vierasyliö Maanviljelyn ihannoinnilla perinteitä

Maanviljely on sivilisaatiohistorian merkittävin keksintö sitten käsien käytön kehittymisen ja tulen käytön taidon.

Liikkuva keräily- ja pyyntikulttuuri sai vähitellen väistyä pysyvän asutuksen tieltä. Maanviljely loi pohjan suurten jokilaaksojen korkeakulttuureille ja kirjoitustaidolle. Kulttuuri merkitsi alkuaan viljelemistä kattaen hengenviljelyn, sivistyksen.

Maanviljelyä on ihannoitu kautta aikojen myös Suomessa. Kirjakielemme loi Mikael Agricola eli ”Maanviljelijä”.

Ihmisen, etenkin maata omistavan ja viljelevän, sidos maahan on ikuinen, kiinteä ja läheinen. Primitiivisissä kulttuureissa maaäiti synnyttää ja kasvattaa kaiken ruokkiakseen ihmisen. Kuolemassa palataan takaisin äitiyhteyteen, maan multiin.

Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen (adam) kuvakseen muovaten hänet maan tomusta (adama). Ihminen asetettiin viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa Jumalan palvelijana ja työtoverina. Kirkkotaiteessa Adam on kuvattu usein kääntämässä maata lapiolla.

Maanviljely on ruumiillisen raadannan ja esineiden käsin valmistamisen välimaastossa. Ainoana työn lajina se muuttuu

aadannasta valmistamiseksi työprosessin aikana. Maa on sukupolvien ajan synnyttänyt, elättänyt, kasvattanut ja haudannut poveensa.

Antiikin filosofi Ksenofonin Talouden taidossa maanviljely koettiin ihmisrakkaaksi, lempeäksi ja hyödyllisimmäksi taidoksi. Se tarjosi edellytykset harjoittaa muita ammatteja.

Maanviljely antimineen mahdollisti uhraamisen jumalille, joiden uskottiin rakastavan maanviljelyä taidoista kauneimpana. Maata viljeltiin seisten, mikä jalosti harjoittajaansa ja teki hänestä vahvan tukien myös sotilaallisia taitoja ja ohjaten ihmiset auttamaan toisiaan.

Vihollista kohti oli hyökättävä

yhteistuumin ja yhteistyössä piti maatyötkin tehdä.

Muiden ammattien harjoittajien epäiltiin salaavan taitonsa,

mutta maanviljelijän olevan vain mielissään, kun hänen työskentelyään seurattiin. Maanviljelyn saattoi oppia pelkästään katselemalla ja kuuntelemalla. Antiikissa esiintyi käsitys, että

”maa opettaa viljelijöitään”. Kristillinen keskiaika teki maanviljelystä kutsumustyön.

Suomen 1800-luvun alun

romantiikan aika ja kansallinen herääminen idealisoivat talonpoikaa. Kansallisrunoilija J. L. Runeberg loi Saarijärven Paavon

ja ajan taiteilijat ihannoivat maaseutua.

Samoin suomalaiskansallinen aate fennomania kansallisfilosofi

J. V. Snellmanin johdolla vastareaktiona modernisaatiolle, kaupungistumiselle ja teollistumiselle.

Kansakoulun isä Uno Cygnaeus ehdotti seminaarin sijoittamista maalle ja sen opetusohjelmaan maanviljelyä. Koska valtaosa opettajista sijoittui maalaiskansakouluihin, halusi hän

edistää opettajakokelaiden

yritteliäisyyttä, työkykyä ja terveyttä sekä herättää heissä rakkautta ja kunnioitusta maalaiselämää kohtaan.

Kirjailija Leo Tolstoi (1828–1910) arvosti suuresti tavallista talonpoikaa. Tolstoilaisen maahengen elähdyttämän nuorisoseuraliikkeen käynnistäjän Santeri Alkion mielestä talonpoikaisnuorison tuli kehittyä itseään sivistämällä.

Maanviljelysseurat näyttelyineen sekä pappilat eräänlaisina mallitiloina auttoivat maalaisväestön neuvonta-, itsekasvatus-

ja valistustoiminnassa. Moni

1900-luvun alun itseoppinut nuorisoseurassa ja/tai maalaisliiton toiminnassa aktivoitunut

pohjalaisnuorukainen piti maanviljelyä ensiarvoisen

tärkeänä.

Elämä luonnon parissa merkitsi ruumiillista ja henkistä terveyttä. Ammattia, jossa tietotaito oli välittynyt sukupolvelta toiselle, tuli kutsua elämänmuodoksi tai elämäntavaksi. Maanviljelyn uskottiin tuovan onnen ja Jumalan lähelle.

Nuori tasavalta nojasi vahvasti

talonpoikaisuuteen 1920- ja 1930-luvuilla.

Usean suomalaisen tausta on parin sukupolven päässä maaseudusta ja agraaritaloudesta. Moni talvi- ja jatkosodan sankari, kuten arvostetut Mannerheim-ristin ritarit, oli taustaltaan maanviljelijä tai metsätyömies.

Agraariterminologia kuuluu edelleen kielessämme, etenkin poliittisessa retoriikassa. ”Jyvät erotellaan akanoista, pidetään budjettiriihiä, tehdään lehmänkauppoja, käydään iltalypsyllä, kynnetään syvällä”.

Maanviljelyn ja koko alkutuotannon merkitys kansantaloudessa on pienentynyt nopeasti sotien jälkeen, mitattiinpa asiaa työllisten määrällä tai bruttokansantuotteella. Ihannointi ei.

Juha Kuisman mukaan maalaismainen kulttuurimaisema on ihmisen luonnollisin ympäristö ja mahdollisuudesta asua maalla tulisi tehdä perutuslaillinen oikeus.

Kalastaja-filosofi Pentti

Linkolan mukaan suomalaisen paras paikka olisi maaseudulla

viljelemässä. Kiireisen arjen keskellä moni haaveilee elämän yksinkertaistamisesta. Muodikas downshiftaus (elämän leppoistaminen) voi merkitä jättäytymistä hektisestä projektityöelämästä ja muuttoa maaseudulle.

Teollistuneessa Englannissa porvarillisilla ja kaupan aloilla vaurastuneet, pyrkivät maalaisaatelin asemaan sijoittamalla omaisuutensa maahan. Sosiologi

Georg Simmel piti maanomistusta otollisimpana omaisuuden muotona. Se antaa vapautta ja suo intellektuaalisen energian suuntaamisen eri tahoille.

Simmelin talousopit on omaksuttu Suomen talouselämän huipulla. Menestynyt liikemies pyrkii yhä riippumattomuuteen epävakaista ja arvaamattomista markkinasuhdanteista hankkimalla maata, joka antaa itsenäisyyden ja juurruttaa.

Tunnetuimmat, vaikutusvaltaisimmat ja varakkaimmat maanviljelijämme lienevät

Kirkkonummen Thorsvikin kartanon isäntä Antti Herlin ja Halikon Joensuun kartanon isäntä Björn Wahlroos. Myös Ilkka Herlin omistaa Tammisaaressa luomumaatilan.

Herlinien isoisä Kustaa Vilkuna tutki talonpoikaisperinnettä ja esineellistä maatalouskulttuuria.

Vaikeina sota- ja jälleenrakennusvuosina hän ihannoi maaseudun arkityön kauneutta, ilonpitoa ja talkoohenkeä.

Vilkuna korosti paikallisten

olosuhteiden muovaama tarkoituksenmukaisuutta kulttuuri-

ilmiöiden ja esineiden luonteessa ja kehityksessä.

Maanviljelyn ihannoinnissa näyttäisi olevan jotain yliajallista ja kulttuuriuniversaalia. Suomi-filmien heinälatoromantiikan jatkeena voi pitää Maajussille morsian -ohjelmaa.

JARKKO LIEDES

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa käsityöläisyyden kulttuurihistoriasta.

Avaa artikkelin PDF