Laumanvartija-aasipitää susihukan ruodussa
LOHJA (MT)
Aasi ei ole luonteeltaan pakoeläin, toisin kuin serkkunsa hevonen.
Aasit ovat kotoisin kuivilta ja kivikkoisilta alueilta. Vaaran uhatessa siellä ei pääse juosten pitkälle ennen kuin jalka katkeaa. Aasi onkin oppinut toisen puolustautumiskeinon.
”Jos pako ei ole viisain keino, aasi hyökkää. Uhkaavaa petoa, kuten sutta, se voi purra, talloa jalkoihinsa ja potkia. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa aaseja käytetäänkin lampaiden laumanvartijoina”, omistaja Susanna Gustafsson kertoo.
”Luonnossa aasi saattaa elää laumassa. Mutta jos ravintoa on niukasti, se voi elää yksin, tai esimerkiksi tamma voi elää varsan kanssa.”
Kaikuvaa ääntään aasi käyttää lauman yhteydenpitoon.
”Aasi kun töräyttää niin koirat kyllä lähtee!”
Suurin osa Suomen noin 300 aasista on pieniä, säkäkorkeudeltaan alle 120-senttisiä. Gustafssonin aasit ovat suurempia. Kaksi kolmesta on mammuttiaaseja.
Kooltaan pienin porukasta on Suomessa vuonna 1995 syntynyt Pinja Colada, Gustafssonin ensimmäinen aasi.
”Ihastuin aasien luonteeseen. Lähdimme ostamaan aikuista aasia Kuurilan kartanosta, ja Pinja alkoi seurata meitä laitumella. Pakkohan se oli ostaa”, Gustafsson muistelee.
Aasilla ratsastaja saa painaa noin 20 prosenttia aasin painosta. Suurilla mammuttiaaseilla voi ratsastaa isompikin aikuinen.
”Mammuttiaasit ovat alun perin kotoisin Yhdysvalloista, jossa niitä on käytetty muulien jalostamiseen. Yhdistettiin aasin voima ja kestävyys hevosen nopeuteen ja temperamenttiin.”
Tamma Judy on syntynyt Texasissa, ori Aapo taas Englannissa, mistä se tuli Gustafssonille pikkuvarsana. Aapo on tarjolla myös tammanomistajille, jotka haaveilevat omasta aasi- tai muulivarsasta.
Kesyaasin alkukoti on Afrikassa. Se on kesytetty noin 4 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja on tänä päivänäkin monissa maissa tärkeä kantojuhta ja kotieläin. Yleensä vaatimattomalla ravinnolla toimeen tulevia aaseja pidetään erityisesti kehitysmaissa.
”Sitkeä aasi kantaa vettä ja polttopuita ja vetää suuriakin kuormia”, Gustafsson kertoo.
”Aasin kanssa elämä on tällaista rauhallista menemistä ja olemista. Ehkä ne siksi sopivatkin maihin, missä ihmiset muutenkin ymmärtävät ottaa rauhallisesti ja pitää vaikka siestaa.”
Miksi aasit ovat rantautuneet Suomeen vasta viime vuosina? Siihen ei pohdinnoista huolimatta ole yksiselitteistä vastausta. Ehkä kylmä Pohjola on aina ollut karskien metsähevosten valtakuntaa. Sietävätkö aasit kylmää?
Gustafssonin aasit asuvat pihatossa vuoden ympäri.
”Kylmää nämä kestävät todella hyvin. Sen sijaan ne eivät pidä vedestä. Aasit eivät ui, eivätkä ne kokemukseni mukaan pidä pesemisestäkään.”
Aasin karva on myös erilainen kuin hevosen. Se kastuu helpommin. Säänsuoja on aaseille tarpeen.
”Aaseja ei ole juurikaan jalostettu, joten niissä on tiettyä luonnollista terveyttä.”
”Eniten aasin terveyttä uhkaa liika ruokinta. Aasi käyttää rehun tehokkaasti hyväkseen. Kesällä aasille voi sopia laitumeksi sellainen, jonka hevoset ovat ensin syöneet tyhjäksi, tai metsälaidun. Ne tykkäävät oksista ja risuista. Porkkana ja leipä ovat herkkua”, sanoo Gustafsson.
Aasin kaviot kasvavat eri tavalla kuin hevosen. Sen vuoksi aasinomistajan on joskus vaikea löytää kengittäjää, joka suostuu vuolemaan aaseja.
Aaseilla esiintyy samoja sairauksia kuin hevosilla. Gustafssonin aasit on esimerkiksi rokotettu hevosinfluenssaa vastaan.
Juuri pakoreaktion puuttumiseen perustuu aasin maine luotettavana ratsuna. Jotain epämiellyttävää kohdatessaan ne pikemminkin jähmettyvät paikoilleen kuin pukittelevat ja poistuvat paikalta.
Pienikin mekastava ratsastaja voi istua turvallisesti aasin selässä.
”Jos kaipaa menevää kaveria tai kilpailemista… Noh, kyllähän aasillakin voi tehdä kaikkea, mutta niiden kanssa toimitaan eri tavalla. Niitä ei voi ajaa liikkeelle”, Gustafsson toteaa.
Aaseja voi käyttää ratsastukseen, terapiaan, kärryillä ajamiseen tai vaikkapa agilityyn. Suomessa suurin osa aaseista on lemmikkejä tai hevosten seuralaisia.
”Aasilla on hyvä olla toinen aasi kaverina. Kyllä ne tulevat hevosenkin kanssa toimeen.”
Gustafssonin aaseilla saavat ulkopuolisetkin käydä ratsastamassa. Neljävuotiaan Aapo-orin kouluttaminen on aloitettu. Kahdeksanvuotias Judy on jo kokenut ratsu.
”Aasi tunnistaa oman perheen eläimet ja ihmiset. Sen on myös osattava luottaa ratsastajaan, ennen kuin se suostuu yhteistyöhön.”
”Aika monta kertaa sain aluksi Judyn kanssa laulaa Piippolan vaaria metsän reunassa, ennen kuin saatiin ratsastuslenkki tehtyä”, Gustafsson nauraa.
Aaseihin tepsivät samat koulutuskeinot kuin muihinkin eläimiin. Tehdään toiminta kannattavaksi ja palkitaan eläin siitä.
”Kaikkien eläinten kouluttaminen on onneksi menossa siihen, ettei eläimelle enää haluta tuottaa epämukavaa oloa, vaan että tekeminen on kivaa”, toteaa Gustafsson.
Palokunnan apuakin Gustafssonin aasit ovat tarvinneet. Viime kesänä Judy upposi suohon, ja talvella Aapo oli keinotellut leikkivälineekseen vanhan maitokärryn, johon se oli jäänyt jaloistaan kiinni.
”Mieheni sai osan siitä irrotettua rälläkällä, mutta palokunnan piti tulla pihdeillä katkaisemaan jaloissa tiukasti kiinni olleet pyörien pinnat.”
”Koko operaation ajan Aapo makasi rauhallisesti paikallaan leipää syöden, eikä ollut moksiskaan rälläkän metelistä tai kipinöistä.”
Palokunta onkin saanut aaseilta kiitosta ja suklaata.
SATU PITKÄNEN
Jotkut sanovat,
ettei aasilla
ja miehellä ole
mitään eroa. Tämä
kuitenkin on väärin aasia kohtaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
