joka ensimmäisen suunnitelman aikaan siellä kasvoi.
Hakkuut ovat olleet kestäviä, sillä alkuaikoihin verrattuna kasvavaa puustoakin on nyt puolitoistakertaisesti.
Puiden kasvatukselta liikenee aikaa muillekin harrastuksille. Kotimuseoksi järjestetty navetta on täynnä vanhoja ajopelejä, koneita ja työkaluja. Ne ovat enimmäkseen omalta tilalta, jonne aikaisemmat polvet ovat niitä säästäneet. Vanhin reki on tehty kokonaan ilman metalliosia.
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo otti Ruusilan ja hänen kokoelmansa mukaan hämäläisistä keräilijöistä kertovaan näyttelyyn.
Kolmas harrastus on historia. Ruusilan toimittama Teuron kylän historia ilmestyi jo 2001. Kynämiehen maine levisi, nyt työn alla kyläseuran kanssa ovat naapurikylien Ojajärven ja Kuuslammin historiateokset.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
